U11 juhli Kauhajoella
U11 juhli KauhajoellaMessuCup järjestettiin Kauhajoella jo neljättätoista kertaa (1.-2.9.) . P11-sarjaan osallistui yksitoista joukkuetta, SJK:n U11-valkoiset mukaan luettuna.
SJK U11 Valkoinen pelasi menneen viikonlopun aikana 6 peliä Kauhajoella. Sarja pelattiin 9 vs 9 pelitavalla ja yhtä harjoituspeliä lukuun ottamatta kyseessä oli joukkueelle uusi pelimuoto – opeteltavaa sijoittumisessa, liikkumisessa yms. siis riitti. Pelit käynnistyivät helpohkolla 7-0 voitolla APV:sta, mutta toisessa pelissä joukkue kärsi tappion nopealle ja vahvalle Pihlavan PTU:lle 0-3.
Kolmannessa ottelussa oli näin pakkovoiton paikka finaalipelejä ajatellen. Vähänkyrön Viesti kaatuikin vahvan ensimmäisen jakson ansioista 3-1. Samalla saatiin kaivattu revanssi mieliin jääneeseen Luiz Antonio –turnauksen tappioon ja aineksia olisi ollut vähän isompiinkin numeroihin. Tämä tiesi pojille alkulohkon kakkossijaa ja aikaista heräämistä sunnuntaille, jatkopelin alkaessa jo heti kahdeksan jälkeen.
Lauantain yksi tappio tiesi sitten sitä, että sunnuntaina saatiin heräillä kuudelta ja ensimmäinen peli alkoi 8.15. Loiske kaatui tässä keräilyerässä selvästi 4-1 ja paikka finaalipeleihin oli taskussa.
Välierässä vastaan tuli Jurva-70:n vahvaksi tiedetty porukka. Tässä semifinaalissa tarjottiin katsojille näkemistä ”koko rahan edestä” , eikä tunnettakaan kentältä tai sen laidalta puuttunut. Jurva pääsi peliin levänneenä ja johtikin peliä kahteen otteeseen. Muutama kymmenen sekuntia ennen peliajan päättymistä SJK kuitenkin laukoi vapaapotkun torjunnasta tulleen irtopallon vastustamattomasti sisään: 2-2! Rankkareissa ratkaisu syntyi vasta viidensien laukojien jälkeen, kun Jurvan rankkari meni yli ja SJK:n löysi tiensä alakulmaan. Juhlat kuin MM-kisoissa ja kohti finaalia.
Finaalissa vastaan asettui jo kerran kohdattu PTU. Tällä kertaa PTU ei päässyt vahvuudellaan ja pitkillä palloillaan yllättämään, vaan SJK puolusti täydellisesti. SJK:n johtomaali syntyi upealla kaukolaukauksella ja vastustajan peli meni tappiotilanteessa vaikeaksi. Lopulta toisen jakson läpiajosta tehty 2-0 oli täysin ansaittu ja SJK:n lisämaali oli lähempänä kuin PTU:n kavennus. Finaalin ja sarjan voitto maistui kaikille mukana olleille varsin makealta, koska voittoon taisteltiin vähän vaikeamman tien kautta. ”Pojalle” riittikin loppujuhlissa paljon kavereita ja kuvia päätynee aika moneen perhealbumiin.
Joukkueessa pelasivat: Konsta Kivipelto, Markus Ruokamo, Miika Ruokamo, Toni Ketola, Jaro Kuronen, Tomi Laakso, Aleksi Luoma, Joel Malila, Aatu Metsä-Ketelä, Joona Säntti, Veeti Tala, Valtteri Setälä ja Uki Uurtimo. Joukkuetta luotsasivat Jaakko Säntti, Jari Ruokamo ja Mika Ketola.
Onnittelut U11-valkoisille turnausmenestyksestä!