Vahva näyttö
Vahva näyttöKajHa – TP-Seinäjoki 1-4 (0-2)15 min 0-1 Mikael Muurimäki19 min 0-2 Muurimäki73 min 1-2 Olli-Pekka Saarinen89 min 1-3 Juha Eteläaho90 min 1-4 EteläahoLähtökohdat TP-Seinäjoen Kajaanin vierailulle olivat kaikkea muuta kuin suotuisat. Pelaajia oli jälleen eri syistä koko joukko sivussa. Loppupeleissä se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. Esitys Kajaanin uusitulla Keskuskentän keinonurmella oli vähintään vakuuttava.Vierasjoukkue haki mukaansa makeat pisteet kahden pitkään sivussa olleen ja vasta vähitellen todelliseen pelirytmiin pääsemässä olevan hyökkääjänsä loisteliaan esityksen jälkeen. Ensin tahtipuikkoa heilutti ensimmäistä kertaa avauksessa nähty Mikael Muurimäki ja voiton sinetöi kahdella osumallaan lopulta Juha Eteläaho. Loppunumerot kirjattiin upean kamppailun pelanneelle oranssipaitaiselle ryhmälle selvästi 4-1 (2-0).Pelin ensimmäinen puoliaika oli ehkä kauden parasta osaamista TP-Seinäjoelta. Edellisestä kohtaamisesta vahvistunut kotijoukkue oli totaalinen vastaantulija vieraiden aloitettua vahvasti. Jo ensimmäisten viiden minuutin aikana Mikael Muurimäki ja Johannes Saranpää pääsivät yrittämään maalintekoa. Vielä tuolloin ei siinä onnistuttu, mutta vartin pelin jälkeen nähtiin upea maali Lasse Männikön vahvan nousun pohjustettua osuman. Männikön syöttö löysi toiselta puolelta ”Jossun”, joka jatkoi pallon ”Mikille”. Näin Muurimäki pääsi avaamaan kauden maalitilinsä.Seuraavaa maalia ei kauan tarvinnut odottaa. Jo ennen pelin 19. minuutilla syntynyttä maalia oli KajHan puolustus sohia pallon omiinsa, mutta pakki ehti siivoamaan pallon maalivahdin takaa turvallisemmille vesille.Ottelussa TP-Seinäjoen parhaana palkittu Jarkko Mäki-Maunus lähetti kierteisen vaparin noin 30 metristä maalinsuulle, missä ”Etsku” puski pelivälineen ensin hirteen. Ensimmäisenä haaskalla oli paikalla Muurimäki, joka toimitti pallon varmasti verkkoon vieden vieraat kahden maalin johtoon.Isäntien paras paikka tuli vajaan puolen tunnin jälkeen kun venäläisvahvistus Sergei Shahov ajoi päätyrajalle ja tuikkasi sieltä pallon maalin eteen. KajHan kannalta oli tietenkin valitettavaa, että ensimmäisenä palloon ehti Männikkö siivoten tilanteen kulmaksi.Toisella puoliajalla kotijoukkue sai hieman enemmän otetta, mutta mitään tuhannen taalan paikkoja keltanuttuiset eivät kyenneet luomaan. Sen sijaan Muurimäellä oli mahdollisuus iskeä hattutemppuun oikeuttava kolmas osuma 62. minuutilla Topias Tervasmäen mainiosta esitystä, mutta pusku painui hieman ohi takakulmasta.Shahov jaksoi yksinään pitää isäntiä pystyssä ja saikin aiheutettua tilanteen, josta Olli-Pekka Saarinen pääsi kaventamaan numeroiksi 2-1 pelikellon näyttäessä 73. minuuttia. Tuo maali sytytti isännät entisestään ja joukkue saikin reilun vartin mittaisen otteen pelistä. Se lopahti kuitenkin kajaanilaisten kannalta todella murheellisella tavalla, sillä erittäin vahvan ottelun pelannut ja ottelun loppuvaiheessa yksinäiseksi kärjeksi jäänyt Juha Eteläaho naulasi arkun umpeen 89. minuutilla. ”Etsku” sai pallon haltuunsa keskikentällä ja nousi etsien syöttöpaikkaa, jota ei kuitenkaan tahtonut löytyä. Niinpä mies tulitti noin 27 metrin kieppeiltä terävästi laukauksen, joka pomppasi juuri maalivahdin edessä ja nuori Jyri Junnilainen imaisi pallon mahansa alta verkkoon. Lamaannuttavan iskun jälkeen vieraat rokottivat vielä uudelleen. ”Etsku” pääsi puskemaan maalinsuulta loppunumeroiksi 4-1 pelikellon oltua jo 93. minuutilla.Jonathan RichardsonTodella törkeä episodi nähtiin vielä sen jälkeen vaihdosta kehiin tulleen nuoren Timo Rauhalan noustua oikeaa laitaa. Jo aiemmin pelissä itselleen keltaisen kortin potkaisemalla pallon haltuunsa ottanutta ja maassa maannutta maalivahti Tero Kinnusta potkaissut britti Jonathan Richardson ajoi suoraan Rauhalan jalkoihin jalkapohjat edellä ainoana tarkoituksenaan purkaa omaa surkeuttaan ja turhautumistaan vahingoittamalla vastustajaa. Temppu oli törkeydessään vailla vertaansa, eikä voi ymmärtää, miksi moisia luunrikkojia yleensä viitsitään ulkomailta tänne tuoda. Erotuomari Juha-Matti Kanniainen ei tällä kertaa voinut päästää kotijoukkueen pelaajaa, vaan teki ainoan oikean ratkaisun heittämällä porsastelijan suihkuun suoralla punaisella. On vaikea kuvitella, mikä oli motiivi moiseen temppuun kun taululla on numerot 4-1 vieraille ja pelikellossa kuluu 93. minuutti.Voitto maistui todella hyvälle vahvan esityksen jälkeen. Viikonlopun varsinaiset työn sankarit olivat ilman muuta A-junioreiden kanssa Helsingissä lauantaina vierailleet Anssi Syrjämäki, Timo Rauhala ja keskikentällä hurjasti jälleen raatanut Jere Jääskeläinen, sekä autossa miltei koko viikonloppuvapaansa viettänyt Matti Tervasmäki, joka lähti Kajaaniin kakkoseksi.Veikkausraati palkitsi ottelussa kolmella tähdellä kaksi ensimmäistä osumaa viimeistelleen Mikael Muurimäen, kahdella keskikentällä jälleen erinomaisesti pelanneen ja Niinisaloon aamuseitsemäksi kiiruhtaneen Johannes Saranpään. Yhden tähden sai jostakin syystä kotijoukkueen Jarmo Lapinniemi, vaikka oikeampi osoite olisi ehdottomasti ollut joko loistava venäläisvahvistus Sergei Shahov tai kaksi viimeistä maalia viimeistellyt Juha Eteläaho.Voitto nosti TP-Seinäjoen sijoitusta sarjataulukossa hieman. Sopii toivoa, että jatkossa onnetar on suosiollinen myös loukkaantumisten ja pelikieltojen kanssa, sillä nyt on saatava lisää voittoja alle, mikäli syyskierroksella on haluja ja aikeita menestyä. Se on varmaa, että maaleja tullaan jatkossakin näkemään, mikäli peli jatkuu samanlaisena kuin nyt nähtiin.TP-Seinäjoki: Tero Kinnunen, Mikko Väänänen, Tiitus Lehtinen, Petri Niemi, Lasse Männikkö, Johannes Saranpää (v), Jere Jääskeläinen (v, 79. Anssi Syrjämäki), Jarkko Mäki-Maunus, Topias Tervasmäki (81. Timo Rauhala), Juha Eteläaho, Mikael Muurimäki (74. Ari Suokas)