B aloittaa Kokkolassa

B aloittaa Kokkolassa TP-Seinäjoen B-juniorit aloittavat Ykkösen syyskierroksen Kokkolassa. Joukkue kohtaa Ykspihlajan kentällä Kokkolan Palloseuran lauantaina.Kevätkierroksella KPS pelasi Ykkösessä ja säilyi sarjassa kerättyään 11 pistettä. Niiden turvin sijoitus oli kuitenkin vasta yhdeksäs, sillä taakse jäivät ainoastaan FC YPA, JJK ja SiPS.TP-Seinäjoen kohtalona oli pudota SM-sarjasta, vaikka joukkue kaatoikin kahdessa viimeisessä ottelussaan vieraissa FC Hongan ja kotonaan helsinkiläisen PK-35:n. Silti pisteet eivät säilymiseen riittäneet.Tauon TP-Seinäjoki päätti jo tiistaina pelaamalla Alajärvellä saksalaisjoukkuetta vastaan ottaen selkeän 8-0-voiton.Keijo Kotamäen ja Ismo Koskelan valmentaman joukkueen selkeä tavoite onkin palata syyskierroksen päätteeksi SM-sarjaan, mutta edessä on muutama todella kova kanto, joista pahimpia lienevät KPV, VIFK ja Närpes Kraft.Näillä näkymin TP-Seinäjoki joutuu antamaan KPS:lle hieman tasoitusta muutaman pelaajan ollessa ottelusta poissa. Sen sijaan ilahduttavaa on se, että Miika Korpela ja Niko Lehdontie pystyivät pelaamaan täydet minuutit tiistaina.Ottelu alkaa Ykspihlajan kentällä klo 13.30 ja sen jälkeen ehtii mukavasti katsomaan, miten Seinäjoen Jalkapallokerho pärjää Keskuskentällä GBK:n kanssa.