Erilaisista asetelmista reissuun
Erilaisista asetelmista reissuun Kun TP-Seinäjoen A- ja B-juniorit matkaavat viikonvaihteessa SM-sarjan vieraspeleihin kumpikin tahoilleen, ovat joukkueiden lähtökohdat otteluihin täysin vastakkaiset. A-junnujen sarjassa säilyminen alkaa olla kovan työn takana, kun taas B-junioreilla on viime aikaisten esitysten ansiosta vielä täydet mahdollisuudet jopa mitaliin.TP:n A-juniorien edellinen ottelu MyPaa vastaan ei ollut pelillisesti niin huono kuin numerot antavat ymmärtää, mutta karkeat puolustusvirheet koituivat oranssipaitojen kohtaloksi. SM-sarjassa niitä ei vaan yksinkertaisesti ole varaa tehdä, mikäli voitoista aiotaan pelata. Joukkue näytti potentiaalinsa TPS-ottelussa, mutta samalle tasolle TP ei ole muissa kamppailuissa toistaiseksi päässyt. Käytössä on kuitenkin ollut koko ajan käytännössä paras mahdollinen materiaali, joten ainakaan siitä homma ei ole kiinni. Tulevana sunnuntaina 23.9. oranssipaidat matkaavat FC Reippaan, yhden maan perinteisimmän seuran ja Jari Litmasen kasvattajan vieraaksi Lahteen. Ottelu alkaa Kivimaan kentällä klo 13. Ex-maajoukkuepelaaja Petri Järvisen luotsaama Reipas on napsinut SM-sarjassa kymmenen pistettä kahdeksassa ottelussa eli joukkue kuuluu sarjan keskikastiin.TP:n B-junnujen pelit puolestaan jatkuvat jo lauantaina 22.9. Hiekkaharjun urheilupuistossa Vantaalla, jossa Tikkurilan Palloseura isännöi oranssipaitoja klo 16 alkavassa SM-sarjan ottelussa. TP:llä on pelissä kalavelkoja maksettavana, sillä TiPS haki kevään SM-karsintasarjassa pisteet Seinäjoelta maalirikkaassa kamppailussa lukemin 3-5. Tuon jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon ja ainakin TP:n pelaaminen on kehittynyt positiiviseen suuntaan, mistä viime aikaiset tuloksetkin kertovat. Alkukeväästä ei olisi ihan ensimmäisenä uskonut, että joukkue voisi taistella syksyllä jopa mitalista, mutta tällä hetkellä siihenkin on vielä kaikki mahdollisuudet. Sarjapaikka on KPV-voiton myötä viittä vaille sinetöity, eikä TP:llä ole sen suhteen suuria paineita loppukauden otteluissa. Pientä kysymysmerkkiä aiheuttaa joukkueen terveystilanne, ja ainakin olkapäänsä viime sunnuntaina loukanneen Jukka Aholan pelaaminen viikonvaihteessa on hyvin epävarmaa.
Takaisin uutisiin