Hätäisesti sovittu treenimatsi
Hätäisesti sovittu treenimatsi
TP-Seinäjoki suostui lyhyellä varoitusajalla sparraamaan Kakkoseen valmistautuvaa Kaskö IK:ta. Varsin vajavaisella kokoonpanolla pelatussa matsissa saatiin aikaiseksi kaksi maalia. Yksi kumpaankin päähän. TP meni Pasi Oksasen osumalla johtoon, mutta jo ennen taukoa KaIK tasoitti loppunumeroiksi 1-1 (1-1).
”Se oli oikein tosi säästöliekillä pelattu matsi. Meillä oli penkillä Tero Mäkipelkola ja Betinho ja kumpikin pikkuvammojen kiusaamina, joten ei heitä edes käytetty”, tilitti valmentaja Asko Ristimäki.
”Sanoin pojille, että loukkaantua ei saa ja ensimmäinen puoliaika olikin juuri sen näköistä touhua, että melkein pelättiin vammoja”, lisäsi ”Akkeri”.
TP-Seinäjoen kokoonpano: Kivimäki (Luukkonen), Kallio, Haapasalo, Nuojua, Pensaari, Oksanen, Hietaharju, Saarela, Männikkö, Marcelo, Rasinmäki