Ihan ilman futista
Päivä 7 – LontooRistiretken viimeinen päivä elettiin ihan ilman futismatsia avaten se samaan tyylin kuin sunnuntaikin, eli melkoisella englantilaisella aamiaisella. Kolesterolia pelkäävien ei ole syytä mennä edes samaan ruokasaliin näiden annosten kanssa…
Vaikka säätiedotus oli luvannut sadetta maanantaille, sen piti alkaa vasta iltapäivällä. Näinpä päätettiin tehdä pikkaisen pidempi kävelylenkki ja vierailla mm. Lontoon Pikku Venetsiassa Paddingtonin rautatieaseman lähimaastossa. Jukkahan oli tämän reissun sieltä kanavien vartta myöten tehnyt kertaalleen ja se vie sopivasti takaisin Camden Towniin.
Kun on jotain päätetty, niin sen mukaan edetään… Niin nytkin. Piatsi että noin 5 km kävelyn jälkeen aloin hissukseen kysellä, josko se Camden Town kohta tulee vastaan. Ei Jukkakaan tässä vaiheessa enää maastoja tunnistanut, joten otettiin puhelinta käteen ja tsekkailtiin karttaa… joka kertoi meidän kävelleen ihan vaan himpun verran ohi alkuperäissuunnitelmaan kirjatun reitin.
Ei siinä kuinkaan käynyt. Etsittiin seuraava under/overgroundasema ja mentiin sitten junalla loppumatka. Camden Town on yhtä lailla päivälläkin makea mesta kuin iltasellakin. Camden Market on pullollaan erilaisia streetfood -kioskeja ja muita puoteja. Kerrassaan kiehtova paikka.
Luonnollisesti siinä kohtaa kun meksikolaiset burritot oli saatu näppeihin, alkoi myös sade. No, se ei kuitenkaan erityisen kauan kestänyt ja näinpä ehdittiin vielä ihan kuivina käydä tekemässä pakollisia tuliaisostoksia Primarkissa, syömässä ja huilaamassa hiukan ennen illan grande finalea.
Kokeneena musikaalien katselijana Jukka oli valinnut meille Tina Turner -musikaalin retken lopuksi. Oli meinaan rock. Lontoossa on melkoinen määrä teattereita, joissa pyörii toinen toistaan upeampia musikaaleja, jotka siis sopii ihan tällaiselle tavallisellekin rahvaalle ja kieltä hiukan huonommin ymmärtäville turisteille.
Voisi sanoa, että viikon reissu oli jokseenkin täynnä tekemistä. Kaupungeista nähtiin Huddersfield, Leeds, Lontoo, Watford ja Liverpool, sekä aivan yhtä monta futismatsia. Kyllä se ihan mukavuutta oli.
04.03.2019 Kuvagalleria Lontoo