Jaro iski lopussa

Jaro iski lopussa Jaro – TP-Seinäjoki 3-2 (0-1)TP:n maalit: Tommi Haanpää, Jyri ReiniläTP-Seinäjoen B-juniorit käväisivät lauantai-iltana Pietarsaaressa pelaamassa harjoitusottelun Jaroa vastaan. Valmentaja Esa Haanpää oli tyytyväinen joukkojensa esitykseen, vaikka Tellushallissa niukka tappio tulikin. Jaro iski kaikki maalinsa viimeisen vartin aikana."Teimme toisella jaksolla kokeiluja ja kierrätimme pelaajia. Näin talvella niitä pitää vielä tehdä, ettei sitten sarjassa tarvitse enää kokeilla. Kuten olen sanonut, emme tuijota tuloksia tässä vaiheessa kautta. Kun sarja alkaa huhtikuun puolivälissä, vasta sitten tuloksilla on merkitystä. Tärkeintä on, että pelillisesti homma on hyvällä mallilla ja voidaan olla sen suhteen luottavaisia. Ensimmäinen puoliaika oli meiltä tänäänkin hyvä esitys", Haanpää kertoi.TP:ltä puuttui ottelusta neljä avainpelaajaa (Tero Mäntylä, Jukka Ahola, Karri Hiirikoski ja Niko Lehdontie), mikä ei voinut olla jossain vaiheessa näkymättä. Syksyllä SM-taitohopeaa saavuttanut Tino Nelimarkka (-92) teki debyyttinsä B-junioreissa."Kesän avauskentällinen alkaa olla itselleni aika selvä. Samoin pelisysteemi, joka mitä ilmeisimmin tulee meillä olemaan 4-3-3. Se tuntuu sopivan parhaiten tähän pelaajamateriaaliin", Haanpää ennakoi.TP-Seinäjoki: Atte Tervasmäki, Jaakko Lampi, Miika Korpela, Juho Pajula, Vili Rajamäki, Jyri Reinilä, Saku Koskinen, Samir Bouroussi, Tommi Haanpää, Juha Ylihärsilä, Jaakko Vähäpesola (vaihdosta: Toni Koivusaari, Ilkka Jaatinen, Tino Nelimarkka, Juuso Koskela)