Jaro karkasi toisella jaksolla

Jaro karkasi toisella jaksolla TP-Seinäjoki pysyi liigajoukkue Jaron kyydissä ensimmäiset 60 minuuttia, mutta sen jälkeen pietarsaarelaiset iskivät vajaallakin vartissa kolme maalia ja peli oli selvä. Lopputulos kirjattiin Tellushallissa kotijoukkueelle 4-1 (1-1)."Ensimmäisellä jaksolla meillä oli hyvä ote peliin. Saimme prässiä Jaron pallollisiin ja omia tilanteita. Toisella puoliajalla perusasiat kummasti katosivat, vaikka pelasimme ylivoimalla", valmentaja Jari Kujala harmitteli.Rasmus Vikström vei Jaron johtoon 10 minuutin kohdalla. Ennen puolen tunnin täyttymistä jo aiemmin suutaan soittanut Ridvan Zeneli sai suoran punaisen kortin rujosta taklauksestaan. TP käytti tilanteen hyväkseen ja tasoitti numerot ennen taukoa, kun Jyri Hietaharju heilutti verkkoa Matti Lammen syötöstä.TP-kasvatti Mikael Muurimäki upotti ottelussa vanhan seuransa lopullisesti kahdella toisen jakson pikamaalillaan. Kun vielä Vikströmkin onnistui toistamiseen Tero Suomisen vapaapotkun jälkitilanteesta, ei joukkueiden välinen paremmuus jäänyt lauantaina epäselväksi.Viikon päästä TP matkustaa vielä Tampereelle PP-70:n vieraaksi ennen kahta kotiottelua Törnävän hiekalla.