Kiisto on kiusallinen vastustaja
Kiisto on kiusallinen vastustaja TP-Seinäjoki pelaa kauden 11. kotiottelunsa lauantaina poikkeuksellisesti jo klo 13.00 vaasalaisen FC Kiiston saapuessa vieraaksi Keskuskentän viheriölle. Ottelun alkamisajankohta sovittiin FC Kiiston kanssa yhdessä aikaisemmaksi sen vuoksi, että kaikki halukkaat ehtivät autoilla pelin jälkeen Vaasaan Hietalahteen kannustamaan Suomen U21 –joukkuetta EM-karsinnassa Skotlantia vastaan. Lakeuksilla nähdään tuon tason maaotteluita sen verran harvoin, että molemmat joukkueet katsoivat aiheelliseksi siirtää Kakkosen kamppailun.FC Kiisto on ollut tälläkin kaudella TP-Seinäjoelle todella kiusallisen inhottava vastustaja. Kakkosen Lohko C:n kärkijoukkueisiin kuuluva vaasalaisnippu on kaatanut TP-Seinäjoen tällä kaudella jo kolme kertaa kun mukaan lasketaan talvikaudella pelatut kaksi harjoitusottelua. Itse asiassa TP-Seinäjoki ei ole toistaiseksi onnistunut tekemään maaliakaan kelta-mustien verkkoon kuluvalla kaudella.Joukkueet kohtasivat tällä kaudella ensimmäisen kerran maaliskuun 15. päivänä Seinäjoki Areenassa, missä vieraat veivät tasaisen taiston ehkä hieman onnekkaastikin numeroin 1-0 (0-0) vaihtopelaaja Tom Svarvarin tehtyä ottelun ainoan osuman kulmurin jälkitilanteesta ottelun 82. minuutilla.Numerot olivat tismalleen samat joukkueiden kohdattua Sepänkylän tekonurmella 14. huhtikuuta. Silloin ottelun ainoa osuma syntyi jo kamppailun 9. minuutilla Joakim Pensarin tekemänä. Sitä ennen TP-Seinäjoen Petri Niemi oli jo ehtinyt hukata rankun. TP-Seinäjoki oli jälkimmäisessä ottelussa todella rampana matkassa, mutta sai silti annettua melko hyvän vastuksen FC Kiistolle.Kesäkuun 4. päivänä joukkueet kohtasivat Hietalahden upeakuntoisella nurmella. Kuten koko kauden ajan, niin tälläkin kertaa vierasjoukkue oli matkassa varsin siipirikkoisena. Tässä ottelussa se näkyi ehkä enemmän kuin kauden aikaisemmissa sarjapeleissä ja niinpä siihen saakka tappioitta pelannut TP-Seinäjoki hävisi kauden nihkeästi aloittaneelle FC Kiistolle 2-0 (1-0). Isäntien maaleista vastasivat tuossa ottelussa ex-teepeeläinen, Matti Lampi ja Kristian Kukkonen.Tuon ottelun jälkeen FC Kiisto onkin pelannut erittäin vahvasti ja saalistanut tähän mennessä jo kymmenen voittoa. Nousumahdollisuudet ovat menneet kuitenkin vaasalaisilta siinä missä ne menivät TP-Seinäjoelta jo aiemmin, eli nyt pelataan vain kunniasta.Aiemmilla kausilla joukkueet ovat olleet myös nokatusten. Viime vuonna kohdattiin ensin Seinäjoen muhkuraisella Keskuskentällä ja sen kamppailun vei nimiinsä TP-Seinäjoki siitä huolimatta, että VPS:n kolme lainapelaajaa vahvistivat farmiyhteistyön kautta FC Kiistoa. Kotijoukkueen maaleista 3-2 (2-1) –voitossa toukokuun lopussa vastasivat kahdesti osunut Mikko Ylihärsilä ja Henri Erti. Vieraiden maalit syntyivät VPS-miesten, nyt FF Jarossa pelaavan Jussi Roikon ja nyt VIFK:ssa pelaavan Jonas Britschgin tekeminä.Elokuussa FC Kiisto näytti jo vievän kaikki kolme pistettä Kaarlen kentällä, mutta Lasse Männikkö oli eri mieltä ja tykitti huikean osuman peliajan ollessa jo miltei loppu. Tuolla maalilla TP-Seinäjoki sai ottelusta ehkä enemmän kuin ansaitsi ottelun päätyttyä 1-1 (0-0). Isäntien maalin teki heti tauon jälkeen Petri Heiskari.Kaudella 2003 pelattiin puolestaan kahdesti tasan. Silloinkin ensimmäinen matsi pelattiin Seinäjoella ja kyseessä oli todellinen heinäkuun ilotulitus, sillä pinnat jaettiin loppujen lopuksi numeroin 3-3 (2-1). Vierasjoukkue meni jo 10. minuutilla johtoon Pasi Nevanperän tehtyä ensimmäisen illan kahdesta maalistaan. TP-Seinäjoki tasoitti kuitenkin jo 17. minuutilla Jari-Pekka Luoman maalilla ja vain neljä minuuttia myöhemmin Mikko Ylihärsilä vei isännät johtoon. Toisella puoliajalla nykyisin Norrvalla FF:ssa pelaava vikkelä Niklas Blomqvist tasoitti ottelun, mutta Ville Pekkanen vei kotijoukkueen vielä toistamiseen johtoon. Voitto karkasi kuitenkin hyppysistä ottelun 88. minuutilla Nevanperän toisen maalin myötä.Syyskierroksella Vaasassa nähtiin huomattavasti tapahtumaköyhempi kamppailu. Siellä päädyttiin nimittäin maalittomaan pistejakoon.Viime otteluissaan FC Kiisto on hieman ailahdellut pelillisesti, mutta tuloksellisesti tekeminen on ollut vahvaa. Sepsi-78 sai viimeksi tylyä kyytiä Kaarlen kentällä numeroin 5-1 (2-0). Maaleista vastasivat isäntien osalta kahdesti osuneet Jonas Nygård ja Pekka Liukkonen, sekä kulmurin suoraan sisään ampunut Antti Puikkonen. KajHaa, Kraftia ja Norrvalla FF:ä vastaan joukkue jäi peräkkäin tasapeleihin.Vieraskentillä vaasalaiset ovat olleet kohtuullisen vahvoja, sillä yhdeksältä pelimatkalta on tullut mukavat neljä voittoa ja kolme tasapeliä. Ainoastaan kahdesti on FC Kiisto hävinnyt vieraskentillä tällä kaudella. Voitot FC Kiisto on hakenut Kuopiosta kaadettuaan Kingsin kauden ensimmäisessä ottelussaan 2-1, Ylivieskasta, missä numerot olivat vieraille peräti 5-2, Pietarsaaresta, missä JBK joutui nöyrtymään 1-0 ja Kokkolasta, missä FC Kipparit sai kyytiä lukemin 4-1.Joukkueen tehokkaimmat maalitykit ovat olleet aikaisempien vuosien tapaan kahdeksan maalia pyssyttänyt Matti Lampi ja kuudesti maalannut Kristian Kukkonen. Viime kaudella FC Korsholmaa edustanut Arto Saranpää on osunut neljästi. VIFK:sta lainalla käynyt Tomislav Krstevski, Jonas Nygård ja Pekka Liukkonen ovat kukin tehneet kolme maalia mieheen.Veikkauspisteitä joukkueesta ovat kahmineet eniten jo 23 sakaraista tililleen saanut Matti Lampi, joka viime kaudella voitti Kakkosen Lohko C:n Tähtipörssin, sekä 10 tähteä saalistanut Pekka Liukkonen. Arto Saranpäällä tähtiä on yhdeksän ja loistavasti pelaavalla maalivahti Peter Kaupilla seitsemän.TP-Seinäjoen trendi ei ole ollut mitenkään riemukulkua muistuttavaa viime viikkoina. Viime viikonlopun JBK –tasapeli harmittaa, vaikka piste tulikin. Kolme oli kuitenkin tarjolla, mutta Henri Saranpään kaksi maalia eivät riittäneet kuin 2-2 –numeroihin. Sitä edeltävässä ottelussa Kraft sai tyytyä kotonaan maalittomaan tasapeliin. TP-Seinäjoen edellinen voitto tuli lähes kuukausi sitten, eli 11. elokuuta, jolloin joukkue innostui takomaan taululle peräti 10-0 –numerot heikkoa FC Lynxiä vastaan.Kotijoukkueen maaleista ovat ahkerimmin vastanneet kahdeksan maalia viimeistellyt, mutta viimeksi sairastelun takia sivussa ollut Juha Eteläaho, viidesti osuneet Mikael Muurimäki ja Henri Saranpää, sekä neljä kertaa maalannut Johannes Saranpää.Veikkauksen tähtiraadit ovat palkinneet suorituksista ”Jossun” 16 tähdellä, ”Hönön” 13 tähdellä ja ”Etskun” seitsemällä sakaraisella. Yhteensä jo 15 pelaajaa on kerännyt tähtiä TP-Seinäjoen joukkueesta.Viime viikonloppuna TP-Seinäjoelta oli miehiä sivussa paljon. A-junioreista avaukseen nousseet Ville Pakkala ja Rami Sariola selvittivät omat hommansa kuitenkin mainiosti osoittaen, että pelimiehiä on tulossa jatkossakin.Tähän otteluun vapautuvat pelikiellosta sekä Jere Jääskeläinen, että Jussi Kankaanpää. Sen sijaan sivussa ovat lähes pomminvarmasti Lasse Männikkö, Pekka Väänänen, Topias Tervasmäki, Petri Niemi ja A-junioreiden ottelussa loukkaantunut Ville Pakkala. Juha Eteläahon, Jarkko Mäki-Maunuksen, Mikael Muurimäen ja Tiitus Lehtisen pelaaminen on puolestaan sangen epävarmaa.Kevyillä eväillä mennään lauantaina klo 13.00 alkavaan Kakkosen Lohko C:n matsiin FC Kiistoa vastaan, mutta minkäs teet. Toisaalta tällainen tilanne tarjoaa mahdollisuuden sellaisille pelaajille, jotka muuten ovat saaneet vähemmän peliaikaa.
Takaisin uutisiin