Loistava päivä OmaSp Stadionilla

Seinäjoen Energialiigan kausi 2020 koronavuonna pistettiin pakettiin ihan mielettömän huikeissa olosuhteissa OmaSP Stadionilla, missä naperot pääsivät ottamaan tuntumaan tulevien vuosiensa pelialustaan ja tunnelmaan.

Ihan ensiksi lähtevät isot kiitokset osakeyhtiön suuntaan, eli Seinäjoen Jalkapallokerholle, joka paitsi mahdollisti perhepäivän pitämisen stadionilla, myös sen, että suuri määrä eilen huikean voiton Valkeakoskelta hakeneen edustusjoukkueen pelaajista saapui paikalle ilahduttamaan nuoria pelaajia.

Paikalla olivat ainakin Niko Markkula, Tero Mäntylä, Murilo, Emmanuel Ledesma, Jude Arthur, Samba Benga, Nikko Boxall ja Matias Vainionpää. Lisäksi edustuksen taustaryhmästä sukkuloivat sujuvasti tenavien seassa Mikko Kujala ja Luis Fernando.

Onhan se nyt ihan päivänselvää, että juuri tällaiset hetket jäävät vasta uraansa aloittelevien nuorten harrastajien mieliin ikimuistoisina.

Siellä jaeltiin nimmareita, poseerattiin kuvissa ja pelailtiin yhdessä. Tässä voi hyvällä syyllä puhua SJK-yhteisön toimivuudesta ja yhteisöllisyydestä parhaimmillaan.

Toivoa sopii, että tästä kasvaa yksi mainio perinne lisää SJK-perheen toimintaan tuleviksikin kausiksi. Isot kiitokset myös yhteistyökumppaneillemme, jotka ovat vuodesta toiseen mahdollistaneet Seinäjoen Energialiigan toiminnan.

VideoklippiKuvagalleria

Linkki 1Linkki 2