Maalitykiksi syntynyt
Maalitykiksi syntynytTP-Seinäjoen B-junioreiden SM-sarjajoukkue löysi ratkaisun maalintekoon haastajajoukkueestaan. Tämä on paitsi osoitus siitä, että sieltä voi oikeasti ponnistaa ylöspäin, myös osoitus siitä, että pelaajan ei pidä antaa periksi missään vaiheessa. Syyskierroksen seitsemässä ottelussa jo kuusi maalia tulittanut Erno Ruismäki, nimittäin on nousemassa avainasemaan taistelussa SM-mitalista.Nuorukaisesta huokuu hiljainen päättäväisyys. Sekään ei lamaannuttanut, että kauden alussa ei pelipaikkaa SM-sarjassa löytynyt.”Ei auttanut. Meinasi se vähän ottaa päähän. Silti sitä jaksoi treenata kunnolla, koska nyt oli valmentaja ja tutut kaverit. Pelasin viime vuonna pari matsia siinä ryhmässä ja silloin ei ollut edes valmentajaa”, sanoo noin kymmenessä ottelussa 11 maalia keväällä viimeistellyt nuori mies.Haastajaryhmä on todellakin saanut potkua tekemiseensä Jari ”Jaice” Vierikon tultua luotsaamaan tuttuja kavereita. Eroa Vaasan Piirin II divisioonan ja SM-sarjan välillä toki on.”Tempo otteluissa on ihan eri tasoa. Kakkosessa saattoi vastassa olla pakkeja, joita ei koko homma oikein kiinnostanut, eivätkä ne olleet oikein mukana”, erittelee Erno kahden sarjan välisiä suurimpia eroja.TP-Seinäjoen B-junioreilla on SM-sarjassa jäljellä neljä ottelua, joista kolme on kotona ja seuraava jo lauantaina Prunttimäessä. Vastaan asettuu helsinkiläis-vantaalainen PK-35. Ernolla on melko selkeä visio siitä, miten homma tulee jatkossakin etenemään.”Nyt kun on kerran vauhtiin päästy, niin kyllä me jonkinlaisen mitalin otamme. Lauantaina voitetaan 2-0”, lupailee maalitykki. Mahtaako tämä nyt meinata, että taas kuulutetaan kahdesti Ruismäkeä maalintekijänä?”Ei se niin mene. Kyllä minä toisen teen, mutta nyt on ”Kuminkin” (Miika Korpela) korkea aika jo onnistua”, naurahtaa pelimies.Talvisin laskettelua harrastava Erno ei ole suuremmin vaivannut päätään tulevaisuuden visioilla, mutta kun oikein yrittää, löytyy mielipiteitä.”Seuran juniorimylly pyörii hienosti ja valmentajiakin on kivasti. Mielestäni nyt kannattaa keskittyä vain juniorityöhön ja antaa edustuksen olla, jollei sinne saada kuin yhdeksän pelaajaa peleihin. Toki on aina parannettavaakin. Varmasti valmentajien tasoa voidaan nostaa ja näin myös pelaajat paranevat”, nuori mies pyörittelee analyyttisen järkevästi.Oma tulevaisuus on TP-Seinäjoen Pallokoulussa ja nykyisessä Energialiigassa aloittaneelle seuran kasvatille vielä iso kysymysmerkki. Maaleja on joka tapauksessa syntynyt joka tasolla, joten jos siitä mitään viitteitä saa, on tulevaisuus joka tapauksessa lupaava.”Vasta parin viime päivän aikana olen edes miettinyt juttuja. Mielessä on pyörinyt akatemiat, sekä TP-Seinäjoen, että Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemia. En kyllä hakenut sinne. Nyt olen niitä pohtinut hiukan lisää”, paljastaa nuorukainen ja jatkaa…”Ensi vuonna joka tapauksessa samaa sarjaa, eli BSM, sitten A-juniorit, jos joukkue tulee ja jos kaikki oikein hienosti menee, niin SJK on siellä horisontissa. Se olisi ihan hieno juttu”, asettelee nuori mies sanojaan järkestykseen.Chelseaa kannattavaa pelimiestä ei pääse ainakaan syyttämään utopistisista ajatuksista. Nyt haaste onkin pikemminkin seuralla, että jalkeille saadaan jatkossa tarpeeksi tasokas A-juniorijoukkue ja pystytään jalostamaan Ernosta ja muista B-junioreista esiin ponnistavista helmistä jotakin vielä parempaa, josta seinäjokelainen jalkapallo saa iloita.
Takaisin uutisiin