MuSa putosi lopussa kyydistä

MuSa putosi lopussa kyydistä TP-Seinäjoki lähti pääsiäisen viettoon voitokkaissa merkeissä, kun Kakkosen länsilohkon MuSa kaatui Törnävällä loppuhetkien maalikimaran ansiosta 3-0 (0-0)."Pääasia oli, ettei hölmöilty omassa päässä ja saatiin onnistumisia myös maalipaikoissa", valmentaja Jari Kujala näki ottelun tärkeimpänä antina.Alussa vierasjoukkue oli terävämpi ja jo ensimmäisen vartin aikana sillä oli 2-3 hyvää tekopaikkaa. Jatkossa peli tasaantui ja mitä pidemmälle ottelu eteni, sen hallitsevampi oli kotijoukkue. Silti pitkään näytti siltä, että useista maalintekopaikoista huolimatta osumat saattavat jäädä kokonaan näkemättä.Vammoistaan pikku hiljaa toipunut Tiitus Lehtinen tuli vaihdosta ottelun loppupuolella eikä ehtinyt olla kentällä kuin muutaman minuutin ennen kuin sijoitti Ville Pekkasen reboundista 1-0. Kauaa ei kulunut tästä kun Lehtinen puolestaan teki esityön, jonka jälkeen Matti Lampi huiputti porilaisten alakertaa laittamalla pallon lopulta käytännössä tyhjiin. Vielä ennen loppuvihellystä Niklas Leppänen roikotti tyylikkäästi oranssipaitojen kolmannen osuman Jani Asuintuvan syötöstä.TP-Seinäjoki: Hakala (Ristimäki), Vattulainen (Saranpää), Kivimäki, Kangastupa, Sariola, Lampi, Mäki-Maunus (Lehtinen), Ylinen, Asuintupa, Luoma (Leppänen), Pekkanen