Pisteet kotiin niukasti, mutta varmasti

Pisteet kotiin niukasti, mutta varmasti 26.09. TP-Seinäjoki – Pyry Nokia 1-0 (1-0)18 min 1-0 Mikael MuurimäkiTP-Seinäjoen viimeinen kotiottelu Ykkösen ylemmässä loppusarjassa tuotti täydet kolme pistettä, kun nousumahdollisuutensa jo menettänyt Pyry Nokia kaatui keskuskentällä 1-0 (1-0).Nokian peliesityksestä paistoi selvästi, ettei joukkueen motivaatio ollut enää parasta mahdollista luokkaa. Kotijoukkue hallitsi varsinkin avausjaksoa lähes mielin määrin.Jo heti alussa Jouni Santasella oli täysin avoin tekopaikka Pasi Oksasen esityöstä. "Jone" ryhtyi kuitenkin jallaamaan vastustajia vielä maalin edessä ja Nokian pakki ehti väliin selvittämään tilanteen kulmuriksi.Pirteästi esiintynyt Mikael Muurimäki (kuvassa) nousi pruukilaisten sankariksi reilun varttitunnin pelin jälkeen. Richard Hodgson antoi Mikille juoksupallon pystyyn rangaistusalueelle ja vaikka mies taklattiin nurin nurmen pintaan, nousi Mikki ylös ja ampui pienestä kulmasta pallon ylös verkkoon. Nokialaispuolustus katseli vieressä hölmistyneenä luultuaan tilanteen menneen jo ohi.Vielä puoliajan lopussa sama mies järjesti röyhkeällä ajollaan loistopaikan, mutta tällä kertaa vieraiden puolustus selvitti pelivälineen väljemmille vesille.Toisella jaksolla kotijoukkueen paras yritys näytti jääneen tauolla pukukoppiin ja Nokiakin sai muutaman hyökkäyksen aikaiseksi. Kuitenkaan todellisia tuhannen taalan maalintekopaikkoja joukkue ei pystynyt luomaan koko ottelussa yhtään kappaletta.Jani Honkavaaran tilalle tullut Arto Jalasvaara loi välittömästi vaihdosta tultuaan täysin avoimen paikan Richard Hodgsonille, mutta britti laukoi taivaan tuuliin yli tyhjän maalin pilkun kohdalta.Loppuhetkillä nähtiin vielä valtava hässäkkä nokialaisten maalinedustalla. Pallo pomppi jo viivalla, mutta sisään asti kukaan pruukilaisista ei pystynyt sitä tökkäämään.Ensimmäinen puoliaika tyydyttiTP-Seinäjoen valmentaja Hannu "Köppä" Rajaniemi oli joukkueensa esitykseen tyytyväinen ensimmäisen puoliajan osalta."Tärkeä pelihän tämä meille oli. Ensimmäinen puoliaika oli ihan hyvää peliä ja hallitsimme keskikenttää suvereenisti. Viimeinen syöttö oli kuitenkin tämän tästäkin huono, eikä todellisiin tekopaikkoihin päästy. Kärjen liike jätti ehkä myös hieman toivomisen varaa", jatkoi "Köppä"."Tehottomia oltiin, se on kyllä myönnettävä. Jostain olisi maalintekoon saatava vielä lisää potkua. Jos me olisimme saaneet toisen maalin, olisi pelistä varmasti tullut paljon helpompi. Nyt Pyry teki saman kuin KTP:ta vastaan, eli paransi peliään selvästi toisella jaksolla. Oli onni, etteivät saaneet maalia jostain erikoistilanteesta", jatkoi "Köppä"."Maalintekoon olen pettynyt, kolmeen pisteeseen tyytyväinen", tiivisti Rajaniemi tunnelmat."TP:llä on saumoja"Vieraiden valmentaja Jukka Heinonen jakoi kiitosta TP-Seinäjoen joukkueelle uskoen, että pruukilaisilla on todellisia mahdollisuuksia liigaan."Vaikka TP pääsisikin vain karsintaan, uskon että joukkueella on täyden mahdollisuudet nousta. Hyvinhän TP pelasi ja joukkue on täynnä taitavia pelaajia. Erityisesti Betinho on esiintynyt edukseen meitä vastaan", selvitti Heinonen."Ensimmäisellä jaksolla näkyi motivaatioero aika selvänä ja TP hallitsi sitä selvästi. Kyllä kotijoukkue panosti paremmin peliin. Meillähän kauden tärkein ottelu on vielä tulossa, kun pelamme cupin ottelun sarjan jälkeen", sanoi Heinonen, joka ei vielä lehdistötilaisuudessa tiennyt, että vastaan asettuu JJK, eli ainakin se on varmaa, että semifinaalissa nähdään yksi Ykkösen joukkue.