Tappio ei vienyt toivoa
Tappio ei vienyt toivoaTP-Seinäjoki – FC Honka 1-2 (0-1)03 min 0-1 Toni Takamäki45 min 1-1 Timo Koivu53 min 1-2 Spetim Kamberi
Vaikka TP-Seinäjoen B-juniorit kärsivät hyvän taistelun päätteeksi harmittavan ja niukan tappion espoolaiselle FC Hongalle, ei joukkueella ollut mitään syytä pukeutua säkkiin esityksensä jälkeen.
Itse asiassa pelaajat saavat kulkea pää pystyssä, vaikka pataan tuli, sillä joukkue taisteli ja jätti varmasti helteisen Prunttimäen hyväkuntoiselle viheriölle kaikkensa. FC Honka oli vain valitettavasti juuri tuon yhden maalin verran parempi vieden pisteet mennessään.
Oli harmillista, että vieraat pääsivät puolustuspään virheen takia johtoon jo ottelun kolmannella peliminuutilla Toni Takamäen viimeisteltyä valkoasuisen vierasjoukkueen ensimmäisen maalin joukkueen pelatessa vastatuuleen.
Kotijoukkue kyllä painoi pelin espoolaisten päähän pitäen ehkä palloa rahtusen enemmän hallussaan, mutta oikein todella vaarallisia paikkoja ei monta tullut. Niistä ensimmäinen syntyi Niko Nauholzin lähetettyä pallon kohti maalia omalta kenttäpuoliskolta, mutta vieraiden maalivahti Toni Korkiakoski onnistui venyttämään kätensä pelivälineen tielle pelastaen tilanteen kulmuriksi.
Kulmureita kotijoukkueella olikin koko joukko, mutta valitettavan monet niistä epäonnistuivat liian pitkinä. Yhdestä kulmasta Henri Huilla pääsi kuitenkin yrittämään maalintekoa puskien pallon kiusallisesti rahtusen tolpan väärälle puolelle sivuverkkoon.
Toisen puoliajan alussa kotijoukkue sai ansaitsemansa palkinnon maalin muodossa Teemu Penninkankaan loistavan nousun ja Veli-Pekka Pajulan oivallisen syötön tavoitettua maalilta Timo Koivun joka iski kauden ensimmäisen maalinsa SM-karsintasarjassa.
Sääli, ettei Koivun ensimmäinen maali riittänyt pisteeseen, sillä taistelua nähtiin kyllä. Vieraat sen sijaan onnistuivat maalinteossa kahdesti, joista ensimmäinen, Mikael Lähteen tekemä maali hylättiin paitsiona. Tuomiosta voi toki olla useampaakin eri mieltä, mutta liputettu mikä liputettu, eikä se oikeuta sellaiseen kielenkäyttöön, mitä espoolainen harrasti hylätyn osuman jälkeen. Onkin outoa, että FC Hongan valmentajana toimiva todellinen menneiden vuosien gentlemannipelaaja, Tommi Paavola, ei ole onnistunut kylvämään alkeellisimpiakaan käytöstapoja nuorelle hyökkääjälle.
Espoolaisten toinen osuma sen sijaan oli mainio näyte siitä mitä joukkue osaa. Pallo pelattiin muutamalla syötöllä päätyyn, mistä keskitys löysi luukulta vapaana olevan kippari Spetim Kamberin, joka viimeisteli ottelun viimeiseksi jääneen osuman. Samassa tilanteessa Lähde jatkoi lässyttämistään ansaiten varoituksen.
Kotijoukkue painoi pelin vieraiden päätyyn hakien tasoitusta keinolla millä tahansa. Siinä eivät Ismo Koskelan ja Jukka Metsä-Ketelän suojatit kuitenkaan onnistuneet, vaikka tilanteita oli loppuhetkillä useampiakin. Toki myös FC Honka sai pari erinomaista paikkaa kotijoukkueen satsattua hyökkäykseen, mutta eipä ollut tarpeeksi taitoa espoolaisillakaan viimeistellä kolmatta maaliaan.
Hyvin pisti kuitenkin sarjassa putoamistaistelussa edelleen viivan yläpuolella oleva TP-Seinäjoki sarjakakkoselle kampoihin.
Kotijoukkueen hahmoihin kuuluivat ilman muuta rajusti taistellut Jesse Jääskeläinen ja ajoittain osaamistaan väläytellyt Teemu Penninkangas, jolla kyllä tuntuisi olevan potentiaalia vieläkin suurempaan rooliin. Oli myös mieluisaa nähdä Miika Korpelan palaavan kehiin viikkoja kestäneen sairausloman jälkeen.
Erotuomari Ari Mäkelä hoiti hommansa adjutantteineen ehkä paremmin kuin pitkiin aikoihin on nähty.
Vaikka nokkaan tuli, pysyi TP-Seinäjoki edelleen viivan yläpuolella, sillä tauolla Reipasta vastaan kahdella maalilla johtanut MyPa romahti toisella puoliajalla ja hävisi ottelunsa 3-2.
TP-Seinäjoen ja MyPan kohtalo ratkeaa SM-karsintasarjan viimeisellä kierroksella, jolloin TP-Seinäjoki kohtaa todella kovan Turun Palloseuran vieraissa ja MyPa reissaa vähintään saman tasoisen HJK:n luo kyläilemään.
TP-Seinäjoki: Tuomas Karjanlahti, Pekka Rousu (v, 41. Timo Koivu), Henri Huilla, Tommi Kukila (v), Niko Nauholz, Sami Viljanen, Jesse Jääskeläinen, Miika Korpela (65. Jyri Korkea-Aho), Kalle Taimi, Teemu Penninkangas, Veli-Pekka Pajula (76. Aleksi Ahde),