TP takaa tasoihin
TP takaa tasoihin 25.06.2000 FF Jaro – TP-Seinäjoki 2-2 (0-0)72 min 1-0 Timo Peltola79 min 2-0 Mikko Sorvisto83 min 2-1 Tero Mäkipelkola89 min 2-2 BetinhoTP-Seinäjoki nousi kahden maalin takaa loistavasti tasoihin FF Jaroa vastaan vieraskentällä viimeisten kymmenen minuutin aikana. Pinnat jaettiin pohjalaisten mittelössä numeroin 2-2 (0-0).Ensimmäinen puoliaika oli tasaista peliä ja TP:llä oli omat paikkansa ratkaista. Ridvan Zeneli pääsi kuitenkin jo neljän minuutin jälkeen karkumatkalle, mutta pruukilaisten parhaana palkittu, maalivahti J-P Kivimäki, torjui tilanteen napsien läpi ottelun muutamia pahoja palloja."Kyllä siinä hiukan kylmäsi kun paitsioansa petti ja Zeneli oli karkuteillä. Ajattelin, että pirun pitkä ehtoo tulee, jos heti soi omissa. Onneksi JiiPee otti sen hyvin", naurahti joukkueen valmentaja Asko Ristimäki matsin jälkeen.Tasapeli ja kahden maalin teko Jaroa vastaan ovat tällä kaudella kelpo saavutuksia, sillä ennen sunnuntaita yksikään joukkue ei ollut saanut palloa kahdesti Vitali Varivontchikin vartioimaan Jaron maaliin kahdesti samassa ottelussa.Toisella puoliajalla Jaro tuli todella vahvasti."Oltiin ihan täysin altavastaajina, eikä oikein päästy edes puolenkentän yli kunnolla, mutta pystyttiin pitämään kontrolli kuitenkin. Lopussa alkoi sitten tapahtua", kertoi "Akkeri"."Toisessa maalissa purettiin itse takatolpalta keskelle hiukan huolimattomasti ja Mikko Sorvisto pääsi laukomaan siihen. Se oli hiukan "Kalen" (Mika Kallio) epäonnistunut purku ja "Kale" sanoi itsekin, että olisi pitänyt pistää varmaan päädystä yli", Ristimäki analysoi osumaa.Maali syntyi torstaina MyPan Suomen cupissa jatkoajalla upottaneen Peltolan tekemänä 72. minuutilla ja vaikka syöttöpinna annettiinkin ottelun ainoan varoituksen saaneelle Andrei Borissoville, voidaan osuma laskea TP:n omaksi virheeksi.Vain tovin verran myöhemmin pääsi puolestaan Mikko Sorvisto viemään isännät jo ratkaisevan tuntuiseen kahden maalin johtoon."Keskialueella tuli pallonmenetys ennen ekaa maalia ja vaihdosta tullut Mikko Sorvisto pääsi sitten tekemään jo 2-0", lisäsi "Akkeri".Tehtiin sitten kolmas vaihto ja heitettiin "Pikkis" (Tero Mäkipelkola) vielä sisään. Auttoi se nyt ainakin siinä mielessä, että poika oli molemmissa maaleissa mukana", naurahti pisteeseen varsin tyytyväinen Asko."Meidän ekassa maalissa annettiin nopea vapari keskialueelta ja Pensaaren Jaska pääsi oikealta läpi. en tiedä mitä muuten teki niin kaukana omasta maalista", naurahti Asko Jaskan oltua tukemassa hyökkäystä räväkästi."Sieltä sitten kova matala keso ja "Pikkis" iski sen viidestä metristä varmasti maalin kattoon. Hieno maali se oli.""Toinen maali oli hieman samantyylinen. Ristipallo Janne Järviselle kulmaan, jatko Jaskalle, keskitys sieltä ja Tero tulitti ylähirteen, josta jatkopallon Betinho sitten ampui verkkoon semmoisesta 6-7 metristä", iloitsi koutsi tasoitusta."Hiukan siinä Jaron valmentaja Keijo Paananen valitteli, että pelaajat olivat väsyneitä, kun pelasivat jo neljännen matsin viikon sisään, mutta totesin, että se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön", virnuili Ristimäki, mutta myönsi, että eittämättä niin oli, sillä Jaro kohtasi cupissa viikolla sekä GBK:n, että MyPan."Mielestäni oli hyvä saavutus tehdä pari maalia Jaron verkkoon ja hakea pinna vieraista. Henki on edelleen joukkueessa tosi hyvä ja työnteko jatkuu. Meiltä oli poissa Warren (Kenna) tänään. Ihan vain säästeltiin. Olisi ehkä kyennyt pelaamaan, mutta taisi olla parempi huilata", selvitti "Akkeri" hilpeitä tunnelmia.