United iski erikoistilanteista
United iski erikoistilanteista03.06. Tampere Utd – TP 2-0 (1-0)31 min 1-0 Miikka Kajander81 min 2-0 Dionisio (rp)Tampere United ratkaisi kamppailun TP-Seinäjokea vastaan kahdesta erikoistilanteesta. Numerot 2-0 (1-0) olisivat valitettavasti voineet olla kotijoukkueelle selvemmätkin Tammelan Stadionilla, sillä kahdesti Unitedin miehet kolisuttelivat ylähirttä ja pari kertaa maalivahti Jani Luukkoen sai venyä parhaimpaansa.Ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue piti palloa selvästi pruukilaisia enemmän. Maalinsa United sai kuitenkin halvasti tuomitusta vapaapotkusta, jonka Miikka Kajander laukoi hienosti muurin ohi aivan takakulmaan matalana. Pelikello näytti pelatuksi juuri yli puolituntia.Toisen puoliajan alusta TP-Seinäjoki pääsi otteluun paremmin mukaan, mutta todellisia maalintekopaikkoja ei kyetty vieläkään luomaan. Sen sijaan kotijoukkue sai jakson lopulla rankkarin Jani Luukkosen kaadettua läpiajossa olleen sininutun. Tuloksen oli pilkku ja varoitus.Varoituksia TP:n miehistö saikin ottelussa nipun, tosin kaksi oli tarkoituksella hankittuja, sillä näin Juho Kirjonen ja Veli-Pekka Nurmi saavat nollattua varoitustilinsä cupin ottelussa ensi viikolla Tornion Pallo-47:aa vastaan. Myös Mika Kallio katseli keltaista korttia ottelussa. Tuomariston linja suosi nimekästä kotijoukkuetta tasaisen varmasti, mutta kaikki laput nousivat täysin aiheesta.Oikeastaan Unitedille riitti rutiinivoitto, sillä TP-Seinäjoki joutui otteluun ilman kolmea loukkaantuneiden kirjoissa olevaa keskikenttämiestään. Pasi Oksasen ja Betinhon lisäksi nyt oli ryhmästä poissa polvensa treenissä loukannut Pinduca.Vaikka ottelussa tulikin takkiin, oli joukkueessa muutamia varsin iloisia esityksiä. Veli-Pekka Nurmi taisteli Juho Kirjosen kanssa aivan erinomaisesti ja Marko Mäenpää pärjäsi hyvin alakerrassa Mika Kallion tavoin. Joitakin hasardisyöttöjä kuitenkin nähtiin tällä kertaa, mutta kokonaisuutena peli oli varsin siedettävää.Marcelo ja Mikael Muurimäki jäivät J-P Mäkisen, Kimmo Kuulan ja talvella TP-Seinäjoessakin pelanneen Jussi Oksan puristuksessa vaille palloja.