Vuosien Saatossa Osa XIX
Vuosien Saatossa Osa XIX Elokuun 26. päiväVain neljä kertaa aikaisemmin on TP-Seinäjoki ollut tulessa elokuun 26. päivänä viimeisten vuosikymmenien aikana. Vuonna 1973 pelattiin Nelosta ja silloin reitti vei vierasotteluun Alavudelle. Voisi kai sanoa, että se keikka ei mennyt ihan nappiin, sillä sarjassa toiseksi viimeiseksi lopulta sijoittunut APV voitti TP-55:n kotonaan 2-1. Oranssipaidat sijoittuivat lopulta sarjassa neljänneksi.Kaudella 1979 tuli Kaskö IK kylään Seinäjoelle Kolmosen Lohko 8:n kamppailuun ja oli ikävä vierailija vieden pisteet mennessään numeroin 3-1. Lopullisessa sarjataulukossa KaIK oli kuudes ja TP-Seinäjoki sijoittui kahdeksanneksi pelaten tuolloinkin TP-55:n nimellä.Viisi vuotta myöhemmin TP-Seinäjoki sai vieraakseen nykyisin Ykkösessä pelaavan Vaasan IFK:n. Edellisellä viikolla kaksi maalia vieraissa Kaskö IK:N verkkoon tulittanut Jari Mäki teki saman tempun nyt ja voittonumerotkin olivat samat kuin Kaskisissa, eli 4-0. Myös Juha Latvala onnistui maalinteossa edellisviikon tapaan. Neljäs maali kirjattiin Raimo Välimäelle. Sarjataulukossa TP-55 oli kauden päätteeksi neljäs ja VIFK pisteen edellä kolmantena.Kaudella 1990 Ykkösen kotiotteluun saapui vieraaksi Myllykosken Pallo. Vaikka kotijoukkue meni Mark Farthing osumalla johtoon ottelun 29. minuutilla, iski unkarilainen Andras Fodor vieraat tasoihin ennen taukoa ja toisella puoliajalla kello näytti pelatuksi 67. minuuttia kun Juha-Pekka Ruokonen teki vieraille 2-1 -voittomaalin.Kauden päätteeksi sarjanousija TP-Seinäjoki sijoittui kuudenneksi tasapistein yläpuolellaan olleiden Kuopion Elon ja MyPan kanssa.Neljästä matsista saldo on ollut kohtuullisen mollivoittoinen. Tilille on tullut vain yksi voitto ja sen lisäksi kolme tappiota. Maaliero on tosin tasan, sillä vastustajat ovat TP:n tavoin viimeistelleet seitsemän maalia. Tänään kaivataan kohennusta tilastoon, mutta tuleeko sitä perin siipirikkoisella ryhmällä on toinen asia.