Uutiset
Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.
D13 mukana Sisun turnauksessa
SJK-junioreiden D13-pojat ovat sunnuntaina mukana Seinäjoen Sisun järjestämässä Sisu Cupissa Seinäjoki Areenassa. Joukkue pelaa turnauksessa kolme ottelua, joissa vastaan asettuvat isäntäseura Sisu, Kaustisen Pohjan-Veikot ja FC Kiisto.
Turnauksen ensimmäinen ottelu Sisun ja SJK-junioreiden välillä pelataan klo 10.00, SJK-junioreiden toinen ottelu on klo 13.00 ja vastassa siinä on KP-V. Päivän päättää SJK-junioreiden osalta ottelu FC Kiistoa vastaan klo 14.00
Turnauksen otteluohjelma
Pikkupään tutorointia
SJK-junioreiden oma Fortum Tutor Esa Haanpää järjesti torstai-iltana yhteistyökumppani Fysio 2000:n tiloissa tutorointitilaisuuden pikkupään toimijoille.
Väkeä oli paikalla ilahduttavasti noin 25 valmentajaa ja ohjaajaa.
– Käytiin läpi se, millainen on hyvä harjoitus, millainen on hyvä ohjaaja, kertoi Fortum Tutor "Eski".
– Lisäksi mentiin läpi tutorointikäytäntöä ja sitä, mitä se on ja miten meidän omat toimijamme seurassa siitä voivat hyötyä, lisäsi Haanpää illan kuvioista kertoessaan.
Esa Haanpää toimii tutorina myös SJK-junioreiden yhteistyöseuroissa, eli Ilmajoen Kisailijoissa, Seinäjoen Sisussa, Kauhavan Kanuunoissa, Lapuan Virkiässä, Alahärmän Kisassa, Sepsi-78:ssa ja Jalasjärven Jalas.
Hanki kausarisi nyt!
Tervehdys kaikki SJK-junioreiden seuratoimijat!
Toimijoiden seurakausikortti ja kannattajajäsenyys 2018
Seuratoimijoita (valmentajat, ohjaajat, joukkueenjohtajat, huoltajat, tilinhoitajat, työntekijät, hallitus) SJK-junioreissa on mahtavan hieno määrä, noin 110 henkilöä! Se on valtavan hieno voimavara seuralle, ilman teidän jokaisen panosta SJK-junioreiden toiminta ei olisi tällä tasolla mitä se nyt on. Kiitos että olet mukana!
Jokainen SJK:n juniori saa tänä vuonna Seurakausikortin. Kortti sisältyy pelaajan seuramaksuun ja sillä siis pääsee ilmaiseksi kaikkiin SJK:n (kannattajapääty), JymyJussien ja SMJ kotiotteluihin. Kortilla saa myös muita etuja.
Nyt myös jokaisella SJK-junioreiden seuratoimijalla on mahdollisuus lunastaa henkilökohtainen Seurakausikortti itselleen sekä samalla seuran kannattajajäsenyys 2018 monine etuineen hintaan 50 euroa.
Liitteenä on lasku, jolla voit maksaa seurakausikortin ja jäsenyyden. Mikäli et halua tai tarvitse Seurakausikorttia, maksa silti oheisella laskulla seuran henkilöjäsenmaksu 10 euroa vuodelle2018. Toivomme/edellytämme, että jokainen seuran toimija on myös seuran jäsen.
Tähän 50 euron Kannattajajäsenyyteen sisältyy:
– seurakausikortti SJK:n kannattajapäätyyn (norm. hinta 109€) + JymyJussien ja SMJ:n kotiotteluihin.
– SJK-junioreiden henkilöjäsenmaksu 10 €.
– SJK-junioreiden tuubihuivi.
– Seurakausikorttia näyttämällä saat alennusta Seinäjoen leirintäalueen Minigolfista sekä muita kampanjaetuja leirinnän palveluista.
– 10 euron alennus seuran kesänviettopaikka Pruukinrannan vuokrasta.
– Lisäksi kortilla saa etuisuuksia/alennuksia seuran yhteistyökumppaneilta. Esim. urheiluvälinehankinnoista, auton katsastuksesta, auton pesusta, pizzoista, hiusten leikkuusta, ym. Näistä tietoa lisää myöhemmin.
10 euron henkilöjäsenmaksuun nämä etuudet eivät sisälly.
HUOM! Kaikki kannattajajäsenmaksut tulevat SJK-junioreiden Respect-rahastotilille, josta tarvittaessa voidaan tukea seuran vähävaraisten perheiden lasten jalkapalloharrastusta. Maksut menevät siis hyvään tarkoitukseen.
Seurakausikortit pitäisi tulla jakoon lähiaikoina. Ilmoitamme kun kortit ovat noudettavissa.
Toimi siis heti ja suorita kannattajajäsenyysmaksusi niin pääset nauttimaan otteluista ja muista eduista!
Maksaessasi oheisen laskun kirjoita viestiosaan yhteystietosi jäsenrekisteriä varten. Kiitos!
PS. Mikäli sinulla ei vielä ole kirjallista toimijasopimusta (valmentaja, joukkueenjohtaja, huoltaja), ota yhteys urheilutoimenjohtaja Kari Kiviluomaan ja sovi sopimus kuntoon.
Terveisin
Hannu Huilla
Toiminnanjohtaja
SJK-juniorit
050-4328785
06-4146585
hannu.huilla@sjk-juniorit.fi
Päivän galleria No 3
Hitaasti, mutta äärimmäisen epävarmasti kaikki Törnävän Pallo -55:n ja SJK-junioreiden kuvagalleriat matkustavat uuteen kotiinsa. Taas on saatu muutama kymmenen galleriaa vietyä uuteen osoitteeseen.
Niinpä napataan sieltä jälleen esille framille yksi galleria. Kyseessä on vuoden 2008 heinäkuun lopun B-junioreiden vierasmatsi Kokkolassa, missä vastaan asettui I divisioonan lohko C:n ottelussa paikallinen Kokkolan Palloseura.
Ottelu pelattiin miltei helteisessä säässä idyllisellä Ykspihlajan kentällä, erinomaisella nurmella. Tästä voi käydä kurkkimassa matsikuvia.
Kaksi voittoa Huuhkajapäivän peleistä
Keskiviikkona 10.1 pelattiiin 2004 ikäluokan Huuhkajapäiväturnaus Seinäjoella Wallsport-Areenassa- Päivän Ensimmäisessä pelissä kohtasivat rakkaat naapurukse.
SJK-j – VPS-j 2-1 (1-0)1-0 17 min VPS-j oma maali (Onni Mannila)1-1 33 min2-1 42 min Kaapo Kangaskokko (Vili-Verneri Tuisku)Ottelu alkoi SJK-junioreiden kohdalta pirteästi. Heti alusta alkaen kotijoukkue otti pallonhallinnan ja hallitsi peliä. Muutamia maukkaita maalipaikkoja luotiin mukavien pelisommitelmien jälkeen. VPS-juniorit pyrki nopeilla tilantevaihdoilla pelaamaan pallon vaaralliselle kärkiparilleen. Yläalueen prässi puri hyvin vastustajaan Ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuudessaan varsin hyvää pelaamista kotijoukkueen osalta.Toinen puoliaika ei alkanut yhtä pirteästi. Pieni suvantovaihe tuli peliin ja peli ei ollut ihan kontrollissa. Pallonhallinta oli kuitenkin kotijoukkueella, ei tosin niin selvästi ja VPS-juniorit pystyi muutamalla terävällä vastaiskulla aiheuttamaan vaaratilanteita ja sai mm. rankkarin, jonka kotijoukkueeen maalivahdeista torjuntavuorossa ollut Saku Kankaanpää torjui.VPS-junioreiden tasoitusmaali syntyi, kun keskialueella tuli menetys ja siitä vastaisku ja taululle tasoitus 1-1.Toisen jakson edetessä kotijoukkue sai rivinsä paremmin järjestykseen ja ansaittu johtomaali syntyi 42 min kohdalla, kun Kaapo Kangaskokko pääsi hyvän pystysyötön jälkeen karkuun ja sijoitti hallitusti takakulmaan.SJK -juniorit oli pelissä hallitsevampi joukkue ja kotijoukkueen voittoa voidaan pitäisi peliin nähden ansaittuna.Toinen peli pelattiin Pietarsaaren Jaroa vastaan.
SJK-juniorit – FF Jaro 2-0 (1-0)1-0 16 min Miro Koskiniemi (Veeti Ristilä)2-0 46 min Luukas Ventelä (Elari Hautamäki)Tähän peliin peliryhmitykseen tehtiin kaikkiaan 6 muutosta ekaan peliin nähden.Alku oli hieman sekavan tuntuista. Pelin edetessä ote siirtyi hienokseltaan kotijoukkueelle ja peli petraantui pikkuhiljaa.Johtomaali syntyi hyvän syöttötyöskentelyn jälkeen ja maalia edelsi pidempi syöttöketjun sarja. Veeti Ristilä kuljetti päätyyn, antoi syötön takavistoon ja Miro Koskiniemi latasi takakulmaan 1-0.Toinen jakso oli kokonaisuudessaan parempi esitys kotijoukkueelta ja maalipaikkoja oli useampaankin osumaan.Kotijoukkueen maalilla pelannut Osku Hautala pääsi suhteellisen helpolla ja eikä joutunut torjumaan toisella jaksolla lainkaan.SJK-junioreiden toinen maali syntyi kun Elari Hautamäki harhautteli hienosti pari vierasjoukkueen pelaajaa, syötti takaviistoon ja pallo maalissa Luukas Ventelän toimesta.Kokonaisuudessaan päivästä jäi ihan positiivinen kuva ottaen huomioon, että hyökkäyspeliä ja murtautumista ei ole juurikaan vielä ehditty harjoitella sen jälkeen, kun uusi harjoituskausi alkoi. Pientä intensiteetin kohotusta odottaisi tietyiltä pelaajilta, mutta vastaavasti muutamilla pelaajilla se on taas lähes kiitettävällä tasolla.Mutta ei muuta kuin eteenpäin ja päivän päätteksi todettiinkin, että "harjoituksia kyllä pitää / saa vielä jatkaa”…….ainakin tiettyhen asioiden kohdalta. Ja nimenomaan positiivisessa mielessä!
Kuvia päivän peleistä
Huuhkajapäivä Wallsportissa
Pohjanmaan alueellinen Huuhkajapäivä järjestetään keskiviikkona 10. tammikuuta Seinäjoella Wallsport Areenassa. Nollanelosten turnauksessa mukana ovat isäntäseura SJK-junioreiden lisäksi VPS-juniorit, SPL Vaasa, Wasa Fotbollsakademi, GBK, FC Ylivieska ja FF Jaro.Jokainen turnaukseen osallistuva joukkue pelaa kaksi ottelua. SJK-junioreiden vastustajat ovat VPS-juniorit ja FF Jaro.Turnauksen otteluohjelma:09.00 SJK-j – VPS-j10.00 SPL Vaasa – WFA11.00 FC Ylivieska – FF Jaro12.30 GBK – SPL Vaasa13.30 VPS-j – FC Ylivieska14.30 FF Jaro – SJK-j15.30 WFA – GBK
Vapaaehtoiseksi EM-kisoihin
Hae vapaaehtoiseksi U19-poikien EM-lopputurnaukseen UEFA U19-poikien EM-lopputurnaus järjestetään Seinäjoella ja Vaasassa 16.-29.7.2018. Haemme innokkaita vapaaehtoisia auttamaan turnausjärjestelyissä.
Vapaaehtoisilta toivotaan iloista, positiivista ja reipasta asennetta sekä sitoutumista sovittuihin tehtäviin turnauksen aikana. Suomen tai Ruotsin lisäksi hakijoilta vaaditaan englannin kielen taitoa. Alaikäraja tehtävistä riippuen on 14-18 vuotta. Vapaaehtoisille tarjotaan mm. tehtävän mukainen varustus, koulutus, diplomi ja työajasta riippuen ruokailu.
Lisätietoja:
Seinäjoki: Kari Kiviluoma p 0400 876 968
Vaasa: Teija Korpilahti p. 040 568 4560
tai sähköpostitse: volunteers(a)u19euro.fi Kaikki valituksi tulleet vapaaehtoiset tavataan henkilökohtaisesti.
Tehtäviä löytyy mm. seuraavilta aihealueilta:
* Kuljetukset (hyvä paikallistuntemus)
* Lipunmyynti
* Mediapalvelut
* Toimistoapulaiset
* Ottelujärjestelyt / Stadion aktiviteetit
* Dopingkontrolliavustajat
* Ympäristöasiat
* Joka paikan tekijät "jokerit"
* VIP-palvelut
* Lääkintäpalvelut
* Seremoniat
* Lopputurnauksen arvontatilaisuus (kevät 2018)
Lopputurnauksen ottelupäivät julkaistaan myöhemmin.
TERVETULOA MUKAAN – LUODAAN YHDESSÄ IKIMUISTOISET KISAT!
Anomuslomake: https://www.u19euro.fi/yhteystiedot/hae-vapaaehtoiseksi-u19-poikien-em-lopputurnaukseen
Päivän galleria No 2
Nyt kun reilut 300 galleriaa on saatu siirretyksi uuteen kotiin, voidaan hyvillä mielin julkaista aikaisemmin julkaisematon galleria. Törnävän Pallo -55:n A-nuorten SM-sarjassa pelannut joukkue nimittäin teki kauden päätösmatkansa lokakuun 2007 lopussa Tukholmaan.
Reissu suunnattiin Allsvenskanin päätöskierroksen kamppailuun Aki Riihilahden edustaman Djurgårdens IF:n ja paikallisen IF Brommapojkarnan välillä Tukholman Olympiastadionilla.
Tästä kurkkimaan kuvia.
Talvisarjaa Pietarsaaressa
SJK-junioreiden -06 ikäryhmästä kävi yksi peliryhmä Pietarsaaren Tellushallissa sunnuntaina pelaamassa talvisarjan pelejä. Turnauspäivään mahtui neljä peliä.
Vastaan tuli paikallinen FF Jaro kahdella peliryhmällä, VPS-juniorit ja KPV. Kaikki pelit olivat tiukkoja ja tasaisia vääntöjä, juuri oikeanlaisia hyviksi treenimatseiksi. Loppusaldona 2 voittoa, 1 tasapeli ja 1 häviö.
Tulokset:
SJK – Jaro Vit 0 – 2
VPS Musta – SJK 2 – 3
KPV Valkoinen – SJK 0 – 0
Jaro Blå – SJK 0 – 1
Talvisarjaa pelaillaan seuraavan kerran Seinäjoella Wallsport-hallissa
17.2 klo 9.00 – 13.30.