Uutiset
Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.
Kuvat uuteen osoitteeseen
SJK-junioreiden ja Törnävän Pallo-55:n historiaa on taltioitu valokuvien muodossa vuosikymmeniä. Tällä hetkellä suuri osa kuvista on taltioituna Facebookin kuviin. Siellä on noin 1230 kuvagalleriaa, joissa kuvia on noin 85 000 kappaletta, eli melkoinen setti.
Facebook on kuitenkin monien tavoittamattomissa. Näinpä seurassa tehtiin päätös siirtää kuvat uuteen ympäristöön, eli kuvat.fi –palveluun. Projekti ei kuitenkaan, ymmärrettävistä syistä, ole mikään nopea homma, vaan kuvia siirretään sinne vähitellen.
Kuvien siirtäminen uuteen kohteeseen vie oman aikansa ja samalla se tarkoittaa myös sitä, että paljon linkkejä tulee korjattavaksi.
Kun kaikki kuvat jossakin vaiheessa sitten on saatu siirrettyä kuvat.fi –palveluun, on ne helpompi löytää kuin Facebookista, missä kuvia katseleva sivuilla vieraileva henkilö joutuu rullaamaan alaspäin kohtuuttomasti.
Jo nyt kuvat.fi –sivulle on siirretty vuoden 2017 kuvat. Myös osa vuoden 2016 kuvista on siirretty ja projekti jatkuu koko ajan.
kuva.fi –palvelussa tulee jatkossa olemaan myös kuvia Veikkausliigassa pelaavan Seinäjoen Jalkapallokerhon otteluista, olihan Törnävän Pallo -55 perustamassa seuraa vuoden 2007 syksyllä.
Vaikka siirretyt kuvat ovatkin parempilaatuisia kuin Facebookissa tällä hetkellä olevat, eivät ne silti ole alkuperäiskoossa, eikä niitä kaikkia ole suinkaan ehditty tai voitu muokata aivan huippuunsa. Jos gallerioista löytyy sellaisia otoksia, joita joku haluaa alkuperäisessä koossa tai erilaiseksi muokattuna, niitä voi tiedustella sähköpostilla osoitteesta omm (ät) netikka.fi
Voisi arvioida, että kaikkien kuvien siirtäminen uuteen osoitteeseen ottaa suurimman osan vuodesta 2018, eli ehkä ne sitten ovat siellä seuraavaan jouluun mennessä.
Paljon on myös mustavalkoisia ja muita printtikuvia vielä skannaamatta. Niidenkin kanssa askarrellaan jatkossa ja pyritään saamaan myös ne jollakin aikataululla näkösälle.
Uusien kuvagallerioiden osoite on sjkjuniorit.kuvat.fi eli nyt kun kaikilla on mukavasti aikaa juhlapyhien muodossa, niin ei muuta kuin selailemaan päättyvän vuoden gallerioita.
Taimi mukaan maajoukkueeseen
Vuosia SJK-junioreissa pelannut Kaarinan Poikien kasvatti, joka päätyi Lapuan Virkiän kautta Seinäjoelle, Kalle Taimi, on noussut tammikuussa pidettävälle maajoukkueleirille mukaan pelattuaan erittäin vahvasti ex-teepeeläisen, Toni Korkeakunnaan, alaisuudessa FC Lahdessa.
Taimi ei oikein koskaan mahtunut SJK:n edustuksessa ottamaan tonttia, vaikka pelasikin mm- kaudella 2011 varsin mukavasti Kerhon noustua puhtaalla pelillä Kakkosesta Ykköseen.
Seinäjoelta tie vei PS Kemin väreihin, mistä reitti kuljetti sitten etelämmäksi.
SJK-juniorit onnittelee lämpimästi Kallea ja toivottaa hyvät joulut laukeuksilta.
Onnea myös SJK:n Joel Merolle maajoukkuekutsusta!
Tsemppiä Ellulle
SJK-junioreiden kanssa vahvaa yhteistyötä monellakin tasolla tehneen Ilmajoen Kisailijoiden kasvatti, Elias Ahde, pelaa ensi kaudella Veikkausliigaa Turun Palloseuran väreissä.
"Ellu" on käynyt lainamiehenä paukuttamassa maaleja niin Ykkösessä kuin liigassakin. Hän on edustanut SJK:n lisäksi FC Jazzia, FC Hakaa, JJK:ta ja Kokkolan Pallo-Veikkoja.
SJK-juniorit toivottaa hienoa kautta ja erinomaisen hyvää joulua nuorelle pelimiehelle.
Komeaa oli katseltavaa
Seinäjoen Jalkapallokerho lähti joululoman viettoon kaadettuaan Keith Armstrongin valmentaman Ykkösen FC Hakan kotihallissaan hienosti 3-0 (2-0). Myös SJK-junioreiden kannalta ottelu oli komeaa katseltavaa, sillä molemmissä joukkueissa nähtiin seuran kasvatteja kentällä.
Vierasjoukkue FC Hakaa edustavat edelleen maalivahti Tuomas Karjanlahti ja keskikenttäpelaaja Tuomas Lähdesmäki. Molemmat olivat kentällä "Tupun" tultua kehiin toisella puoliajalla.
SJK:n väreissä seuran kasvateista avauksessa nähtiin Joonas Sundman, joka onnistui myös maalinteossa, sekä JesseSarajärvi. Muita SJK-junioreiden ja yhteistyökumppaneiden kasvatteja, jotka ottelussa nähtiin kentällä ovat alun perin Käpylän Pallossa kasvatuksensa saanut PaavoValakari, Nicolas Kotamäki, Alex Kivimäki (kuvassa oikealla), Oskari Aunula (kuvassa vasemmalla), Aatu Kujanpää ja Arttu Aromaa.
Kuvia ottelusta voi käydä kurkkimassa täältä.
Poikamaajoukkueiden pelaajien polkuja
Suomen Palloliitto on tehnyt ansiokkaan tutkimuksen liittyen nuorten jalkapallolijoiden pelaajapolkuihin. Siinä käydään läpi mm. seurat ikäluokissa F6-B16, sekä sen lisäksi seurasiirrot.
Siirrot kertovat omaa kieltään siitä, missä vaiheessa nuorten pelaajien reitti vie pienemmistä kasvattajaseuroista isompiin seuroihin kilpailullisten ja kehityksellisten haasteiden perässä. Samoin näkyy se, missä kohtaa nuoret lupaukset karistavat kotimaan tomun töppösistään.
Katsaus on kerrassaan mielenkiintoinen ja laadukas ja paljastaa myös sen, että SJK-juniorit ja yhteistyöseuratkin ovat edustettuina. Erityisesti yhteistyöseuroista nousee esiin Ilmajoen Kisailijat, jonka kasvatti Elias Ahde on edennyt maajoukkuekuvioihin SJK-junioreiden kautta.
SJK-juniorit on muutenkin listoilla jopa yllättävänkin korkealla. Todella mielenkiintoista havaita, että onnistumisia on tullut enemmän kuin on oikein edes uskallettu odottaa.
Tästä tutustumaan koko tutkimukseen.
Joulukalenterin luukku No 22
Vähiin käy joulukalenterinkin luukut, ennen kuin loppuvat kokonaan. Nyt on vuorossa luukku no 22 SJK-junioreiden kalenterissa.
Luukun takaa paljastuu seuran oma bussi. Ei se nyt enää nykykriteereillä ehkä ihan uuden karhea ole, mutta tuohon maailman aikaan, eli 1970-luvulla, kuten ryhmän puvustuskin kertoo, oli kyseessä ihan merkittävä juttu, että seuralla oli käytössään oma liikennöintiväline.
Pakkohan se on myöntää, ettei tämä nyt kaikilta osin täysin vastaa yhteistyökumppanimme, Härmän Liikenteen, ajopelejä joilla kelpaa niin edustusjoukkueen kuin junnujenkin tehdä reissunsa.
Joulukalenterin luukku No 21
Tämän päivän jälkeen luukkuja on jäljellä enää kolme. Siis kun luukku no 21 on saatu auottua. SJK-junioreiden joulukalenterin luukusta löytyy tänään varsin nälkäiseltä vaikuttava seuran oma maskotti, Lenni-tiikeri, joka on pistäytynyt hakemassa moisenkin kasan kärkkäreitä Prismasta.
Lenni esiteltiin viime kesänä seuran maskottina ja nimi tiikerille saatiin äänestyksen kautta. Voitokkaan ehdotuksen teki Arttu Metsomäki. Lennihän viittaa nimenä seuran ensimmäiseen puheenjohtajaan, Lennart Martiniin.
Prisma ja Atrian kärkkärit puolestaan viittaavat siihen, että seura on tehnyt vuosikymmeniä yhteistyötä niin S-ryhmän Eepeen kanssa kuin Atriankin kanssa.
Hyvää joulua – toimisto hiljenee!
SJK-juniorit ry toivottaa pelaajilleen, toimijoilleen ja koko seuraväelle sekä yhteistyökumppaneille Oikein Rauhallista Joulua ja Liikunnallista Uutta Vuotta!
SJK-junioreiden toimistokin hiljenee Joulun viettoon ja on suljettuna 21.12. – 2.1. välisen ajan.
Kautonen vieraili valmentajaillassa
SJK-juniorit järjesti valmentajaillan ennen edustusjoukkueen harjoitusottelua Elinkeinotalolla. Vieraaksi saatiin tuore vastuuvalmentaja Tommi Kautonen, joka kertoi hiukan edustusjoukkueen tilanteesta, kokoonpanosta, pelitavasta ja mahdollisista muutoksista ennen sarjakauden alkua. Intohimoisesti peliin ja valmennukseen suhtautuvan alunperin Lahdesta kotoisin olevan Reippaan kasvatin juttua on miellyttävä kuunnella.
"Augen" avauksen jälkeen palaveria jatkoi SJK-junioreiden puolelta Jyri Hietaharju, joka kävi läpi mm. seuran pelaajapolkua,
Oli ilahduttavaa, että myös yhteistyöseuroista oli saapunut paikalle väkeä. Valmentajille oli tarjolla seurantatehtäviä SJK:n ja Keith Armstrongin valmentaman FC Hakan kohtaamiseen.
Yhteensä noin 30 valmentajaa oli mukana niin palaverissa kuin pelissäkin.
Tästä voi katsella palaverista kuvia ja tästä kuunnella Kautosen kommentteja.
Joulukalenterin luukku No 20
SJK-junioreiden joulukalenterikin lähenee loppuaan tämän vuoden osalta. Ollaan nimittäin ehditty jo kakkosella alkavaan luukku no 20:een. Sen takaa löytyy Kihniön Pääjärven rannalla sijaitsevan seuran leirikeskuksen, Pruukinrannan, vanha keittiörakennus, jonka kuistilla istuu Törnävän Pallo-55:n asusteissa seuran entinen kirstunvartija Erkki Väliharju.
Seuran puheenjohtaja, Jukka Saarijärvi, kuvaili viime vuonna edesmennyttä seuran talousihmettä oivallisesti muistopuheessaan:
Eki oli vuosikymmeniä TP:n sisäpiirin ikoni varsinkin talouspuolella.
Silloin elettiin aikaa, jolloin seuroilla ei ollut apunaan tilitoimistoja. TP:n tilitoimisto oli Eki. Jos halutaan tietää sijainti vielä tarkemmin, niin se oli Ekin rintataskussa. Tieto kulki aina mukana vähän niin kuin nykyajan älypuhelimessa.