Uutiset

Uutiset

Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.

Joulukalenterin luukku No 12

Adventtikalenterin ehdittyä puolivälin krouviin, on edessä luukku no 12. Sen takaa paljastuu Törnävän Pallo -55:n lipun naulaamistilaisuudessa Rauno "Roope" Viitasaari.

Itsekin edustusjoukkueessa vuosikaudet pelannut "Roope" toimi edustusjoukkueessa pitkään joukkueenjohtajana.

Nykyisin miehen paikallistaa usein kentän laidalta niin junnumatseista kuin SJK:n Veikkausliigaotteluistakin.

E-kurssi ja paljon muuta

SJK-juniorit järjesti piirikouluttaja Esa Haanpään johdolla E-valmennuskurssin tiistai-iltana Wallsport Areenassa ja Elinkeinotalolla miltei 50 osallistujalle.

Oman seuran väkeä oli mukana kouluttautumassa noin kymmenen.

Illan alussa "Eski" piti noin tunnin mittaisen malliharjoituksen ja sen jälkeen ryhmä siirtyi kuuntelemaan teoriaosuutta.

Oli todella loistavaa, että varsinkin SJK-junioreiden kanssa yhteistyötä tekevistä seuroista, joita "Eski" käy tutoroimassa, oli mukana melkoisesti väkeä.

Tästä voi kurkkia kuvia.

Linkki 1

Loput kuvat sunnuntailta

Täältä löytyvät linkit loppuihin sunnuntaipäivän matsikuviin. Gallerioita täydennetään jatkossa.

13.00-13.55    2004    SJK-j – TuNL/KaaPo yj 0-214.00-14.55    2003    EPS – SJK-j 4-015.00-15.55    2004    EPS – KoiPS 0-4

Linkki 1Linkki 2Linkki 3

Joulukalenterin luukku No 11

Koska talvi. Siis joulukalenterin kuvassa on talvi. Onhan ulkonakin pikkuisen, muttei uskoisi. Siispä SJK-junioreiden joulukalenterin luukku no 11 esittelee hiukan keskustan ympäristöä mustavalkoiseen maailmanaikaan, jolloin ei jalkapallohalleista tai muistakaan hifistelyhärpäkkeistä kuten tekonurmista ollut vielä mitään tietoa.

Vielä 80-luvullakin pelailtiin näillä keleillä ulkosalla ja varsinkin kuvassa näkyvä Lyskan, eli Lyseon kenttä, oli kovassa käytössä talvellakin.

Vasta paljon myöhemmin talviharjoittelu siirtyi vanhan rättihallin myötä sisäaikaan talvella. Tuolloin hallissa toki oli maapohja.

Tekonurmipohjaa oli tarjolla vasta 2000-luvun alussa, jolloin Seinäjoki Areena valmistui. Sittemmin on tietenkin bähty Wallsport Areenan nousu, Bullerintien monitoimihallin nousu ja Seinäjoki Areenan laajennus ja uusi tekonurmi.

Noin ne olosuhteet ovat vuosien saatossa kehittyneet ja hieno juttu, että näin on tapahtunut.

Sunnuntain ensimmäiset kuvat

Viikonloppuna pelatun Wallsport turnauksen sunnuntailta tarttui digitaalisiin tallennusvälineisiin taas moinen kasa kuvia nuorista pallotaitureista. Kymmenestä matsista tuli aika monta kuvattua.

Tässä lista ensimmäisistä tallennetuista kuvagallerioista. Kuvia tulee tuonnempana lisää jokaiseen galleriaan.

09.00-09.55    2004    EPS – TuNL/KaaPo yj 0-410.00-10.55    2003    SJK-j- JJK 1-011.00-11.55    2004    KoiPS – VPS-j 5-012.00-12.55    2003    VPS-j – OLS 2-1

Linkki 1Linkki 2Linkki 3Linkki 4

Joulukalenterin luukku No 10

Kymppiluukku SJK-junioreiden joulukalenterissa avautuu sunnuntaina. Sieltä löytyy vaihteeksi hiukan wanhempaa kuvamateriaalia ja mustavalkoista elämää.

Ihan varmaa ei ole, mutta arviot kuvan suhteen osuvat tuonne 1970-luvulle.

Törnävän suunnalla pelattiin jo silloin junioreille suunnattua omaa sarjaa, eli Törnäväliigaa. Samainen pikkujunnujen "sarja" toimii edelleen.

Nykyisin sen nimi on Seinäjoen Energialiiga ja matsit pelataan Prunttimäen pallokentillä erinomaisilla nurmikentillä.

Aluksi sarja oli Törnävän Pallo -55:n omille pojille, mutta nykyään tilanne on ihan toinen. Viime vuosina sarjaa ovat pelailleet myös Seinäjoen Sisun, Sepsi-78:n, Seinäjoen Mimmiliigan, FC Pepsin, Ilmajoen Kisalijoiden ja Lapuan Virkiän juniorit.

Hommaa laittoi aluille Matti Ristimäki ja jo melkoisen pitkään sitä on jatkanut Jukka Saarijärvi yhdessä Petteri Kokon kanssa.

Turnauksen ensimmäiset kuvasetit

Lauantain kymmenestä matsista kuvia on tarjolla yhdeksästä. Ensimmäiset kuusi kuvasettiä on nyt ladattu SJK-junioreiden Facebook-sivulle. Kaikkiin näihinkin gallerioihin on tulossa vielä lisää kuvia tuonnempana.

Tässä linkit kuviin

09.00-09.55    2003    SJK-j – VPS-j 2-0

10.00-10.55    2004    KoiPS – SJK-j 4-011.00-11.55    2003    EPS – JJK 1-112.00-12.55    2004    EPS – VPS-j 3-013.00-13.55    2003    OLS – SJK-j 4-414.00-14.55    2004    TuNL/KaaPo yj – KoiPS 1-2

Linkki 1Linkki 2Linkki 3Linkki 4Linkki 5Linkki 6

KoiPS ylivoimainen voittaja

Viikonloppuna Wallsport Areenassa pelatut turnaukset päättyivät vieraiden voitonjuhliin. C15-ikäluokassa isännillä oli saumansa voittaa oman ikäluokkansa turnaus, mutta lopulta se lipesi VPS-junioreille, jonka toki kotijoukkue lauantaina voitti.

Turnausvoiton kannalta ratkaisevassa kamppailussa SJK-juniorit kuitenkin kompastui entisen SJK:n edustusjoukkueen pelaajan, Jussi Vasaran, luotsaamaan Espoon Palloseuraan tylyin 4-0 -tappionumeroin. On kuitenkin sanottava, ettei ottelu ehkä ihan noin selvä ollut, sillä EPS iski toisen ja kotijoukkueen niskan katkaisseen maalinsa aika voimakkaasti paitsiolta tuoksahtaneesta tilanteesta. Sen jälkeen ei ollut epäselvää kumpi pelin vie.

On kuitenkin nostettava hattua EPS:lle, joka pelasi todella mukavaa jalkapalloa. On ihan turha jossitella tuon maalin tilannetta, sillä lopulta oikea joukkue voitti ottelun. Kun puolestaan VPS-j kaatoi sunnuntain otteluissaan niukasti sekä OLS:n (2-1), että JJK:n (1-0) vei se mestarin pytyn mukanaan.

Päivän ensimmäisessä ottelussaan SJK-junioreiden C15-joukkue kukisti JJK:n ansaitusti 1-0 Paavo Nyrhisen maalattua ottelun viimeisellä minuutilla.

KoiPS oli omaa luokkaansa

Vuotta nuoremmissa vantaalainen Koivukylän Palloseura oli aivan omaa luokkaansa. Jo lauantaina nähtiin, että joukkue on erinomainen, mutta sunnuntai paljasti sen, miten hyvä ryhmä oli kyseessä. KoiPS nimittäin voitti sunnuntaina VPS-juniorit 5-0 ja Espoon Palloseuran 4-0. Näin joukkue voitti kaikki turnausottelunsa maalierolla 15-1.

Toiseksi turnauksen C14-ikäluokassa sijoittui puolestaan TuNL/KaaPo YJ. Joukkue kaatoi isäntäjoukkue SJK-juniorit niukasti, mutta ansaitusti 2-0 ja aamun ottelussaan Espoon Palloseuran 4-0

SJK-juniorit kolmanneksi myös tässä sarjassa pelattuaan VPS-junioreiden kanssa maalittoman tasapelin turnauspäivän viimeisessä kamppailussa.

Sunnuntai 10.12                    Aika        Ikäluokka    Ottelu08.00-08.55    2003    EPS – OLS 4-209.00-09.55    2004    EPS – TuNL/KaaPo yj 0-410.00-10.55    2003    SJK-j- JJK 1-011.00-11.55    2004    KoiPS – VPS-j 5-012.00-12.55    2003    VPS-j – OLS 2-113.00-13.55    2004    SJK-j – TuNL/KaaPo yj 0-214.00-14.55    2003    EPS – SJK-j 4-015.00-15.55    2004    EPS – KoiPS 0-416.00-16.55    2003    VPS-j – JJK 1-017.00-17.55    2004    SJK-j – VPS-j 0-0

Lauantain loput galleriat

Lauantain kolme viimeistä kuvagalleriaa löytyvät allaolevista linkeistä. Tämän jälkeen sivulta löytyy yhdeksän galleriaa lauantain peleistä. Miltei jokaiseen galleriaan tulee jatkossa täydennystä.

15.00-15.55    2003    VPS-j – EPS

16.00-16.55    2004    SJK-j – EPS17.00-17.55    2003    JJK – OLS

Linkki 1Linkki 2Linkki 3

Kymmenen turnauspeliä takana

Viikonlopun turnausrupeamasta on puolet saatu tahkottua. Lauantaina pelattiin niin nollanelosten kuin nollakolmostenkin turnausta Wallsport Areenassa. Molemmissa ikäluokissa on mukana isäntien lisäksi neljä joukkuetta, jotka pelaavat yksinkertaisen sarjan.

Isäntäseuran näkökulmasta turnaus alkoi nollakolmosten osalta mainosti 2-0 -voitolla VPS-junioreista Alex Hietalan ja Paavo Nyrhisen viimeisteltyä voittoon tarvittavat maukkaat maalit. Toisessa pelissään nollakolmoset saivat tyytyä tai saattavat olla sangen tyytyväisiä, ihan miten vain, tasapeliin erittäin erinomaisen OLS:n kanssa.

Maalijuhla eteni kotijoukkueen tahdissa puoliaikaan saakka, mutta toisella jaksolla vieraat nousivat vahvalla esityksellään kahden maalin takaa 4-4 -tasuriin. Kotijoukkueen osumista vastasivat Viljami Kivinen, Paavo Nyrhinen, Kajetan Szlapa ja Alex Hietala.

Nollaneloset puolestaan pelasivat ihan kelvollisen ensimmäisen puoliajan Koivukylän Palloseuraa vastaan, mutta toisella jaksolla vahva vantaalaisjoukkue meni menojaan voittaen 4-0. Toisessa pelissä kentällä nähtiin ihan erinäköinen kotijoukkue kun vastassa oli Espoon Palloseura. Isännät olisivat saattaneet johtaa tauolla paremmalla viimeistelyllä vaikka viidelläkin maalilla, mutta tuhlailu oli kostautua. Toisella jaksolla joukkue joutui vielä punaisen kortin myötä alivoimalle, mutta sinnikkäästi taistellen joukkue pystyi iskemään voittoon oikeuttaneen maalin pelin viimeisellä minuutilla. Näin saldoksi tuli tappio ja voitto.

Sarjoissa tilanne on se, että tasaisesti mennään. Nollakolmosissa SJK-junioreilla on neljä pistettä, VPS-junioreilla kolme, sekä JJK:lla että OLS:lla kaksi ja EPS:lla yksi piste. ELi kaikki joukkueet ovat menettäneet pisteitä. Nollanelosissa KoiPS aloitti turnauksen kahdella voitolla ja on kuudessa pisteessä. Kolme pisteen joukkueita on kolme, eli SJK-juniorit, EPS ja TuNL/KaaPo YJ. Vain VPS-juniorit on vielä ilman pisteitä.

Koko otteluohjelma

Lauantai 09.12.Aika        Ikäluokka    Ottelu09.00-09.55    2003    SJK-j – VPS-j 2-010.00-10.55    2004    KoiPS – SJK-j 4-011.00-11.55    2003    EPS – JJK 1-112.00-12.55    2004    EPS – VPS-j 3-013.00-13.55    2003    OLS – SJK-j 4-414.00-14.55    2004    TuNL/KaaPo yj – KoiPS 1-215.00-15.55    2003    VPS-j – EPS 2-116.00-16.55    2004    SJK-j – EPS 1-017.00-17.55    2003    JJK – OLS 0-018.00-18.55    2004    VPS-j – TuNL/KaaPo yj 0-2                   Sunnuntai 10.12                    Aika        Ikäluokka    Ottelu08.00-08.55    2003    EPS – OLS09.00-09.55    2004    EPS – TuNL/KaaPo yj10.00-10.55    2003    SJK-j- JJK11.00-11.55    2004    KoiPS – VPS-j12.00-12.55    2003    VPS-j – OLS13.00-13.55    2004    SJK-j – TuNL/KaaPo yj14.00-14.55    2003    EPS – SJK-j15.00-15.55    2004    EPS – KoiPS16.00-16.55    2003    VPS-j – JJK17.00-17.55    2004    SJK-j – VPS-j