Uutiset
Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.
SJK-j mukaan valmennuskeskustoimintaan
Suomen Palloliitto on valinnut hakemusten pohjalta seurat alueellisen kehittymisen seurantaan Pohjois-Suomen ja Keski-Suomen valmennuskeskuksissa.SJK-juniorit on yksi valituista seuroista, joka on mukana Keski-Suomen valmennuskeskuksen ryhmässä. Vaihtoehtona olisi ollut hakea paikkaa Sami Hyypiä Akatemiassa, mutta Jyväskylä oli Seinäjoelta katsottuna parempi vaihtoehto sijaintinsa vuoksi.Ikäluokat U9-U14Alueellinen kehittymisen seuranta koskee ikäluokkia U9-U14 (2004-2008 syntyneet) sekä tyttöjen että poikien osalta. Toiminta alkaa elokuun 2017 alussa ja päättyy heinäkuun 2019 lopussa. Valmennuskeskusten päälliköt käyvät huhtikuun aikana yhdessä seurojen kanssa sekä sisällöt että aikataulut tarkemmin läpi.Hakemusten pohjalta sekä Pohjois-Suomen alueelta kehittymisen seurantaan on valittu kahdeksan seuraa ja Keski-Suomen alueelta seitsemän seuraa.- Hakemuksia tuli runsaasti, mikä on ilahduttavaa ja kertoo paitsi tarpeesta ennen kaikkea siitä, että seuroilla on vahva halu kehittää omaa toimintaansa pelaajakehityksen ja valmennuksen osalta, Palloliiton pelaajakehityspäällikkö Hannu Tihinen kertoo.Kehittymisen seurantaan 2017-19 valitut seurat:Pohjois-Suomen valmennuskeskus:Rovaniemen PalloseuraOLSAjax-SarkkirantaTornion Pallo – 47Tervarit JunioritFC Santa ClausFC RaaheHaukiputaan PalloKeski-Suomen valmennuskeskus:JJK junioritJippo-junioritJyväskylän KomeetatPallokissat KuopioPalokan RientoSeinäjoen Jalkapallokerho JunioritKuopion PalloseuraSamaan aikaan myös Sami Hyypiä Akatemia on valinnut niin ikään hakemusten pohjalta yhteistyöseuransa valtakunnalliseen toimintaan, jossa jakso on sama elokuu 2017 – heinäkuu 2019.Poikien toimintaan valitut seurat:FC Honka ryFC Jazz Juniorit ryFC KTP Kotka ryFC Kuusysi ryHelsingin Jalkapalloklubin Juniorit ryHämeenlinnan Jalkapalloseura ryIlves ryKPV:n Juniorit ryKäpylän Pallo ryPallo-Iirot ryTampereen Palloveikot ryTPS Juniorijalkapallo ryVaasan Palloseuran Juniorit ryTyttöjen toimintaan valitut seurat:FC Honka ryHämeenlinnan Jalkapalloseura ryIlves ryJyväskylän Pallokerho ryKPV:n Juniorit ryOulun Naisfutis ryPuotinkylän Voimistelu ja Urheiluseura Valtti ry Tikkurilan Palloseura ry
Jaro vei pisteet
SJK-juniorit – FF Jaro 2-3 (1-2)
05 min 0-1 Pietro Kytölaakso
09 min 1-1 Topi Lappalainen
26 min 1-2 Kevin Forss
49 min 1-3 Pietro Kytölaakso
66 min 2-3 Iikka Salo
C15-ikäluokan Aluesarjan kamppailu Wallsport Areenassa keskiviikkoiltana päättyi lopulta pietarsaarelaisen FF Jaron niukkaan yhden maalin voittoon, vaikka hyvin kotijoukkue hanttiin pistikin.
Alle kymmenessä minuutissa ilahduttavan runsaslukuinen yleisä oli saanut nauttia jo kahdesta maalista. Ensin iski vierailija jo kamppailun viidennellä minuutilla Pietro Kytölaakson toimesta, mutta yhdeksännellä minuutilla Topi Lappalainen tasoitti kamppailun.
Vierasjoukkueella oli ehkä enemmän tekopaikkoja ensimmäisellä puoliajalla ja yhden näistä hyödynsi maalivahdin kanssa nokikkain päässyt Kevin Forss 26. minuutilla vieden vieraat taukojohtoon.
Kytölaakson toinen osuman lisäsi FF Jaron johdon kahteen maaliin, mutta Iikka Salo nosti SJK-juniorit vielä peliin mukaan 66. minuutilla kaventamalla numeroiksi 2-3. Tuon lähemmäksi ei mustanuttuinen isäntäryhmä valitettavasti päässytkään, vaan Aluesarjan pisteet matkasivat näin Jeppikseen.
Kuvia illan matsista
SJK-junioreiden C15 otti illalla mittaa pietarsaarelaisesta FF Jarosta Wallsport Areenassa pelatussa Aluesarjan ottelussa. Salsoksi tuli harmittava 3-2 (2-1) tappio. Rapsaakin on tuonnempana tulossa, mutta kuvia pääsee katselemaan jo nyt täältä.
Kesän nurmikenttävuorot
Tervehdys kaikille!
Liitteessä SJK-junioreiden nurmikenttävuorot kesä 2017.
Harjoitusvuorot on yritetty laittaa esittämienne toiveiden mukaisesti harjoituspäivien suhteen.
Jos joku päivä / harjoitusvuoro ei käy ajatuksiinne niin ottakaahan yhteyttä niin koitetaan katsoa, jos löytyisi jokin muu vaihtoehto.
Niin kuin kaikki ovat huomanneet niin kevät on aikalailla jäljessä esim. viime vuodesta, jolloin nurmikentille päästiin jo Toukokuun puolivälin jälkeen.
Kun asiaa eilen tiedustelin Liikuntatoimen henkilöiltä niin nyt menee varmuudella kenttien avautuminen myöhäisemmäksi.
Vko 21 aikaisintaan on tämän hetken tieto ja voi mennä myös vkolle 22.
Annan heti tarkempaa tietoa kun sitä Seinäjoen kaupungin Liikuntatoimelta saadaan.
Eli SJK-j joukkueet:
Hoitakaa joukkueidenne harjoitusvuorojen varaaminen omatoimisesti esim. Wallsportista siihen saakka. kunnes nurmikentät aukeavat.
Vakiovuorot päättyivät huhtikuussa ja jokainen joukkue huolehtii omista harjoitusvuorovarauksista tämän n. 3 viikon jakson ajan.
Muutamia hiekkakenttävuoroja seuralla on varauksessa jos niitä joku ikäluokka haluaa käytttää.
Samoin Kasperin Pallokentän ja Joupin koulun tekonurmikentille on varaus olemassa toukokuun ajalle.
Pelivuorot olen varannut eli ne asiat ovat kunnossa.
t. Kari Kiviluoma
Kuvia Vitosen matsista
SJK-juniorit jatkoi tiistai-iltana pelejään SUomen Palloliiton Vaasan Piirin Vitosessa kohdatessaan Norrvalla FF /2:n Wallsport Areenassa. Fyysisesti vahvempi vierailija joutui kuin joutuikin tyytymään tasapeliin nuoren kotijoukkueen kanssa. Pisteet jaettiin lopulta lukemin 1-1 (0-1).
Kuvia ottelusta löytyy täältä.
Nuoriso taisteli tasapelin
SJK-juniorit – Norrvalla FF/2 1-1 (0-1)45 min 0-1 Robin Damlin
55 min 1-1 Joel Malila
SJK-junioreiden toinen ottelu Suomen Palloliiton Vaasan Piirin Vitosessa tuotti tasapelin selkeästi ifokokoisempaa ja fyysisempää vöyriläistä Norrvalla FF/2:a vastaan.
Kotijoukkue sai hyvän alun otteluun, mutta mitä pidemmälle ensimmäinen puoliaika eteni, sitä vahvemmin vierasjoukkue otti otetta ja pallonhallintakin siirtyi heille.
Juuri ennen ensimmäisen puoliajan loppua vieraat siirtyivätkin johtoon saatuaan kulmapotkun kotijoukkueen maalista katsottuna vasemmalta. Toppareista rangaistusalueelle noussut kookas Robin Damlin puski pallon vastustamattomasti verkkoon vieden sininuttuiset johtoon juuri ennen puoliaikavihellystä.
– Puoliajalla puhuttiin pelirohkeudesta ja siitä, että pitää laittaa pallo liikkeeelle nopeammin, kertoi joukkueen otteluvalmennuksesta tänään vastannut Kari Kiviluoma.
Toisella puoliajalla kotijoukkue paransikin peliään. Tasoitus syntyi noin kymmenen minuutin pelin jälkeen vieraiden alakerran jouduttua hyvän prässin alla paniikkiin. Pallo pelattiin Joel Malilalle, joka tulitti tasoituksen.
Molemmilla joukkueilla oli pari hyvää paikkaa vielä tämän jälkeen, mutta lisämaalejaei nähty. Kotijoukkueen Aatu Metsä-Ketelä pääsi yksin läpi, mutta veto painui yli riman ja vastaavasti vierasjoukkue kajautti pelivälineen kertaalleen ristikkoon.
– Toisen jakson esitykseen voi olla ihan tyytyväinen, voisi sanoa, että ihan miehekäs esitys. Meillä oli mukana tänään 14 pelaajaa, joista 11 oli 2001 syntynyttä ja 3 kpl 2000 syntyneitä pelaajia. Nuorelta ryhmältä kelpo peli, iloitsi Kiviluoma ottelun jälkeen.
SJK-junioreilla on nyt kaksi matsia Vitosta takana ja saldo on neljä pistettä. Sarjan kolmaskin ottelu pelataan kotikentällä. Ensi tiistaina Wallsport Areenaan saapuu vieraaksi vaasalainen ABC ja matsi alkaa klo 20.00.
Tiikeri tarttee nimen
SJK-junioreiden tiikeri-maskotti tarvitsee nimen. Voit osallistua kisaa käymässä seuran Facebook-sivulla ja ehdottaa siellä nimeä uudelle seuramaskotille.
Mitä suurimmalla todennäköisyydellä toimiston väki keksii parhaan nimen ehdottajalle jopa jonkun mukavan palkinnonkin. Eipä sitten kun ehdottelemaan.
Pelinohjaajakoulutusta nuorille
SJK-juniorit järjestävät pelinohjaajakoulutuksen maanantaina 8.5. klo 18.00 Elinkeinotalolla. Koulutukseen osallistuvat SeMin ja Sjk:n 2003-syntyneet juniorit mutta mukaan voi ilmoittautua myös muiden seurojen pelaajat sekä seurattomat, jalkapallosta kiinnostuneet nuoret.
Koulutuksen käyneet tulevat toimimaan pelinohjaajina Energialiigassa, pikkujunnujen piirisarjassa sekä turnauksissa. Toimimalla pelinohjaajina nuoret oppivat ottamaan vastuuta ja saavat näkemyksen erotuomarina olosta, joka todennäköisesti vähentää omissa peleissä tuomarin arvostelua. Pelinohjaus on myös hyvä alku mahdolliselle erotuomaritoiminnalle eikä voi myöskään väheksyä sitä, että pelinohjauksesta on mahdollista hankkia hieman taskurahaa.
Koulutukseen voi tulla ilman muistiinpanovälineitä sillä materiaali toimitetaan osallistujille sähköpostilla. Oman henkilötunnuksen muistaminen on kuitenkin tässäkin asiassa oleellista.
SeMi ja Sjk ilmoittavat osallistujamääränsä joukkueena mutta muiden seurojen osallistujat sekä seurattomat voivat ilmoittautua koulutuksen vetäjille: petteri.kokko@anvianet.fi tai jukka.saarijarvi@netikka.fi
Seuraavaksi vastassa NFF/2
Erinomaisesti Suomen Palloliiton Vaasan Piirin Vitosen aloittanut SJK-juniorit saa vastaansa seuraavaksi Norrvalla FF/2:n jo tiistaina. Ottelu pelataan sarja-avauksen tapaan Wallsport Areenassa ja matsi alkaa klo 18.00.
Ensimmäisessä ottelussa kaatui Korsnäs FF 2/Gazije 5-2, mutta nyt taitaa vastaan asettua astetta kovempi joukkue. Norrvalla FF/2 pelasi nimittäin jo viime kaudella tässä sarjassa sijoittuen kakkoseksi vain kaksi pistettä sarjanousija Malax IF:n perässä.
Vöyriltä tuleva NFF/2 on tilanteesta riippuen todella kova nippu sillä seurahan on jokunen vuosi sitten pelannut Kakkosta ja tässä seuran kakkosjoukkueessakin on nähty kavereita, jotka ovat siis pelanneet korkeammillakin sarjatasoilla.
SJK-juniorit puolestaan pelaa nyt ensimmäistä kertaa miesten tasolla vuosikausiin ja kyseessähän on käytännössä B-junnujoukkue.
Tiistain ottelusta on varmuudella sivussa maalivahti Roni Pykäri, joka katseli suoraa punaista sunnuntain ottelussa. Tästä on seurauksena parin ottelun huili.
Tervetuloa seuraamaan, miten junnut pärjäävät äijiä vastaan!
Kommentit Vitosen avausmatsista
Tänäänkin ottelun valmennushommat hoitanut Jukka Liikaoja kertoo muutamin sanoin Vitosen avausmatsist, jossa SJK-juniorit kaatoi Korsnäs FF 2/Gazijen 5-2.
– Ennakkoon me odotimme taitavaa ja fyysisesti kovaa joukkuetta vastaan
– Pystyttiin kuitenkin pitämään palloa ja vastustajan heikon prässipelaamisen takia saatiin ote pelistä aika helpohkosti.
– Löydettiin tiloja väleistä ja pystyttiin pelaamaan eteenpäin sekä vaihtoehtoisesti rytmittämään peliä ja pitämään palloa.
– Pelaajat olivat oikein hyvällä asenteella tänään matkassa ja juniori-ikäiset pelaajat pystyivät taistelemaan aikuisia vastaan ihan tasapainoisesti,
– Aatun neljä maalia ja maalisyöttö on tietenkin loistava suoritus, Terolle kolme maalisyöttöä keskikentän pohjalta ansaitsee myös maininnan. Voittavasta joukkueesta voisi toki luetella enemmänkin Onnistujia.
– 90 minuutin peliaika näkyy vielä jaksamisessa, kun B-ikäisillä se on normaalisti 80 minuuttia.
– Roni sai punaisen reilu kymppi ennen loppua, mutta oikeastaan meillä oli silti paremmat paikat lisätä johtoa kuin vastustajan kaventaa tilanne.
– Päivä huilitaan ja tiistaina jatketaan Norrvalla/2 vastaan Wallsportissa.