Uutiset
Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.
NuPaa nurin pistämään
NuPaa nurin pistämäänTP-Seinäjoen Nelosessa pelaava edustusjoukkue haluaa ottaa revanssin pohjois-Seinäjoen lähiöseura Nurmon Pallosta.Kevätkierroksella NuPa aiheutti kotikentällään TP-Seinäjoelle kirvelevän 1-0 (0-0) –tappion siipirikkoisen vierasjoukkueen kompastuttua tuolloin kolmannen kerran peräkkäin.Sarjataulukossa kotijoukkue on kolmantena tasapisteissä kakkosena olevan Kaskö IK/Teuvan Pallon kanssa. Kaksikko on jäänyt sarjaa johtavasta Sundom IF:stä yhdeksän pistettä, eli käytännössä nousu on jo taputeltu. NuPa puolestaan on yhdeksäntenä viisi pistettä putoamisviivan yläpuolella. TP-Seinäjoen edellinen ottelu oli sarjan kannalta erittäin ratkaiseva, sillä juuri sarjakärki SIF kaatoi torstaina kotonaan TP-Seinäjoen 2-0 (1-0). Sitä ennen TP-Seinäjoki oli kaatanut puolestaan Norrvalla FF/2:n maanantaina kotikentällään 5-1 (1-) Jaakko Vähäpesolan hattutempun siivittämänä.NuPa otti edellisessä kotiottelussaan voiton Norravalla FF/2:sta lukemin 4-1 varmistellen samalla sarjavakanssiaan. Sitä edeltävässä ottelussa tosin tuli melko selkeä 8-1 –kotitappio KaIK/TePalle.Joukkueethan vilisevät toinen toistaan toisilleen tutumpia pelaajia, joten siinä mielessä luvassa lienee todella mielenkiintoinen vääntö. Viime kaudella joukkueiden kohdattua ensimmäistä kertaa seurahistorian aikana, oli TP-Seinäjoki Prunttimäessä parempi 5-0.Nyt tuollaiset numerot eivät liene realismia, sillä kotijoukkueelta on sivussa edelleen, tai pitäisikö sanoa taas, paljon pelimiehiä. SJK:sta farmiapuina viime viikolla nähdyistä Jere Jääskeläinen on muuttanut Raumalle opiskelemaan, Tomi Anisimaa puolestaan on palaamassa Turkuun opinahjoon, Jaakko Vähäpesola joutui jälleen jättämään matsin väliin SIF:ää vastaan reisivamman takia ja sivussa on myös koko joukko pitkäaikaispotilaita.Kerhosta on kuitenkin näillä näkymin tulossa mukaan peliaikaa tarvitseva Johannes Saranpää, sekä muutama muu pelimies pitämään yllä pelituntumaa.Vaikka nousun haaveet on jo haudattu, kannattaa sarja silti pelata loppuun kunnialla ja katsoa missä ollaan. Talvikaudet ovat usein aiheuttaneet monenlaisia muutoksia sarjoihin poisjääntien ja fuusioiden muodossa.TP-Seinäjoella on jäljellä neljä ottelua, joissa NuPa, Sisu ja ABC kohdataan Seinäjoella. VäViä vastaan pelataan loppukauden ainoa reissupeli vieraissa.Ottelu alkaa keskiviikkona Jouppilanvuoren tekonurmella Nurmon Palloa vastaan klo 19.30.
Musta 97 lujilla Kraftin kanssa
Musta 97 lujilla Kraftin kanssaRaviradan aaltoileva nurmi ei tarjonnut parasta mahdollista pelialustaa taitavaa syöttöpeliä viime aikojen otteluissaan esittäneelle TP-Seinäjoen D-12 poikien eli ysiseiskojen Mustalle joukkueelle, kun se tiistai-illan auringossa sai vieraakseen FF Kraftin Närpiöstä. Kovan väännön jälkeen pisteet jäivät kotijoukkueelle loppulukemin 4-1 (2-1), mutta aivan viime minuuteille sitä sai jännittää. Voitto merkitsi sitä, että Musta jatkaa yhä puhtaalla pelillä piirin I divisioonaa.Poikia voi lohduttaa, että jo neljän vuoden kuluttua, B-juniori-ikäisenä, he pääsevät harjoittelemaan Prunttimäen jalkapallomuseon viherkentille. Jos hyvin käy, sarjapelejä voi päästä pelaamaan jo muutaman kappaleen kesässä parin vuoden kuluttua. Tämähän armaan kotikaupunkimme liikuntatoimen linja on ollut jo vuosikaudet. Vieraissa pelataan kunnon kentillä, mutta maakunnan pääkaupungissa pelataan perunapeltoa muistuttavilla kentillä. Ei niin pientä paikkakuntaa, jossa ei pääsisi pelaamaan sarjapelejä paremmilla kentillä kuin Seinäjoella. Kaupungin luottamusmiehet ja –naiset ovat varmaan tietoisia siitä, että aikanaan liikuntapaikan rakentamiseen suunnatut rahat on todellisuudessa käytetty niin, että kunnon olosuhteista nauttimisen ulkopuolelle jäävät kaikista nuorimmat eli ne, joita on massoittain. Vain harvat ja valitut pääsevät varovasti astelemaan Prunttimäen luonnonsuojelualuemaisesti vaalitussa puistossa. Mutta jääköön jäkätys kentistä tällä kertaa tähän ja alkakoon stoori siitä, miten ysiseiskojen Musta piti pintansa tomaattipitäjän poikia vastaan.TP aloitti ottelun kokoonpanolla, jossa maalissa oli Henri Kallio-Kurssi, puolustuksessa vastustajien hyökkääjiä isäntämäisin ottein paimentanut kolmikko Nicolas Kotamäki – Ville Viita – Joni Vähämaa, linkkeinä Joonas Sundman ja Matti Lähde, keskikentän pohjalla kova duunari Iiro Kiviluoma, kymppipaikalla kärjen alapuolella Joonas Lepistö ja piikkinä vastustajien puolustuksen lihassa vahva rynnijä Antti Palomäki.Ottelu saatiin alkuun vahvalla otteella, kun ensimmäiset puolitoista minuuttia palloa piti hallussaan vain kotijoukkue. Siitä ote pikku hiljaa kirposi niin, että närpiöläisetkin saivat käsitellä palloa jaloillaan. Illan ainoa Kraft –osuma oli enemmän onnella kuin taidolla tehty, mutta kuitenkin ottelun ensimmäinen. Peliä oli pelattu viisi minuuttia, kun pallo lipsahti maalivahdin hanskojen kautta tolpan juureen väärälle puolelle maaliviivaa. Hetken sitä taidettiin surra, mutta sitten yritys oli taas parempaa.Kun oli kulunut viisi minuuttia Kraftin maalista, oli TP:n vuoro maalata. Antti Palomäki vei pallon hienosti ylös. Hänet vedettiin kuitenkin tylysti kentän pintaan. Onneksi paikalla oli flunssatoipilaana pelannutJoonas Lepistö, joka laukoi lukemiksi 1-1.TP:n 2-1 johtomaalia saatiin odottaa 15. minuutille asti, jolloin Joonas Sundman laittoi pallon sisään tylysti kulmapotkun jälkitilanteessa. Moni isompi pelimies olisi siinä tilanteessa räväyttänyt pallon taivaan tuuliin, mutta Joonaksella oli malttia ja taitoa.Ensimmäisen jakson loppupuolella kentän laidalla peliä seuranneet ehtivät jo huolestua, kun Joni Vähämaa jäi tiukan kaksinkamppailun jälkeen vatsalleen makaamaan. Jälkitilanteessa tullut potku ei ilmeisesti sittenkään osunut päähän, koska Joni itse epäili pelin jälkeen lyöneensä päänsä tantereeseen. Silti maassa makaavan vastustajan tahallinen potkiminen oli ikävä temppu Närpiön pojalta. Jonin tilalle tuliSameli Haapamäki, joka oli hälytetty apuun ysikasien riveistä.Toiselle puoliajalle TP vaihtoi kentälle Mikael Kankaan, joka tuli Joonas Lepistön tilalle. Maalitykki päästettiin näin huilaamaan, jottei rasitus flunssan jälkeen olisi noussut liian kovaksi. Peli pysyi TP:n hanskassa, mutta silti tilanne oli tuskaisen jännittävä. Niin ikään flunssanpoikasta potenut Mikael vaihdettiin jo 17. minuutilla takaisin huilimaan, kun päähänsä kolhun saanut Joni Vähämaa palasi kentälle. Kun ottelun alku oli mennyt laitapakin tontilla, nyt Joni asettui laitalinkiksi. Hyvin liikkuva ja pienestä koostaan huolimatta armottoman kovaa kaksinkamppailuihin heittäytyvä Joni teki myös sillä tontilla hyvää jälkeä. Ottelun ratkaisevilla loppuhetkillä hän sai Kraftin puolustuksen kerta toisensa perään suorastaan helisemään.Ahdinko loppui, kun Antti Palomäki karkasi läpi 27. minuutilla ja laittoi pallon siististi sisään. Kiihkeä, vieraiden pikkukoiruuksilla sävytetty kamppailu sai näin ratkaisun, kun lukemat raviradan vielä ostamatta olevalla tulostaululla olivat 3-1. Kuin pisteeksi i:n päälle, sama Mr. Antti Palomäki päätti rangaista vastustajaa vielä kerran, kun pelikello näytti jo pelatun täydet 30 minuuttia toistakin pelijaksoa. Antti laittoi komeasti irtopallon tolppien välistä. 4-1 voitto oli vähintäänkin ansaittu. Paikkoja oli moninkertaisesti vastustajaan nähden.Jos oli TP:n maalivahti Henri Kallio-Kurssi erinomaisella pelipäällä, samaa voi sanoa Kraftin maalivahdista Jacob Strandista. Ilman Strandia Kraft olisi kärsinyt murskatappion. Syyttä ei TP:n valmentaja Kari Kiviluoma Strandia ottelun jälkeen ylistänyt ”yhdeksi ikäluokan parhaista suomalaismaalivahdeista”.TP-Seinäjoella oli harvinaisen pitkä sairaslista, mutta se ei onneksi näkynyt. Kahdella vaihtomiehellä pärjättiin oikein hyvin. Erityisesti valmennusjohtoa tuntui ilahduttavan Nicolas Kotamäen peli. Nicolas pelasi parhaan pelinsä pitkiin aikoihin. Hänen laidaltaan oli paha yrittää tulla lähemmäs TP:n maalia.Pruukilaisten vastuuvalmentaja Jari Kujala huomautti ottelun jälkeen pojille, että taas kerran omaan peliin uskominen palkittiin. Kun työtä jaksettiin tehdä hyvä taso säilyttäen, saatiin maukas palkinto. Tällä kertaa sitä piti odottaa aivan ottelun loppuminuuteille asti. Jarin mukaan eka jakso alkoi loistavasti, mutta sitten peli tukehtui. Ottelun lopussa vastustaja väsyi TP:n poikia enemmän. Sen tämä ottelu Jarin sanomana osoitti, että vielä ei osata pelata pitkää palloa roiskivien joukkueiden kanssa. ”Hyvä vääntö ja taistelu”, oli Jarin selkeä tunnustus hiestä märille pojille. Erityistunnustuksen vastuuvalmentaja antoi puolustukselle: ”Alakerta saa olla tosi tyytyväinen peliinsä. Hyvä Ville, Sameli ja Nicolas!” Kaiken kaikkiaan Kraft –ottelu oli valmennusjohdon mukaan yksi pelillisesti vaikeimmista käydyistä otteluista, mitä tämä TP:n ikäluokka on milloinkaan pelannut.Ysiseiskojen Mustan joukkueen seuraava kamppailu Palloliiton Vaasan piirin I divisioonassa käydään ensi maanantaina Vaasassa, jolloin vastaan saadaan Vaasan Palloseuran junioreiden Musta.
Wolves vastassa ekana
Wolves vastassa ekanaPortsmouthissa palloilevan Tero Mäntylän sarjakausi alkaa huomenillalla. Portsmouthin reservit nimittäin matkustavat Englannin keskiosaan Birminghamin kieppeille pelaamaan toisen Valioliigaseuran, Wolverhampton Wanderersin, vastaavaa yhdistelmää vastaan.”Aamusta mennään. Onhan sinne matkaa. Peli on iltaseitsemältä”, kertoi edelleen sekä ressujen, että edustuksen kanssa treenaava Tero.Kompuroiden Valioliigassa aloittanut Portsmouth on edelleen pahasti vaiheessa edustuksensa kanssa. Omistustilanne ei ole vielä selvennyt, eikä pelikään ole kulkenut. Sopii toivoa, että ressut aloittavat kuitenkin hyvin.”Ainakin olen avauksessa ja se on ihan mukava juttu. Tosin myöhään tullaan takaisin kun peli on myöhään ja matkaakin on”, lisäsi Tero.
Tigers kuvina
Tigers kuvinaTP-Seinäjoen järjestämä Tigers -turnaus pelattiin lauantaina Prunttimäessä 35 joukkueen voimin.Linkistä löytyy kuvia happeningista 🙂
Takaisin uutisiin
Kuvakattaus Tigersista
Kuvakattaus TigersistaTP-Seinäjoki järjesti Tigers-turnauksen lauantaina säiden haltijoiden suosittua yksipäiväistä tapahtumaa.Kuvasettiä Prunttimäen viheriöiltä löytyy linkistä.
Takaisin uutisiin
Tiikereiden kasvua tukien
Tiikereiden kasvua tukienTunnelmat Prunttimäen laajoilla viheriöillä olivat eilen kuin brittiläisessä postikortissa. Piknik-koreja ja –tuoleja näkyi siellä täällä runsaasti. Ahkerasti haettiin virvokkeita myös kentän laidalta.Hieno keli pistää ihmisen nauttimaan kaikilla aisteilla.Yksi seinäjokelaisista futisäideistä, Tea Loikkanen, seurasi viisivuotiaan Artun kanssa isoveli Juhon pelejä TP:n nollaykkösissä. Aviomies Kai Loikkanen puolestaan myi makkaraa seuran talkoomiehenä ja liittyi remmiin hukinsa päätyttyä.- Kivaa, kun tällaisissa turnauksissa mukana voi olla koko perhe, Tea Loikkanen sanoo.Loikkasen mukaan pienet futisjunnut saavat varmasti hyvän tunnun siitä, kun vanhemmat ja sisarukset ovat kentän laidalla seuraamassa ja kannustamassa.- Voitettiin tai hävittiin, mukana ollaan. Tukemassa kasvua myös tällä tavalla.TP:n järjestämä Tigers-turnaus keräsi Prunttimäkeen kaikkiaan 35 joukkuetta viidessä eri ikäluokassa (98-02). Seinäjoen lisäksi seurojen kotipaikkoja olivat Kokkola, Pietarsaari, Närpiö, Alavus, Ilmajoki, Vaasa ja Lapua.TP:n juniorivastaava Jukka Saarijärvi piti turnauksen osallistujamääriä mukavana ja kiitteli myös kaunista säätä.- Aiemmin Tigers on ollut keväisin. Kelit olivat kuitenkin jatkuvasti huonoja, mikä näkyi myös kentissä. Tänä vuonna turnaus päätettiin siirtää elokuulle. Näytti toimivan ainakin tällä kertaa. Saarijärvi arvelee, että Tigers pelataan tässä muodossa myös ensi kesänä.- Uskon, että ajankohta pysyy samana. Ensi vuonna olisi mukava pitää kaksipäiväinen turnaus. Se vaatii kuitenkin lisää tekijöitä. Toivottavasti innokkaita tukijoukkoja riittää.-th
Takaisin uutisiin
Toni siirtyy alppimaahan
Toni siirtyy alppimaahanTP-Seinäjoen kasvatti, Toni Lehtinen, siirtyy Sveitsin liigan FC Aaraun väreihin 1+2 -vuotisella sopimuksella irtosanottuaan sopimuksensa kreikkalaisen Levadiakoksen kanssa.Suomessa Toni on pelannut viime syksyyn saakka FC Hakassa. Talvikausi meni Kreikassa, mutta nyt on edessä uusia kokemuksia.Myös toinen seinäjokelaispalloilija, Veli Lampi, pelaa Sveitsissä edustaen viime kaudella mestaruuden voittanutta FC Zürichiä.
Hallittu voitto Jarosta
Hallittu voitto JarostaTP-Seinäjoki – FF Jaro 5–0 (3-0)04 min 1-0 Jesse Sarajärvi08 min 2-0 Aleksi Leppänen14 min 3-0 Aleksi Leppänen39 min 4-0 Tuomas Lähdesmäki44 min 5-0 Aleksi LeppänenYsivitosille tuli vieraaksi Prunttimäkeen odotettu vieras FF Jaro. Jaroa ei tähän saakka ole koskaan voitettu. Kevätkierroksella saavutettiin tasapeli ja nyt tuli voitto näytöstyyliin.Ottelu lähti käyntiin oranssipaitojen hallinnalla ja hyökkäykset kohti Jaron maalia aloitettiin heti, ensimmäinen maalipaikka oli jo 27 sekunnin kohdalla. Ensimmäinen maali syntyi jo neljän minuutin pelin jälkeen, kun Jesse Sarajärven ampuma kierteinen kulma upposi Jaron maalivahdin Patrik Häggblominkäsien kautta maaliin.Kahdeksan minuutin kohdalla Aleksi Leppänen teki lukemiksi 2-0 ja kun 14 minuuttia oli pelattu Aleksi Leppänen ampui vasurilla Jesse Isosaaren syötöstä puoliaikalukemiksi 3-0.Toinen puoliaika oli suoraa jatkoa ensimmäiselle puoliajalle, peli pysyi kotijoukkueen kontrollissa vaikka vastustaja saikin myötätuulen avukseen. Tuomas Lähdesmäki kävi lataamassa Elias Ahteen syötöstä pallon verkon perukoille,tilanne 4-0 kun peliä oli käyty 39 min. 44 min Aleksi Leppänen viimeisteli hattutemppunsa ja teki numeroiksi 5-0, jotka jäivät ottelun loppunumeroiksi. Ottelun viimeisen vartin TP:n pojat lähinnä varmistelivat voittoa ja suojelivat oman maalin nollaa. Kokonaisuutena loppunumerot kuvaavat hyvin kentän tapahtumia.Jarolaiset ansaitsevat kunniamaininnan asenteestaan, he pelasivat oman pelinsä hyvällä asenteella huolimatta tulostaulun tilanteesta. Myös heidän keskialueen syöttöpelinsä on parhaimmillaan silmiähivelevää katseltavaa.Ysivitosten peli paranee kauden edetessä ja suvereenit voitot VIFK:sta(Nike Premier 9.) ja nyt FF Jarosta, joka edelleenkin kuuluu valtakunnan parhaimpien joukkueiden joukkoon, kertovat tasosta jolla liikutaan.Yksittäisessä pelissä voidaan haastaa valtakunnasta, kenet tahansa. Peliä pelataan joukkueena ja hyökkäyspäässä löytyy aina uusia ratkaisijoita, maaleja tehdään molemmilta laidoilta yhtä hyvin kuin keskeltäkin. Puolustuksen pitävyydestä kertoo se, että VIFK ja Jaro saivat yhteensä yhden maalin aikaan TP:n verkkoon.Valmentaja Jorma Tuohisaarella oli hymy herkässä ottelun jälkeen. ”Jaro on kiva mittari, miten oman porukan peli kehittyy. Viime vuonna pelattiin kolmasti, hävittiin 8-0, 4-0 ja 2-0. Kevään harkkapelissä hävittiin 5-1, kevätkierroksen sarjamatsissa tasuri 2-2, ja nyt puhdas voitto 5-0, kyllä tässä tehty työ kantaa hedelmää ja kun kyseessä oli ensimmäinen voitto Jarosta, tuntuu tämä makealta”, jutteli Tuohisaari pelin jälkeen.Ysivitosilla ohjelma jatkuu tiukkana ensi viikolla. Torstaina vierasottelu Kokkolassa, ja perjantaina suunta Nurmijärvelle. Siellä pelataan erittäin kovatasoinen back2school-cup. Mukana siellä on 8 Nike Premier finaaleissa ollutta joukkuetta.TP-Seinäjoki:Jesse Isosaari, Aleksi Leppänen, Joona Lautamaja, Janne Silvonen, Joona Ala-Hukkala, Tuomas Lähdesmäki, Konstantin Iakovlev, Janne Tuohisaari, Elias Ahde, Lauri Ylinen-Luopa, Joona Niemelä, Jaakko Vihanta, Patrik Puhtimäki, Valtteri Peitso, Petteri Puumala, Jess
Tigers starttaa aamusta
Tigers starttaa aamustaTP-Seinäjoen järjestämä Tigers-turnaus starttaa aamuyhdeksältä Prunttimäen kentillä.Turnaus siirrettiin kevätlumilta kesäksi ja pelataan nyt ensimmäistä kertaa tässä ajankohdassa ja yksipäiväisenä.Tigers pelataan tänä suvena viidessä ikäluokassa ja luonnollisestikin kaikki ottelut pelataan Prunttimäen loistavilla nurmialustoilla.Tulevina kesinä turnaus tulee laajenemaan ikäluokka/vuosi tahtiin.Ensi kesänä ajatuksena on ottaa mukaan kuusi ikäluokkaa ja mahdollisuuksien mukaan 8-12 joukkuetta jokaista ikäluokkaa kohti.Huomenaamulla klo 09.00 kirmaavat ensimmäiseet junnut otteluihinsa. Hieman klo 16.00 jälkeen on homma taputeltu ja edessä on vielä illan lopuksi Seinäjoen Jalkapallokerhon ottelu Kakkosen Lohko C:ssä rovaniemeläistä FC Santa Clausia vastaan.
Ysikutoset kaatoivat Karhun
Ysikutoset kaatoivat KarhunYsikutosten oranssi kävi pelaamassa perjantaina ykkösdivisioonan ottelunkomeissa olosuhteissa Kauhajoen keskuskentällä paikallista Karhua vastaan.Ottelun lopputulos TP-Seinäjoen voitto 1-0 (0-0). Ottelun ainokaisen viimeisteli Santtu Poikela rangaistuspotkusta, kun toista jaksoa oli pelattu 10 minuuttia.Ottelu oli alusta loppuun asti TP:n hallintaa ja mahdollisuudet oli tehdä kolme-neljä maalia lisää.”Vaikka voitto saatiinkin, niin itse peliin ei voi kovin tyytyväinen olla. Lähdettiin liikaa mukaan vastustajan hitaaseen pelitempoon, eikä kyettypelaamaan kontrolloituja syöttöjä omille kärkipelaajille. Varmoja maalipaikkoja hukattiin ainakin viisi, joten viimeistelyssä tulee olla tarkempia. Hyvää oli jälleen mukana olleiden ysiseiskojen varsinkin Viidan Villenvarma topparipeli, Valtteri Leppäsen esitys oikeana puolustajana ja keskikentällä sekä Nicolas Kotamäen varma peli alakerrassa”, kiitteli vastuuvalmentaja Pettri Kokko nuorisoketjua.Voitolla oranssi varmisteli paikkaansa sarjan keskikastissa ollen nyt sarjassa viidentenä neljästä pelatusta ottelusta saldona kaksi voittoa, yksi tasapeli ja tappio ainoastaan puhtaalla pelillä sarjaa johtavalle VIFK Citylle.