Stephen Ward talenttivalmentajaksi

Stephen Ward on valittu SJK-junioreiden talenttivalmentajaksi. Stephen on toiminut valmentajana kansallisella huipulla niin VPS:n, IFK Mariehamnin, kuin FF Jaronkin valmentajana. Lisäksi Stephen on toiminut useita vuosia poikien Pohjanmaan aluevalmentajana, sekä U19 ja U21 maajoukkueiden valmennustiimeissä. Stephen on toiminut myös Palloliiton valmentajakouluttajana UEFA B ja UEFA A koulutuksissa. Hänellä on voimassa oleva UEFA Pro valmentajatutkinto.

Mahtavaa, että saamme Stephenin mukaan kehittämään seuramme toimintaa ja pelaajiamme kohti heidän omaa huippuaan. Tavoitteemme on luonnollisesti kehittää parempia pelaajia nuorisovaiheessa, jotta pelaajamme ovat entistä valmiimpia murtautumaan aikuisten sarjoihin ja nuorten maaotteluihin. Uskon, että Stephen on tehtävään juuri oikea henkilö, koska hän omaa valtavan kokemuksen aluevalmentajan tehtävästä, sekä nuorten maajoukkueista. Steve tuo varmasti omalla ammattitaidollaan seuraamme lisää kansainvälisen vaatimustason mukaista valmennusta, kommentoi urheilutoimenjohtaja Jyri Hietaharju.

Olen todella iloinen saadessani mahdollisuuden liittyä SJK-junioreihin. Odotan innolla sitä, että pystyn auttamaan seuran nuoria pelaajia ja tukemaan heidän kehittymistään. Tulen seuraan erittäin nöyränä ja tulen tekemään parhaani seuran eteen. Uskon, että samalla voin itse oppia entisestään pelaajakehityksestä muilta seuran valmentajilta, kommentoi tuore talenttivalmentaja Stephen Ward.

Stephen tulee toimimaan pääasiassa 12–15-vuotiaiden nuorten pelaajien valmennuksessa. Seura saa talenttivalmentajan palkkaukseen Palloliiton seuratukea, joka mahdollistaa uuden henkilön tulon seuraan. Stephen aloittaa talenttivalmentajan tehtävässä 1.1.2025.