B jakoi pinnat

SJK-junioreiden B-junnujen ottelu kemiläistä FC 88:aa vastaan alkoi todella erittäin vauhdikkaasti, sillä jo kymmenen minuutin sisällä oli puoliajan tilastotapahtumat naputeltu taululle.

Minuutin sisään nähtiin vieraiden avausmaali Jimmy Veittaisen viimeistelemänä ja kotijoukkueen tasoitus Elias Ahteen tekemänä.

Eikä mennyt kuin kolme minuuttia lisää ja kotijoukkue johti Ahteen pilkun turvin. Johto hupeni kuitenkin toisella jaksolla.

Toisen puoliajan vastustaja aloitti vahvasti ja tasoitus tuli vartin pelin jälkeen Topias Wienan onnistuttua nyt pilkulta. Kauan ei liioin mennyt kun vieraat menivät ottelussa toistamiseen johtoon Paavo Jokisen toimesta.

Vieraat olivat pitkään kiinni täydessä pistepotissa, kunnes Joona Ala-Hukkala tasoitti loppunumerot ottelun kolmannesta rankkarista.

Peli aaltoili päästä päähän lähes koko pelin ja ottelutapahtumana peli oli huomattavasti parempi kuin moni SM-karsintapeli.

Vastustaja oli näppäräja liikkuva joukkue ja tämän kauden Futsalin Suomen Mestari. Tilanteita oli molemmin puolin, vastustajalla kuitenkin ehkä hieman vaarallisemmat paikat mm. yhden tolppalaukauksen muodossa.

SJK: Peitso, Vihanta, Niemelä, Aromaa, Ala-Hukkala(66v,) Sarajärvi (41.Hietaharju), Lähdesmäki, Tuohisaari(60.Kukila), Kangas, Leppänen, Ahde.