Dunne harmitteli pistemenetystä
Dunne harmitteli pistemenetystä TP-Seinäjoki on aloittanut kautensa paremmin kuin moniin aikoihin. Viiden kierroksen jälkeen tilillä on kaksi voittoa ja kolme tasapeliä. Tappioita ei ole toistaiseksi tullut. Silti joukkueen päävalmentaja, Thomas Dunne, on pettynyt.”Olemme hukanneet ainakin neljä pistettä. Meidän olisi pitänyt voittaa sekä OPS torstaina, että JBK tänään. Molempien pelien olisi pitänyt olla jo puoliaikaan mennessä ohi”, Dunne tuskaili Pietarsaaren aurinkoisella, mutta tuulisella ja epätasaisella Länsikentällä ottelun jälkeen.Valmentajan tuskan tavallaan ymmärtää, sillä kaikki kolme tasapeliä ovat olleet otteluita, jotka olisivat voineet varsin hyvin kääntyä TP-Seinäjoen eduksi.”Tänään pelaajat olivat hirvittävän pettyneitä, sillä heidän mielestään erotuomari varasti heiltä voiton. Siinä meni kaksi lisäpistettä. Sanoin kuitenkin pelaajille, että ympäri mennään ja yhteen tullaan. Se, minkä me tänään menetimme, tulee takaisin joskus toiste. Tietenkin se harmittaa, että emme saaneet täältä voittoa mukaan”, Dunne tilitti joukkueen tuntoja. Tosin erotuomari teki julman rankkaripäätöksensä nimenomaan avustavan liputuksesta. Sinällään ottelun tuominnut Magnus Långbacka ei ollut ollenkaan toivoton tapaus. Varsinkin ensimmäinen puoliaika pysyi hyvin hyppysissä.”Hän tuomitsi hyvin ekan puoliskon, mutta sitten kävi kuten Vaasassa viime vuonna FC Kiistoa vastaan ja ote lähti kyllä hieman käsistä”, totesi myös joukkueen kapteeni Jarkko Mäki-Maunus.Toinen erittäin kyseenalainen tilanne oli Petri Niemen puskema maali, jonka toinen avustava liputti paitsioksi, vaikka sitä se ei todellakaan ollut.”Tämä oli kuitenkin pelaajilta aivan loistava suoritus ja taistelu. Kenttä oli raskas ja huono, tuuli vaikeutti pelaamista. Pelaajat pistivät upeasti kaiken likoon tässä pelissä”; kiitteli Dunne joukkuettaan varauksetta.TP-Seinäjoki otti ottelussa johdon ensimmäisen puoliajan alussa ja hallitsi muutenkin jaksoa. Muutama lisämaali oli todella aivan liipaisimella. JBK:n tasoitettua ottelun hiipi hieman mollivoittoinen mieli pintaan, sillä toiselle jaksolle kotijoukkue sai melkoisen puhurin taakseen.”Menimme tauolle ja yritin sanoa pelaajille, että pelataan rauhassa. Meidän ei olisi pitänyt edes antaa koko rankkaria. Siis se tilanne oli täysin omaa hölmöyttämme, että sellainen tilanne edes muodostui. Vaikka olenkin tyytyväinen, että olemme edelleen kärkitaistelussa mukana, se harmittaa aivan valtavasti, ettemme ole pystyneet ottamaan neljää lisäpistettä. Silloin tilanne olisi parempi. Toivon, etteivät nuo hukatut pisteet kostaudu loppukaudesta”, jatkoi Dunne.”Pettymys on päällimmäinen tunne. Silti tiedän, että meidän pitäisi olla aivan tyytyväisiä, sillä olemme viime kautta edellä ja joukkue on pelannut hyvin. Se, mikä on loistava juttu on se, että puolustamme erittäin hyvin tällä hetkellä. En oikein usko, että kukaan tekee meitä vastaan kolmea maalia. Meidän on vain itse pystyttävä tekemään paikoista enemmän”, tiivisti Dunne tunnelmat.
Takaisin uutisiin