Dunne tyytyväinen esitykseen
Dunne tyytyväinen esitykseen TP-Seinäjoen vahva esitys Närpes Kraftia vastaan sai päävalmentaja Thomas Dunnen myhäilemään ottelun jälkeen erittäin tyytyväisenä.- Lähtö otteluun oli vaikea, koska meillä on edelleen muutamia loukkaantumisia. Sitä on aina huolissaan eri asioista ja siitä, millä tavalla ottelu lähtee sujumaan. Me pelasimme kuitenkin vahvan 90-minuuttisen ja täysin ansaitsimme kolme pistettä. Olisimme hyvinkin voineet tehdä vieläkin enemmän maaleja, tyytyväinen irkkukoutsi selvitti.Oranssipaidat todellakin veivät ottelua vahvasti alusta saakka pitäen pallon maassa ja liikuttaen sitä terävästi.- Kokonaisuutena peli oli erittäin hyvää. Pidimme jälleen oman pään puhtaana. Se oli jo neljäs kerta Tero Kinnuselle tällä kaudella. Meidän kaksi etutoppariamme pelaavat tällä hetkellä vahvasti. On selvästi nähtävissä, että viikosta toiseen joukkue kehittyy koko ajan. Koko joukkue onnistui hyvin, mutta Johannes Saranpää oli todella hyvä. Pitää huomata, että myös Kraftilta puuttui 1-2 pelaajaa, joista Nijaz Sarajlijan puuttuminen keskikentältä näkyi selvästi, Dunne jatkoi.- Siinä missä me dominoimme ottelua alusta loppuun heillä oli nyt vaikeampaa. Kolme pinnaa pitää meidät mukavasti kärjen mukana. Me haluamme ykköseksi sarjassa, se on tavoitteemme. Nyt tuli kolme pinnaa, kolme maalia, oma pää puhtaana. Siihen olen erittäin tyytyväinen, Dunne tilitti.Viime kaudella tietyt tahot jaksoivat kritisoida TP-Seinäjoen pelityyliä, mutta Dunne ei siitä piittaa. Siihen on oma luonnollinen selityksensä.- Olemme olleet yhdessä vasta reilun vuoden. Voi olla, että pelasimme jonkin verran pitkää palloa viime kaudella, mutta jostakin on lähdettävä. Jos me saamme tehdä töitä rauhassa, me tulemme pelaamaan hyvää jalkapalloa. Nyt Kraftia vastaan kaikki näkivät, että me osaamme pelata maata pitkin todella hyvin. Viime vuonna olin uusi valmentaja ja esimerkiksi hyvän matsin pelannut Topias Tervasmäki on tullut joukkueeseen vasta täksi kaudeksi. Kaikki ottaa aikansa. Hänen työmääränsä niin peleissä kuin treeneissäkin on erittäin hyvä. Jos tekee paljon töitä, se palkitaan ja nyt se nähtiin. Mikko Väänänen pelasi jälleen vahvasti. Hänellä oli viime viikolla hieman vaikeampaa ja vastassa oli erittäin paha pelaaja. Hänessä on upeaa se, että hän pystyy nopeudellaan paikkaamaan virheitä. Tämä oli oikeasti erittäin ammattimainen esitys jokaiselta pelaajalta kärjen Vesa Kivimäestä maalitolppien välissä olleeseen Tero Kinnuseen, kehui Dunne avoimesti omiaan täysin aiheellisesti.OPS:aa vastaan kaksi kertaa tekopaikkaan päässyt Lasse Männikkö teki nyt kylmän viileästi johtomaalin vastaavasta tilanteesta.- Puhuimme siitä OPS-ottelun jälkeen Lassen kanssa. Sanoin, että hänen on uskottava itseensä tuollaisessa paikassa ja haluttava maalintekoa. Kun hän nyt pääsi paikkaan, ei ollut epäilystäkään, etteikö hän tekisi siitä maalia. Hän uskoi itseensä ja se näkyi. Kaikki pelasivat todella erinomaisesti. Me haluamme menestyä joukkueena tällä kaudella ja se näkyy kaikkien tekemisessä, jatkoi Dunne.Kraftin vaisu esitys oli monelle pienoinen yllätys. Joukkue oli ennen lauantaita takonut peräti 13 maalia, joista huippuvaarallinen Zoran Bogesic oli tehnyt kuusi. Nyt tuo terävyys ei näkynyt otteissa. Ei Kraftilla, eikä Bogesicilla.- Näin Kraftin pelaavan PS Kemiä vastaan. Kemi oli tosi kova joukkue ja Kraft pelasi ihan OK siinä ottelussa. Tänään me vain olimme vahvempia. He eivät päässeet peliin mukaan, tiivisti Dunne ottelun tapahtumat.
Takaisin uutisiin