Hiljainen Hat Trick –mies
Hiljainen Hat Trick –mies Toista kauttaan TP-Seinäjoen edustusjoukkueessa pelaava lapualaisen juniorityön kasvatti, Mikko Väänänen, on tällä kaudella noussut merkittävään rooliin otettuaan vasemman laitapakin tontin omakseen.Kausi alkoi tuuratessa oikean pakin tontille siirtynyttä Lasse Männikköä, joka puolestaan tuurasi sillä paikalla maajoukkuetehtävissä ollutta Tero Mäntylää.Sen jälkeen Männikkö oli sivussa Rovaniemellä pelatun ottelun FC Lynxiä vastaan ja lopulta hänet siirrettiin linkiksi Mikon otettua tontin omakseen.”Siellä on mukava pelata kun Tero Kinnunen ohjaa tosi hyvin. Lisäksi topparit auttavat ja Lasse jeesaa hyvin”, luettelee Mikko pelikavereiden apuja jättäen mainitsematta, että omakin peli on kulkenut oikeastaan paremmin kuin kukaan olisi uskaltanut toivoa.”Kyllä se ihan hyvin on mennyt”, myöntää vapaa-aikanaan Hat Trickiä menestyksellisesti pelaava Pekan kaksoisveli.Kaksospojista Pekka oli se, joka nousi viime kaudella avauskokoonpanoon ottaen keskikentältä paikan itselleen. Mikko sai toki peliaikaa kymmenessä matsissa, mutta tällä kaudella tilanne on ollut päinvastainen Pekan selkävaivojen takia. Mikko on pelannut ja Pekka katsellut kentänlaidalta.Kaksikko on kuitenkin osoittanut, että kova työnteko vie hurjasti eteenpäin ja peliaikaa tulee kun hoitaa omat hommansa kunnialla.Vaikka Mikkoa ei sinällään varsinaisesti suunniteltu pakin tontille ennen kauden alkua, on se tontti mieluisa, eikä loppujen lopuksi ihan vieraskaan.”Kun pelasin yhden kauden Lapualla A-junnuissa, pelasin silloin melkein koko kauden vasempana pakkina, eli ei se ihan vieras paikka ollut. Siellä on ihan kiva pelata”, selvittää hiljainen mies, joka syksyllä aloittaa opinnot Seinäjoen Ammattikorkeakoulussa.”Ei se ole vielä ihan selvää, että millä linjalla. Minulla on paikka työ- ja elintarvikelinjalla, mutta ensi viikolla on pääsykokeet samalle linjalle, minne Pekka menee, eli liiketalouden linjalle”, kertoo Mikko. Käytännössä se tarkoittaa sitten siis sitä, että muuttokuormaakin on ruvettava jossakin vaiheessa tekemään.”Joo, kyllä. En ole vielä kauheasti kattellut paikkoja, mutta pian pitää varmaan ruveta”, sanoo Törnävän leirintäalueella kesätöissä oleva pelimies.Maanantaina vastaan asettuva vaasalainen FC Kiisto on tuttu vastustaja Mikollekin. Talvikauden treenipeleissä kohdattiin joukkue kahdesti.”Se on meille vaikea vastustaja. Molemmat treenipelit hävittiin niille. Tosin viime aikoina Kiisto ei ole kauhean hyvin pelannut. Se on kuitenkin erittäin fyysinen joukkue, jota vastaan meillä on ollut ongelmia. Lisäksi Kiisto on tosi hyvä erikoistilannejoukkue”, luettelee lapualainen adjektiiveja vastustajasta.Se, että Mikon mielestä FC Kiisto on vaikea vastustaja ja tarjolla on Kakkosen Lohko C:n piikkipaikka, ei tarkoita, ettei matsi olisi voitettavissa.”Pidetään oma pää puhtaana niin kuin aika usein tähänkin asti. Uskon, että ”Verpe” (Vesa Kivimäki) tekee nyt maalin tai kaksi ja niillä voitetaan”, sanoo nettipokeria ja pelireissuilla Texas Hold’Emia pelaava Mikko.”Vähän voitolla olen. Ei ole mitään jättipotteja tullut”, lisää alkukauden vaikeimmaksi vastustajaksi JBK:n Tom Melartin nimeävä laitapakki.Sopii toivoa, että voittoja tulee lisää jatkossakin. Niin kentällä kuin pokerissakin. Sehän se pitää mielen iloisena.
Takaisin uutisiin