Pirteä toinen jakso palkittiin voitolla
Pirteä toinen jakso palkittiin voitolla TP-Seinäjoki – VG-62 1-0 (0-0)65 min 1-0 Janne JärvinenTP-Seinäjoen tappioton elokuu sai lauantaina jatkoa Keskuskentällä, kun oranssipaidat kaatoivat VG-62:n kauden viidennen maalinsa Ykkösessä tehneen Janne Järvisen osumalla.TP ansaitsi voittonsa pirteän toisen jakson esityksen ansiosta, vaikka ensimmäinen puoliaika ei joukkueelle hyvää lupaillut. Liike oli vaatimatonta eikä tilanteita syntynyt Jyri Hietaharjun epäonnistunutta laukausta lukuunottomatta. Avausjaksolla VG oli hivenen terävämpi varsinkin hyökkäyksiin lähdöissä, mutta sekään ei päässyt kunnollisiin tekopaikkoihin.Toisella puoliajalla TP otti ottelun hallinnan itselleen ja sai sommiteltua muutamia näppäriä hyökkäyksiä. Pitkän huilin jälkeen avauskokoonpanoon palannut Matti Lampi toi keskenkuntoisuudestaan huolimatta lisäelementin kotijoukkueen pelinrakenteluun."Vaikkei Masa ratkaisusyöttöjä antanut, hän toi kuitenkin uusia ulottuvuuksia laitapeliin", valmentaja Jari Kujala kiitteli.Pelin ainoa maali syntyi, kun TP sai taisteltua pallon itselleen laidassa vastustajan rangaistusalueen tuntumassa. Toni Lehtinen antoi tarkan keskityksen kahden puolustajan väliin, jonne Janne Järvinen syöksyi päineen ja puski pelivälineen komeasti verkkoon.Maalin jälkeen VG joutui luonnollisesti nostamaan omaa peliään, mikä toi lisää tilanteita molempiin päihin. Kalle Luode oli jälleen erinomaisessa vireessä TP:n maalilla ja selvitti muutaman tukalan paikan puolustuksen avustuksella. Toisessa päässä mm. Erkki Taurulalla ja Sergei Braginilla oli tilaisuus viedä kotijoukkue kahden maalin johtoon.TP on tällä kaudella kerännyt sarjassa kaikki pisteensä, kun puolustuksessa ovat pelanneet Mika Kallio, Mika Hiekka, Petri Niemi ja Jyrki Saranpää. Mikäli loukkaantumisia tai pelikieltoja ei tule, nelikko saa varmasti vastuuta myös jatkossa."Huonon alun jälkeen olen tyytyväinen toisen jakson esitykseen. Voittoa selkeästi haettiin. Tärkeintä on pitää oma pää puhtaana. Kurssi on nyt oikea", Kujala totesi.Kapean pelaajaringin kanssa tuskailevaa VG-luotsi Kari Virtasta ei omiensa tilanne hymyilytä."Hirveä peli oli. 0-0:aan olisin ollut tyytyväinen, vaikkemme sitä täältä lähteneet hakemaan. Meillä on suuria vaikeuksia, tämä oli jo neljäs peräkkäinen ottelu ilman maalia".