Huilla liittokokoukseen
SJK-junioreiden toiminnanjohtaja Hannu Huilla on yksi niistä liittokokousedustajista, joka on mukana valitsemassa uutta keulakuvaa Suomen palloliitolle.
Suomen Palloliiton ylimääräinen liittokokous pidetään la 21.1.2018 klo 10.30 alkaen Helsingissä Hotelli Kalastajatorppa.
Kokouksessa päätetään suomalaisen jalkapallon kannalta todella merkittävistä asioista mm.
* valitaan Suomen Palloliiton uusi puheenjohtaja + varapuheenjohtaja
* päätetään Seurojen Palloliitto -kehityshankkeesta
* päätetään Suomen Palloliitto ry:n uusien sääntöjen hyväksymisestä
Kuten monet ovat julkisuudesta huomanneet, Palloliiton puheenjohtajaksi on ehdolla kolme ehdokasta: Ari Lahti, Ville Niinistö ja Mika Aaltonen.
Seuran toiminnanjohtaja Hannu Huilla ei tässä vaiheessa ota kantaa siitä, kenen taaksen hän on settumassa.
– Ehkä eniten ennakkoon keskustelua on kuitenkin aiheuttanut pari vuotta valmistelussa ollut Seurojen Palloliitto -kehityshanke, Palloliiton liittovaltuuston ja hallituksen esitys liiton uudeksi toiminta- ja hallintomalliksi 2020. Toteutuessaan se tuo suuria muutoksia koko Palloliiton ja sen piirien toimintaa, keroo Huilla.
Suomen Palloliiton Vaasan piiristä Liittokokoukseen on valittu yhteensä kahdeksan liittokokousedustajaa, heidän joukossaan SJK-junioreiden toiminnanjohtaja Hannu Huilla:n lisäksi SJK Oy:n Markku Vesala.
– Mielenkiintoinen ja tärkeä kokous on tulossa, jossa varmasti tulee esille monenlaisia mielipiteitä sekä puheenjohtajaehdokkaista, mutta etenkin Seurojen Palloliitto -kehityshankkeesta, lisää Huilla.
Kokouksen esityslista on nähtävissä Palloliiton sivuille.