Koko rahalla töitä
SJK-juniorit v APV 3-1 (2-1)04 min 1-0 Joni Rintatalo06 min 2-0 Tommi Luopajärvi38 min 2-1 Veli Vainionpää90 min 3-1 Matti VähäpesolaSJK-junioreiden nuori ryhmä sai tehdä ihan koko rahalla töitä Suomen Palloliiton Vaasan Piirin Vitosen kamppailussa Kyrkösjärven Tekonurmella. Alavuden Peli-Veikot pisti kampoihin ihan loppuun saakka ja pääsääntöisesti voisi sanoa, että matsi oli ihan hyvä.Jotenkin ihmeellisesti kahden maalin nopea johtoasema kuitenkin lamaannutti kotijoukkuetta ja APV päästettiin ihan turhaan peliin mukaan juuri ennen taukoa.Kaiken lisäksi toisella puoliajalla mopedi oli lähteä totaalisest vieraiden käsistä. Muutama täysin sikamainen ja ala-arvoinen vahingoittamistarkoituksessa tehty taklaus ei kuulunut millään tavalla pelin henkeen. Lopulta yksi vieraiden pelaajista katselikin punaista, mutta tosiasiassa jo huomattavasti aiemmin olisi ollut syytä lähettää ainakin yksi vieraista aikaistettuun suihkuun. Onneksi peli rauhoittui noin vartin kohelluksen jälkeen toisella puoliajalla, eikä kukaan ehtinyt loukkaantua.Kotijoukkue meni Joni Rintatalon ja Tommi Luopajärven maaleilla kahden maalin johtoon reilussa viidessä minuutissa. Paikkoja oli ratkaista kamppailu jo ensimmäisellä puoliajalla. Nyt vain ei palloa saatu kahden ensimmäisen maalin jälkeen verkkoon hyvistäkään paikoista. Toisaalta on annettava myös tunnustusta vierasjoukkueen maalivahdille, Joni Vuorenmaalle, joka torjui erinomaisesti.Voittohan tietenkin nosti SJK-juniorit sarjan kärkisijalle. Luonnollisestikin se on vain illusio, sillä ABC/Strömsöllä on matsi vähemmän pelattuna. On oletettavaa, että vaasalaiset voittavat rästipelinsä, joten jännitystä riittää edelleen ihan hamaan loppuun saakka.SJK-junioreiden joukkueessa maalintekijöitä on piisannut sitten ihan mukavasti. Peräti 27 eri pelaajaa on jo onnistunut viimeistelemään. Joni Rintatalo on ollut maaliahnein osuttuaan 15 kertaa 10 ottelussa. Habibullah Husseinilla maaleja on seitsemän ja Tommi Luopajärvellä kuusi kuudessa pelissä.Mielenkiintoista on tietenkin se, että jo 55 eri pelaajaa on ehtinyt edustaa SJK-junioreita Vitosen peleissä kuluvalla kaudella.Näillä näkymin seuraava ottelu on todella viheliäinen vierasmatsi Vaasassa Suvilahden Sisua vastaan. Tuo ottelu pelataan 4. syyskuuta.