Oranssi 97 pelipäällä Vesitassa
Oranssi 97 pelipäällä VesitassaTP-Seinäjoen ysiseiskojen Oranssi oli hienossa pelivireessä ikäluokan järjestämän Syys-Vesita turnauksen ensimmäisenä päivänä lauantaina Wallsport Areenan erinomaisissa olosuhteissa. Haastajajoukkueiden Vaakunasarjassa TP Oranssi otti heti kärkeen kaksi voittoa, mutta illan kolmannessa yhteenotossa tuli niukka tappio. Joka tapauksessa joukkue jatkaa hyvissä asemissa sarjamuotoisena pelattavan turnauksen toiseen päivään. Joukkueen ensimmäinen ottelu sunnuntaina pelataan jo klo 8.30, jolloin aamuvirkut voivat vaikka juoksulenkiltään poiketa kannustamaan pikkupruukilaisia ottelussa lahtelaisen Kuusysin valkoista joukkutta vastaan. Sunnuntain jälkimmäinen ottelu käydään klo 12.40, jolloin vastaan saadaan vieraat Savon sydänmailta, kun yhteenotto KuPS:n valkoisen joukkueen kanssa näkee päivänvalon. Lauantain avauskamppailussaan TP Oranssi kohtasi Valkeakosken Hakan Black -joukkueen ja tuloksena oli arvokas 2-1 (1-0) voitto. Avausmaalin iski Teemu Seppelvirta, joka ehti kärppänä omaan ripariinsa. Toisella jaksolla Teemu oli taas näkyvässä roolissa, kun hänet kaadettiin rangaistusalueella röyhkeän läpiajon päätteeksi. Pallo laitettin pilkulta ja pallon taakse asteli määrätietoisin askelin joukkueen kapteeniJesse Välimäki, joka kylmän viileästi iski pallon verkon perille. Vastustajan kaventava osuma syntyi laidalta läpijuoksun päätteeksi. Kaiken kaikkiaan Oranssilta hyvä peli. Parempaa kuin syksyn I divisioonapeleissä. Toisessa ottelussaan TP Oranssi sai ottaa mittaa pohjoisen pojista, kun vastustajaksi asettui Rovaniemen ylpeys, Lynx Musta. TP oli ottelussa selkeästi hallitsevampi joukkue ja otti mallikkaasti 2-0 (0-0) voiton. Ensimmäisestä osumasta vastasi jälleen Teemu Seppelvirta. Toisen osuman iski liukkaasti liikkunutTommi Luopajärvi. Valmennusjohdon mukaan Oranssi esitti tässä ottelussa syksyn parasta peliään. Erityiskiitokset ansaitsee tässä pelissä keskikenttää dominoinut Jesse Välimäki.Lauantain kolmannessa ottelussaan TP Oranssi sai vastaansa Jyväskylän Jalkapalloklubin Sinisen joukkueen. JJK oli ottelussa lukemin 1-3 (0-1) parempi. Jo kuudennella minuutilla vastustaja pääsi iskemään isäntien puolustuksen läpi kohtalokkaasti. JJK hallitsi avausjaksoa. Vasta jakson loppuminuuteilla TP pääsi niskan päälle, kun syöttöpeli parani. Tommi Luopajärvi oli yritteliäällä päällä ja Ville Haapanenesitti tukun erinomaisia katkoja. Maalivahti Jonne Uitolla oli paljon töitä ja hän esitti lukuisia hyviä torjuntoja.JJK-ottelun toisella puoliajalla löysäiltiin TP Oranssin alakerrassa kohtalokkaasti jo neljännellä minuutilla. Helposti puskettu pallo löysi valitettavasti tiensä TP:n maaliin. Tilannetta edelsi sarja löysästi pelattuja kaksinkamppailuja. Vastustajan pelaajat hiipivät puolustajien taakse turhan helposti. TP nousi vielä kanveesin pinnasta pystyyn, kun kolmisen minuuttia myöhemmin Teemu Seppelvirta oli jälleen maalintekijänä Jesse Välimäen hyvästä esityöstä. Vastustajan kolmas maali syntyi TP:n kulmapotkun jälkitilanteesta (11. min), kun nopea vastaisku johti murheellisten kellojen soittoon omassa päässä. JJK oli parempi syöttöpelissä. Sitä ei käy kieltäminen, mutta tästä on joka tapauksessa Oranssin hyvä jatkaa sunnuntaina.