TP-Seinäjoki kolmanneksi suurin

TP-Seinäjoki kolmanneksisuurin
TP-Seinäjoki oli vuoden 2008 lopussa Suomen Palloliiton Vaasan Piirin kolmanneksi suurin seura kahden vaasalaisseuran, eli VPS-junioreiden ja VIFK:n jälkeen.
 
VPS-j oli määrällisesti aivan omassa kastissaan, sillä seuran pelipaitaa kantoi yhteensä 827 pelaajaa. Kakkosena tulee VIFK 624 pelaajallaan. TP-Seinäjoki sijoittui listalla kolmanneksi. Eroa kahteen kärkiseuraan oli kuitenkin paljon, sillä oranssi-mustissa palloili 358 futaria. Suuri ero tulee luonnollisesti siitä syystä, että talousalueiden väestöpohja on selkeästi suurempi Vaasassa, mutta myös siitä, että kummallakin vaasalaisella on riveissään myös tyttö/naisjalkapalloilijoita.
Listan nelosena tulee upeasti Ilmajoen Kisailijat. IK:n puna-mustissa pelasi viime kalenterivuonna 334 futaajaa. Lapuan Virkiän saldo oli 307 jalkapalloilijaa ja kuudentena olevan Närpes Kraftin 264 futaria. Ehkä kaikkein mielenkiintoisin nimi Piirin listalla on kuitenkin Iskmo-Jungsund BK. Seura on nimittäin seitsemäntenä 262 pelaajallaan!
Seinäjokelaisseuroista Sepsi-78:n riveissä pelaajia oli viime vuonna 220, Seinäjoen Mimmiliigan riveissä 213 ja Seinäjoen Sisun väreissä 140 pelaajaa. Uuden suur-Seinäjoen alueella vaikuttavan FC Pepsi 2002:n riveissä pelaajia oli 64, Nurmon Pallossa 25, Hyllykallion Myrskyssä 24 ja Seinäjoen Jalkapallokerhossa 24.
Yhteensä seinäjokelaisseurat siis liikuttivat viime kaudella reilusti yli tuhatta jalkapalloilijaa.