Uutiset
Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.
Täyden kympin ehtoo
SJK-junioreiden ottelu C14-ikäluokan aluesarjassa oli ihan todellinen täyden kympin ehtoo. Prunttimäessä nimittäin nähtiin melkoinen ilotulitus, liekö sitten ennakointia huvilakauden päätösviikonlopulle vai mitä.
Vierasjoukkue VIFK White sai nimittäin kyytiä numeroin 10-2 (7-0) ja kotijoukkueesta löytyi peräti kaksi hattutemppuilijaa Tommi Niskasen ja Konsta Paanasen muodossa.
Kotijoukkueen muista osumista vastasivat kahdesti osunut Say Reh ja kertaalleen viimeistelleet Severi Vuorela, sekä Lauri Pelkkala.
Espoo ei ole helppo rasti
SJK-junioreiden seuraava etappi B-junioreiden SM-sarjassa on Espoon Leppävaara, missä vastaan asettuu FC Espoo. Moni voi sarjataulukkoa lueskeltuaan olla sitä mieltä, että homma on helppoo ja köykäinen välipala, mutta turha kuvitella. Edessä on todella vaativa paikka onnistua.
– Jälleen kova matsi edessä. Vaikka Espoo on sarjataulukossa lähes pohjalla se on kuitenkin napsinut pisteitä.
Tämän se teki myös Seinäjoella, jolloin tuntui että emme saaneet puretuksi heidän tiivistä puolustustaan. Yhtään ei ole siis aihetta sarjataulukon tuijotteluun vaan kova työ täytyy kentällä tehdä, huomauttaa myös joukkueen vastuuvalmentaja Jyri Hietaharju vakavalla äänenpainolla.
"Jylppy" on täsmälleen oikeassa. Seinäjoen Keskuskentällä pelatussa kamppailussa kotijoukkue oli todella ahtaalla pitkään. Lopulta ottelu päättyi maalittomana.
Tuon kamppailun jälkeen sarjassa toiseksi viimeisenä oleva FC Espoo on ottanut pisteen mm. sarjaa johtavalta HJK:lta ja kaatanut selkein numeroin PKKU:n. Luvassa on siis melkomoisen hektinen kamppailu.
Koska kyseessä on varsin aikaiseen kellonaikaan alkava matsi, matkusti joukkue jo tänään perjantaina reissuun. Näin ei ainakaan sen taakse voi piiloutua, että olisi iso väsy aikaisen heräämisen takia.
– Treeneissä tekeminen on näyttänyt hyvältä viikolla. Flunssa ei meinaa hellittää otettaan joukkueesta. Poissaolijoita siis muutamia taas. Lisäksi Iiro Hautala korttitilin täyttymisen vuoksi huilaa, tiivistää "Jylppy" vielä joukkueen tilannetta.
Matsi alkaa Leppävaarassa klo 12.30, eli jos satut olemaan hoodeilla, niin lähde ihmeessä kannustamaan nuoria pelimiehiä, jotka jatkavat oman ottelunsa jälkeen Sonera Stadiumille seuraamaan SJK:n Veikkausliigaottelua HIFK:ta vastaan.
VPS-j liian kova
SJK-juniorit – VPS-juniorit 1-5 (1-3)
10 min 0-1 Giuseppe Lo Giudice
27 min 1-1 Matti Vähäpesola
30 min 1-2 Momodou Sarr
38 min 1-3 Augustin Irumwa (rp)
51 min 1-4 Tobias De Cet
59 min 1-5 Markus Pylkkänen
Kotijoukkue SJK-junioreiden B/2 pystyi kertaalleen nousemaan tasoihin vierailija VPS-junioreita vastaan ensimmäisellä puoliajalla, mutta sen jälkeen vieraat menivätkin sitten menojaan.
Ottelun avausmaali syntyi kulmurin jälkitilanteesta jo kamppailun 10. minuutilla. Matti Vähäpesolan tasoituksen jälkeen vieraat kuitenkin iskivät nopeasti kaksi maalia ja näin tauolle mentiin numeroissa 1-3.
Toisella puoliajalla sarjaa ilman tappioita johtava VPS-j iski vielä kahdesti ja näin kotijoukkue putosi kyydistä lopullisesti.
Muutama kuvakin ottelusta löytyy täältä.
Apollo jatkaa cupissa
SJK Apollon nimellä Suomen Cupissa pelaava seinäjokelainen Kutosen joukkue aiheutti maanantaina pienimuotoisen yllätyksen kaatamalla Kolmosen JBK:n Nurmon Pallonurmella 3-1 (0-0).
Isäntien maaleista vastasivat Matias Lampinen pilkusta, Mikael Muurimäki ja Erkki Taurula.
B2 haastaa VPS-juniorit
Keskiviikkona nähdään todella mielenkiintoinen kamppailu Prunttimäen viheriöllä kun isäntäseuran B2-junnut haastavat VPS-junioreiden vastaavan ryhmän.
Sarjaa johtavat vieraat ovat aloittaneet syyskierroksen erinomaisesti. Tilillä on viidestä ottelusta neljä voittoa ja tasapeli. SJK-junioreiden B2 puolestaan on taulukoissa viidellä ottelullaan kolmantena saalistettuaan vasta yhden voiton, mutta kolme tasuria. Yksi tappio on tullut ja se tuli juuri VPS-j/2:lle vieraissa.
Matsi alkaa klo 18.00 Prunttimäessä.
Apollo kohtaa JBK:n
Respect Suomen Cupisas nimellä SJK Apollo pelaavat pinkit koirat haastavat maanantaina Kolmosen JBK:n Nurmon Pallonurmella klo 18.30. Tervemenoa katsomaan ex-teepeeläisten ja ex-ässjiikoolaisten ja muutaman muunkin ex-pelaajien menoa.
Matsi alkaa klo 18.30.
Valakari pommitti pisteet
KuPS – SJK-juniorit 1-2 (0-1)
02 min 0-1 Onni Valakari
72 min 1-1 oma maali
83 min 1-2 Onni Valakari
SJK-junioreiden vierasreissu Kallaveden kupeeseen, kalakukkojen maille, Kuopioon sujui erinomaisesti. Nyt nähtiin taas sellaista otetta ja osaamista, mitä on tiedetty joukkueesta löytyvän.
Joukkueen sankari oli keskikentan keisari Onni Valakari, joka vasurista syntyivät vieraiden maalit. Jälkimmäisen maalinsa Valakari viimeisteli kun lisäajan kolmas minuutti oli kulumassa ja jokaien voi vain kuvitella, millaisen riemun tuo osuma aiheutti.
– Ensimmäinen puoliaika alkoi meiltä todella hyvin. Ei siinä mennyt kuin 61 sekuntia kun pallo oli KuPS:n verkossa. Onni laukoi jostain paristakympistä ja pallo otti jotenkin erikoisen kierteen vasurin ulkosyrjästä. Se yllätti kyllä veskarin ihan täysin, sillä hän syöksyi ihan eri nurkkaan kuin mihin laukaus painui. Oli aika erikoinen kierro, kertasi joukkueen päävalmentaja Jyri Hietaharju joukkueensa ensimmäistä osumaa.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tiiviisti puolustaneen vierasjoukkueen hienoista hallintaa ja erityisesti vasemmalla pelannut Johan Lamberg sai koutsiltaan paljon kiitoksia.
– Johan osallistui kyllä hienosti pelin rakentamiseen sieltä laidaltaan. Muutama laukaus saatiin aikaiseksi maalin lisäksi, mutta eipä sen isompaa, Hietaharju jatkoi otteluanalyysiään.
Toiselle puoliajalle kotijoukkue tuli hakien raivoisasti tasoitusmaalia. Vierasjoukkue olikin ahdingossa, mutta selvisi melko pitkään.
– Kyllä siinä KuPS painoi. Ei päästy oikein mihinkään. Sitten painostuksen myötä he saivat aika paljon erikoistilanteita. Siinä tuli niin kulmureita kuin vapareitakin, Hietaharju jatkoi.
Yksi tällainen erikoistilanne sitten koituikin vierasjoukkueen kohtaloksi kun Savon Sanomat Areenan pelikelli oli ehtinyt 72. minuutin kieppeille. Sivuvapari otti märästä kentästä semmoisen liippauskimmokkeen ja kimposi sen jälkeen pakin jalasta omiin.
– Se on semmoinen tilanne, ettei sille oikein mitään mahda, kun pallo ottaa tuollaisen kimmokkeen. Ei sille mitään mahtanut, Hietaharju kävi tilannetta läpi.
Vaikka KuPS saikin tasoituksen, eivät päät painuneet. Lopussa sai vierasjoukkue palkintonsa kovasta työnteostaan. Voittomaali olikin hieno yhdistelmä.
– Juuso (Lindgren) pelasi pallon vasemmalta boksiin Oskarille (Pihlaja), joka puolestaan pelasi sen takaviistoon ja siitä onni pommitti vasurilla heti ykkösellä pallon eteen ja ylös, Hietaharju piirteli mentaalisella liidulla mentaalisen kuvan komeasta maalista.
Vaikka SJK-junioreilta oli ottelusta sivussa kaksi terävää syömähammasta Oskari Aunulan ja Jussi Vähäpesolan muodossa, joukkue teki töitä paikaten poissolot upeasti.
– Koko puolustuslinja oli loistava, eikä tässä voi muitakaan moittia. Keskikenttäkin toimi todella hyvin, jakoi Hietaharju omilleen kehuja.
Viikonlopun otteluissa nähtiin muutenkin mielenkiintoisia tuloksia, sillä Ilves kaatoi ensimmäisenä joukkueena HJK:n otettuaan kotikentällään 2-0 -voiton. Myös piristynyt VPS otti selvän 3-0 -voiton OLS:sta. KäPa puolestaan otti hiukan pesäeroa Klubiin 4-1 voitollaan FC Espposta, jonka muuten SJK-juniorit kohtaa ensi lauantaina vieraskentällä.
Tuoretta matoa koukkuun
Vaikka nyt ei ihan kalastuskeikalle ollakaan Kallaveden rannalle menossa, voisi kai vanhaa fraasia käyttäen sanoa, että SJK-junioreiden B-junnut ujuttavat uutta ja tuoretta matoa koukkuun lähtiessään hakemaan lisäpisteitä SM-sarjassa. Reissu Kuopioon alkoi jo perjantaina ja ajatuksena on taistella ihan vakavissaan sarjapisteistä.
– Lähdetään rohkealla ilmeellä ja hyvällä itseluottamuksella, vaikka alla onkin kaksi tappiota, lupaa SJK-junioreiden päävalmentaja Jyri Hietaharju, jonka suojateilla on ollut kohtuullisen raskas viikko.
– Kuitenkin ollaan onnistuttu pelaamaan hyvin vaikka tulokset ovat viimepeleissä negatiivisia olleetkin. Pyritään parantamaan kuitenkin edelleen valintoja pallollisena ja tottakai oman pään pelaamista ja tasapainoa sekä pelin rytmitystä, jatkaa Hietaharju.
– Kolmas ottelu viikon sisään aiheuttaa luonnollisesti myös mietittävää, sekä flunssa joka taas normaalisti koulujen alettua riehuu joukkueessa. Toki meillä on mahdollisille poissaolijoille hyvät korvaajat, Hietaharju jatkaa.
Joukkueet ovat kohdanneet jo kertaalleen tällä kaudella SM-sarjassa. Kevätkierroksen kamppailua KuPS hallitsi aluksi, mutta lopulta kotijoukkue nousi maalin takaa väkisin voittoon Keskuskentällä lukemin 2-1. Myös SM-karsintasarjassa kohdattiin, silloin tammikuun lopussa Kuopiossa, missä SJK-juniorit ottivat pisteet 4-1.
KuPS on kuitenkin viime viikkoina ollut varsin vahva, sillä joukkue kaatoi juuri Seinäjoella vierailleen Käpylän Pallon tylysti 2-0, eli luvassa on todella kova peli.
– Matkustetaan Kuopioon jo tänään ja keskitytään hyvin huomiseen otteluun, lupaa Hietaharju.
Ottelu alkaa Savon Sanomat Areenalla klo 14.30.
SJK Akatemialla kaukaisia vieraita
Kolmosessa pelaava SJK Akatemia kohtaa lauantaina vieraita Indonesiasta. Vastaan asettuu Uni Papua FC. Veikkausliigaottelun esiotteluna pelattava kamppailu OmaSp Stadionilla starttaa klo 12.50.
Tästä lisää tietoa aiheesta.
B/2 tasatahtiin
SJK-juniorit B/2 – VIFK White 1-1 (0-1)
06 min 0-1 Leart Boshnjaku
45 min 1-1 Ville Rajala
SJK-junioreiden B/2 ja VIFK White päätyivät tasapeliin Prunttimäen viheriöllä kotijoukkueen onnistuttua tasoittamaan vierasjoukkueen heti ottelun alussa hankkima johto toisella puoliajalla.
– VIFK:n agressiivinen yläalueen prässi vaikeutti pelin avaamista. Välillä maltettiin kierrättää ja löytää välit avata peli, ajoittain vähän hätäiltiin ja VIFK pääsi iskemään vastaan, kävi valmentaja Jukka Liikala ottelua läpi.
Vierasjoukkueen osuma syntyi tilanteenvaihdosta. SJK-junioreiden keskikenttä hävisi pallon keskialueella ja vielä päälle päätteeksi tuli liukastuminen puolustajalle. Näin pääsi vieraiden Leart Boshnjaku läpiajoon ja viimeisteli helposti maalin. Kello oli ehtinyt vasta ottelun kuudennelle minuutille.
Ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue pystyi kyllä syöttämään keskialueella hyvin ja kääntämään peliä. Murtautumisvaiheessa ei kuitenkaan löytynyt kombinaatioita joilla olisi päästy maalipaikoille.
Toisella puoliajalla isännät pitivät palloa vielä enemmän ja kykeni luomaan maalipaikkojakin. Tasoitusmaali oli Ville Rajalalta hieno vasemman jalan laukaus 20 metristä ylänurkkaan.
– Johtomaaliinkin oli ihan kohtuullinen paikka, kun Lauri Polari pääsi murtautumaan laidalta ja antamaan hyvän käytäväpallon maalille. Matias Kalliomäen viimeistely – yritys meni vain muutaman metrin tyhjän maalin yli, harmitteli Liikaoja.
Toki lopussa oli vieraillakin paikkansa ratkaista kamppailu, sillä kulmurista pusku osui yläputkleen.
– Kokonaisuutena tämä hyvätempoinen peli, pystyttiin liikuttamaan palloa hyvin, vaikka vastustajalla oli hyvä ja aggressiivinen prässi, tiivisti Liikaoja tunnelmat.