Uutiset

Uutiset

Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.

Tero EM-karsintoihin

Tero EM-karsintoihinPortsmouthin akatemiassa ja reserveissä menneen kauden pelannut 18-vuotias TP-Seinäjoen kasvatti, Tero Mäntylä, matkustaa Suomen U19 –maajoukkueen mukana Serbiassa pelattaviin EM-jatkokarsintoihin.
Suomi kohtaa jatkokarsinnan ensimmäisessä ottelussaan Suboticassa juuri isäntämaa Serbian tiistaina 12. toukokuuta. Seuraavaksi vastaan asettuu torstaina 14.5. Unkari Tavankutissa. Kolmas ja viimeinen ottelu Suomella on Itävaltaa vastaan Suboticassa sunnuntaina 17. toukokuuta.
Suomen päävalmentaja Jyrki Heliskoski saa jalkeille joukkueen, jossa ovat mukana Teron lisäksi ulkomailla pelaavat Hansa Rostockin Thomas Götzl, FC Twenten Petteri Pennanen, Liverpoolin Lauri Dalla Valle ja Sevillan Teemu Pukki.
Jos joukkue pääsee jatkoon, etenee se heinäkuussa Ukrainassa pelattavaa kahdeksan joukkueen lopputurnaukseen.

Edustuksen matsi siirtyi

Edustuksen matsi siirtyiTP-Seinäjoen edustusjoukkueen kotiottelu Närpes Kraft/2:ta vastaan siirtyy päivällä.
Alkuperäinen päivä oli keskiviikko 13. toukokuuta. Ottelu pelataan kuitenkin torstaina 14. toukokuuta Jouppilanvuoren tekonurmella klo 19.30 joukkueiden sovittua yhdessä ottelun siirtämisestä.

Viita ja Pajula alueleirille

Viita ja Pajula alueleirilleTP-Seinäjoen vuosimallin 1994 Antti Viita ja Veli-Pekka Pajula on kutsuttu 11.-12. toukokuuta Vöyrillä, Norrvallan Urheiluopistolla järjestettävälle alueelliselle kykyleirille.
Kaksikko pelaa paitsi oman ikäluokkansa joukkueessa, myös SM-sarjassa pelaavassa B-junioreiden joukkueessa. Sen lisäksi pelejä on ehtinyt tulla vyölle jo akatemiankin peleissä.
Vaasan piirin alueelta mukaan Hannu Haverisen ja Lars Mosanderin valitsemiin kelpasivat Närpes Kraftin Karl-Filip Eriksson ja Vasa IFK:n Ahmed Hasan.

Ysikasien turnausohjelma

Ysikasien turnausohjelmaTP-Seinäjoen ysikasit järjestävät kevätturnauksen lauantaina Wallsport Areenassa. Turnaukseen osallistuu yhteensä 12 joukkuetta, joista kaksi on omia joukkueita.
Mukana on suuria junioriseuroja, kuten Ilves, JJK, KPV, VPS ja GBK, joten luvassa on varmasti tasokkaita matseja.
Turnauksen otteluohjelma löytyy nyt turnaussivuilta.
Otteluohjelma

Ysiseiskat hurjina

Ysiseiskat hurjinaTP-Seinäjoen ysiseiskojen musta joukkue aloitti piirisarjakautensa melkoisella ilotulituksella. Joukkue kaatoi Wallsport Areenassa pelatussa matsissa paikallisvastustaja Sepsi-78:n peräti 11-1.
1-0 Antti Palomäki2-0 Valtteri Leppänen3-0 Ville Viita4-0 Henri Heittola5-0 Henri Heittola6-0 Antti Palomäki7-0 Antti Palomäki8-0 Matti Lähde9-0 Valtteri Leppänen10-0 Sameli Haapamäki11-1 Topias Syrjälä
Joukkueessa pelasivat: Henri Kallio-Kurssi (mv.), Nicolas Kotamäki, Ville Viita, Teemu Kukkanen, Matias Siukola (-98), Julius Tall (-98), Sameli Haapamäki (-98), Topias Syrjälä, Teemu Seppelvirta, Antti Palomäki, Henri Heittola, Matti Lähde, Valtteri Leppänen, Joonas Ojaniemi.
Seuraavaksi joukkue pelaa Kauhavalla Kanuunoita vastaan maanantaina 11. toukokuuta.

Ysikutosilla mainio avaus

Ysikutosilla mainio avausTP-Seinäjoen ysikutoset aloittivat oman piirisarjakautensa Kärjen pallokentällä Närpes Kraftia vastaan voitokkaasti. Vahvan esityksen jälkeen pinnat jäivät D13-sarjan I divisioonaottelussa isännille 4-0 (3-0).
Kotijoukkueen maaleista vastasivat avausmaalin iskenyt Jesse Sundman, kolmannen osuman viimeistellyt Mikko Lampinen ja lopullisen niitin toisella puoliajalla kulman jälkitilanteesta viimeistellyt Matias Kangas. Kotijoukkueen toinen osuma meni vieraiden topparin piikkiin Tuomas Lähdesmäen keskityksen kimmahdettua yläkulmaan.
"Alkoi kyllä todella hyvin meiltä. Olisimme ehkä hiukan rauhallisemmalla pelillä voineet tehdä enemmänkin maaleja. Kaveri ei kyllä paljon keskiviivan yli päässyt kuin aloituksissa. Alusta oli heille kuuleman mukaan outo, joten se saattoi vaikuttaa", tiivisti joukkueen vastuuvalmentaja, Petteri Kokko tunnelmat hyvin menneen sarja-avauksen jälkeen.

Täydet minuutit viimeisessä

Täydet minuutit viimeisessäPortsmouthia edustava Tero Mäntylä pelasi täydet minuutit seuran reservijoukkueen kauden viimeisessä ottelussa. Portsmouth kohtasi kotonaan Tottemhamin häviten Westleigh Parkissa 1-0 (1-0) vieraille.
Portsmouthilla oli kokoonpanossaan vain yksi edustusjoukkueessa pelannut pelaaja, joten joukkue oli matkalla todella kokemattomalla ryhmällä.
Portsmouth sijoittui reservisarjassa neljänneksi sarjan voittaneen Aston Villan, Tottenhamin ja Fulhamin jälkeen.

Cup-tarusta tuli silkka loru

Cup-tarusta tuli silkka loruKaIK/TePa – TP-Seinäjoki 2-0 (1-0)25 min 1-0 Mika Koski80 min 2-0 Niko Panttila
TP-Seinäjoen cup-taival katkesi kolmannella kierroksella joukkueen hävittyä kauden ensimmäisen ulkokentällä pelatun ottelun vieraissa KaIK/TePa –yhdistelmälle. Hiekkakenttä oli uusi tuttavuus, sillä joukkue ei ehtinyt treenata kertaakaan ulkona.
"Kyllä alusta oli outo. Pallo tuntui tarttuvan siihen ihan eri tavalla ja varmasti se vaikutti, ettei oltu käyty pihalla", pohti ottelua joukkueenjohtaja Kari Hietamäki.
Ensimmäisen maalinsa isännät saivat TP-Seinäjoen alakerran tarjoiltua pelivälineen kotijoukkueen liukkaalle Mika Koskelle, joka ei moisesta paikasta erehdy.
"Toisella puoliajalla yritettiin sitten nostaa väkeä enemmän ylös ja niinhän siinä kävi, että kotijoukkue pääsi lopussa tekemään toisen maalinsa", jatkoi "Hietsu".
Pelillisesti vieraiden esitys ei juuri juhlia aiheuttanut. Peli ei kulkenut alkuunkaan toivotulla tavalla ja näin neljännen kierroksen kotiottelu PS Kemiä vastaan jäi haaveeksi.
"Ei ollut oikein liikettä ja syöttöpelikin ontui. Toisella puoliajalla kun olisi pitänyt pystyä painamaan pelasimme vastatuuleen, eikä homma toiminut", tiivisti "Hietsu" tunnelmia.
KaIK/TePa eteni näin neljännelle kierrokselle saaden vastaansa Ykkösen joukkueen seuraavaksi. TP-Seinäjoki ottaa uudelleen mittaa isäntäjoukkueesta jo ensi viikonloppuna, mutta silloin ottelu pelattaneen Kaskisten nurmella.
TP-Seinäjoki: Joonas Kuivalainen, Aleksi Ahola (Janne Mäntylä), Vesa Kivimäki, Juho Mäki-Maunus (Herman Mäenalanen), Juho Pajula, Karri Hiirikoski (Juuso Koskela), Saku Koskinen, Tomi Anisimaa, Jukka Yli-Renko, Samir Bouroussi, Ramel Loddin (Antti Takala)

Vuosien Saatossa Osa 3 vol. III

Vuosien Saatossa Osa 3 vol. IIIToukokuun 3. päivänä on historian lehtien mukaan pelattu edustusjoukkuetason kilpamatseja pariin kertaan viimeisten reilun 30 vuoden aikana.
Kaudella 1987 TP-55 pelasi edesmenneellä Lyseon hiekalla Kakkosen ensimmäisen kotiottelunsa Kokkolan Palloseuraa vastaan ensimmäistä kauttaan joukkuetta valmentaneen Hannu "Köppä" Rajaniemen johdolla.
Ottelussa ei maaleja nähty. Tasapeli oli kotijoukkueelle toinen peräkkäinen. Lopulta TP-55 pelasi ilman tappioita aina elokuun alkuun saakka, jolloin FF Jaro lopulta katkaisi pruukilaisten putken Törnävällä. Sarjassa TP-55 sijoittui kuitenkin lopulta hienosti toiseksi, vaikka matkaa sarjan ylivoimaisesti voittaneeseen Jaroon tulikin seitsemän pinnaa.
Toisen ottelunsa TP-Seinäjoki on pelannut toukokuun kolmantena päivänä kaudella 1998, jolloin joukkue vieraili Mikkelin Urheilupuistossa kaataen Ykkösen matsissa isäntäjoukkue Mikkelin Palloilijat jännittävien vaiheiden jälkeen 3-2 ((2-1). Valmentajana toimi edelleen Hannu Rajaniemi.
TP-Seinäjoki iski heti ottelun ensimmäisellä minuutilla Jani Honkavaaran toimesta ja lisäsi johtonsa kahteen maaliin 23. minuutilla tamperelaisen Jouni Santasen osumalla. Isännät nousivat kuitenkin maalin päähän 31. minuutilla Olli Kangaslahden kavennuksella ja tasoittivat ottelun 74. minuutilla Miikka Lempisen maalilla. Pisteille eivät isännät kuitenkaan päässeet, sillä Arto Jalasvaara viimeisteli voittomaalin vieraille minuutti ennen ottelun loppua.
Joukkueessa nähtiin kentällä nyt SJK:ta edustava nuori Mikael Muurimäki, TP-Seinäjoen junnuja koutsaava Pasi Oksanen, SJK:n maalivahtivalmennuksesta vastaava Rolf Laitamäki, sekä Tuomo Nuojua ja Mika Kallio.
Tänään on sitten vuorossa Suomen Cupin kolmannen kierroksen matsi Teuvalla Kaskö IK/Teuvan Pallo –yhdistelmää vastaan. Tappiottomien otteluiden jatkuminen 3.5. olisi toki suotavaa, sillä se tietäisi jatkopaikkaa neljännelle kierrokselle.

Pompeyn akatemialle nokkaan

Pompeyn akatemialle nokkaan
Juuri 18-vuotta täyttäneen Tero Mäntylän edustama Portsmouthin akatemia päätti kautensa Leicester Cityn vieraana 6-3 (2-2) –tappioon.
"Meidän olisi pitänyt johtaa sitä matsia ainakin 4-5 maalilla ekan puoliajan jälkeen. Sitten lopetettiin pelaaminen ihan täysin ja pakka hajosi ihan täysin", harmitteli Tero.
"Laskin juuri, että olen pelannut neljässä viikossa 12 ottelua. Aika väsy alkaa olla. Perjantaina sain kuulla, että lähden tuonne akatemian peliin kun ei miehiä ollut. Nyt on jäljellä vielä yksi reserviottelu huomenna kotona Tottenhamia vastaan", jatkoi Tero.
Ressupelin jälkeen edessä on EM-jatkokarsintaa Serbiassa edellyttäen, että nuori mies on mukana maajoukkueessa.
"Serbiasta tulen vielä tänne 18. päivä kun treenaan 24. päivään asti edustusjoukkueen mukana. Manageri Paul Hart halusi niin. Kai me ollaan siinä ykkösen nukkeina sitten", virnuili Tero, vaikka kyseessä onkin ihan varmasti mieluisa komennus.