Uutiset
Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.
Voitto voi pelastaa
Voitto voi pelastaa TP-Seinäjoen B-juniorit saa juhlasunnuntaina kotiotteluunsa vastaan turkulaisen FC Interin SM-karsintasarjassa. Viime viikonlopun maaliton tasapeli jätti suuhun happaman maun, koska voitto olisi pitänyt säilymistoiveet elossa selvästi paremmin.Nyt homma vaatii lähes 100 prosenttista onnistumista lopuissa onnistumisissa, mutta oljenkorsi roikkuu edelleen repaleisena elossa. Kuudentena sarjassa olevat turkulaiset ovat sarjassa pelanneet tähän mennessä yhtä monta ottelua kuin TP-Seinäjoki, eli matseja on takana seitsemän. Niistä sini-mustat ovat voittaneet kolme, pelanneet kerran tasan ja hävinneet kolme. Maaliero on neljä osumaa miinuksella, eli 7-11. Voittonsa FC Inter on ottanut kotonaan Ilveksestä 2-1, kotonaan paikallisvastustaja Turun Palloseurasta 1-0 ja kotonaan JIPPO:sta 2-0. Tappiot joukkue puolestaan on kokenut sarjan avauksessa kotikentällään PK-35:lle 2-1, vieraissa HJK:lle 3-0 ja viime kierroksella vieraissa FC Hongalle 4-0. Ainoan tasapelinsä FC Inter tahkosi vieraissa KuPS:n kanssa lukein 1-1.Kotijoukkueen saldo on kolme tasapeliä ja neljä tappiota. Viime lauantaina siis syntyi maaliton tasapeli Tikkurilan Palloseuraa vastaan, mutta edellisellä kierroksella tuli pataan Ilvekseltä peräti 4-0. Myös FC Reipas, KuPS ja P-Iirot ovat kaataneet TP-Seinäjoen ja kaikki vieläpä Jouppilanvuoren Tekonurmella. Vieraista on tullut kaksi pistettä tasapeleillä JIPPO:n ja TPS:n kanssa.Sarjataulukossa TP-Seinäjoki on toiseksi viimeisenä neljä pinnaa putoamisviivan alapuolella. Ensimmäinen säilyjä on Ilves, jonka yläpuolella on TiPS kahdeksassa pisteessä.Ottelu FC Interiä vastaan alkaa sunnuntaina Keskuskentällä klo 13.00.
A hakee lisää pinnoja
A hakee lisää pinnoja Neljä viimeistä otteluaan ilman tappiota pelannut TP-Seinäjoen A-juniorijoukkue hakee lisää pisteitä Ykkösen lohkossaan. Sunnuntaina vastaan asettuu kotikentällään TP-Seinäjoen niukasti 2-1 kaatanut Mikkelin Palloilijat.Mikkelissä ottelu pelattiin pienellä ja pölyävällä hiekkakentällä, mutta nyt on tarjolla loistava alusta Prunttimäen samettisella, mutta yleensä niin kovin tuulisella estradilla.MP on sarjassa TP-Seinäjoen kanssa tasapisteissä. Molemmilla joukkueilla on kuuden ottelun jälkeen kasassa 10 pistettä kolmen voiton, tasapelin ja kahden tappion jälkeen. TP-Seinäjoki on kuitenkin taulukossa kakkosena sarjaa dominoivan Kuopion Palloseuran jälkeen paremman maalieronsa turvin. TP-voittonsa lisäksi MP on onnistunut sarjassa kaatamaan viime kierroksella Siilinjärven Palloseuran 3-1 ja saman joukkueen vieraissa lukemin 2-1. Tappiot joukkue on kärsinyt vieraissa KuPS:lle 3-0, sekä FC Vaasalle vieraissa 2-1. Ainoan tasurinsa mikkeliläiset ovat pelanneet AC Kajaania vastaan vieraissa numeroin 1-1.TP-Seinäjoki hävisi avauskierroksella KuPS:lle kotonaan 3-1 ja heti perään siis Mikkelissä 2-1. Sen jälkeen joukkue otti kolme peräkkäistä voittoa kaatamalla ensin Siilinjärven Palloseuran 3-0, sitten AC Kajaanin 4-2 ja vielä FC Vaasan vieraissa 2-1. Tasapeli syntyi viime kierroksella Kuopion Magnum Areenalla maalittomasti KuPS:aa vastaan.Jokaisessa pelaamassaan ottelussa, pois lukien KuPS-tasuri, on TP-Seinäjoki maalannut kohtuullisen aikaisessa vaiheessa. Kotiavauksessa Ville Pakkala maalasi jo kahden minuutin jälkeen KuPS:n verkkoon. Mikkelissä sama herra oli asialla jo minuutin pelin jälkeen. SiPS-matsissa Pakkala osui ”vasta” 26. minuutilla, mutta AC Kajaania vastaan palattiin päiväjärjestykseen ja Atte Aaltonen puski ensimmäisen osuman pelin kolmannella minuutilla. Vaasassa maalinteon aloitti pilkulta reilun vartin jälkeen Timo Rauhala. Samanlaista jatkoa toivoisi nytkin hyvin pelanneelle ryhmälle.Ottelu alkaa sunnuntai-iltana klo 19.00 Prunttimäessä kun valmistumis- ja lakkiaisjuhlat on saatu juhlittua pois jaloista.
Tero kehiin penkiltä
Tero kehiin penkiltä Suomen U18 joukkue pelasi torstaina Espoossa 1-1 (0-0) –tasapelin Puolan kanssa, jolle joukkue hävisi Salossa tiistaina 1-0.Portsmouthin Tero Mäntylä aloitti ottelun tällä kertaa poikkeuksellisesti penkillä, mutta pääsi kehiin ottelun 69. minuutilla, jolloin hän korvasi IFK Mariehamnin Wilhelm Ingvesin. Samaan aikaan kehiin pääsi myös toinen nuori pohjalaispelaaja, FF Jaron Daniel Fellman, joka tuli Liverpoolissa pelaavan Lauri Dalla Vallen tilalle.Myös SJK:n väreissä tällä kaudella yhden ottelun pelannut KPV:n Petteri Forsell pääsi kentälle tultuaan 58.minuutilla Tapio Heikkilän tilalle.
Vuosien Saatossa osa V vol. 2
Vuosien Saatossa osa V vol. 2 Toukokuun 29. päivä on ollut varsin hyvä TP-Seinäjoelle läpi vuosikymmenten. Yhteensä ennen tätä päivää on pelattu seitsemän ottelua kyseisenä päivänä. Näistä peräti kuusi on ollut kotikentällä ja niistä on tullut tilille viisi voittoa ja tasapeli. Pienen huolenaiheen aiheuttaa toki se, että ainoan 29. toukokuuta pelatun vierasottelunsa TP-Seinäjoki hävisi heikon esityksen jälkeen Uudessakaarlepyyssä vuonna 1995.Keith Armstrongin suojatit eivät Skogvallenilla todellakaan vakuuttaneet, sillä salibändypelaajana paremmin tunnettu Jori Isomäki iski kahdesti ja Niklas Knutar kertaalleen varmistaen isännille 3-1 –voiton. Vierasjoukkueen ainoan maalin teki 75. minuutilla Toni Suutari. Joukkueessa pelasivat tuolloin mm. Seinäjoen Jalkapallokerhon nykyinen kakkosvalmentaja, Jari Kujala, sittemmin A-maajoukkueeseen kavunnut Janne Salli, edelleen TP-Seinäjoen väreissä pelaava Vesa Kivimäki ja nykyisin FC Viikinkien kakkosvalmentajana toimiva Jani Honkavaara. Kauden päätteeksi TP-Seinäjoki juhli nousua Ykköseen kun taas Nykarleby IK:n tie vei takaisin Kolmoseen.Kaudella 1994 TP-Seinäjoen kausi oli tuskien taivalta. Alkukaudesta vielä irtosi voitto nyttemmin Veikkausliigassa ja Ykkösessä pelanneesta kaimaseura Tornion Pallo -47:sta lukemin 1-0 (1-0) Rauno Leppäsen tehtyä voittomaalin ottelun 41. minuutilla.Kuusi vuotta aiemmin, kaudella 1988, TP-Seinäjoki pelasi vasta toista kauttaan Kakkosessa ja kohteli kaltoin lähinaapuri Lapuan Virkiää Törnävän nurmikentällä. Kotivoitto irtosi vaisummallakin pelillä lukemin 3-0 (1-0). Maaleista tuossa ottelussa vastasivat Pasi Pihlaja 40. minuutilla, brittiapu Colin Cowan 75. minuutilla ja FC Viikinkien nykyinen ykkösluotsi, Toni Korkeakunnas 80. minuutilla. Joukkueessa pelasivat tutuista kasvoista mm. maalivahti Asko Ristimäki, Kari Hietamäki, Mika Koivumäki, Ismo Koskela, Raimo Sarajärvi ja Anssi Latvala. Kauden päätteeksi TP-Seinäjoki sijoittui Kakkosen Pohjoislohkossa kolmanneksi Virkiän lähdettyä sarjasta vain yhden voiton kanssa. Joukkue hävisi tuolla kaudella peräti 21 ottelua 22:sta.Kaudella 1983 TP-55 pelasi Kolmosta Lohko 8:ssa. Seinäjoelle oli vieraaksi saapunut kokkolalainen Ykspihlajan Reima. Kotijoukkue oli sen verran terävämpi, että piti pisteet itsellään numeroin 3-1 (2-1). Maaleista vastasivat Juha Salonen, Veli-Matti Latosaari ja Juha Latvala. Sarjataulukossa TP-55 sijoittui kauden päätteeksi neljänneksi GBK:n, VIFK:n ja Huutoniemen Reippaan jälkeen. Reima puolestaan oli kuudes.Kaudella 1979 vastassa oli jälleen Lapuan Virkiä. Joukkueet pelasivat Kolmosen Lohko 8:ssa ja matsi päättyi Seinäjoella tasanumeroihin 1-1. Kauden lopussa Virkiä oli sarjassa kolmas jääden nousukarsinnoista vain vaivaisen pisteen. Karsintoihin menivät lohkon yllättäen voittanut Larsmo BK ja Petalax IK, joka siis tänään kohdataan KoFF-PeIK muodossa. TP-55:n kausi ei ollut mikään huikea menestys, sillä sijoitus oli vasta kahdeksas.Edellistä toukokuun 29. päivän ottelua saadaankin sitten etsiä hiukan kauempaa. Se löytyy nimittäin kaudelta 1962, jolloin TP-55 kaatoi piirisarjan ottelussa Kauhajoen Karhun kotikentällään 3-1. Kaudella 1960 oli puolestaan vastassa Aluesarjan ottelussa Larsmo BK, jonka TP-55 murjoi kotonaan 6-1 Perälän hattutempun voimalla. Muut maalit merkittiin kahdesti Paavo Niemelle ja kertaalleen Erkki Mannilalle.Kokonaissaldo on siis ennen illan ottelua seitsemän matsia, viisi voittoa, tasapeli ja yksi tappio. Yhteismaalit ovat TP-Seinäjoen eduksi 18-7. Nuori pruukilaisryhmä haluaa luonnollisestikin kaunistella lukemia tänään Petolahden nurmella klo 19.00 alkaen.
Väsynyt tasuri
Väsynyt tasuri KoFF-PeIK – TP-Seinäjoki 1-1 (1-1)22 min 0-1 Jaakko Vähäpesola25 min 1-1 Tobias MaarsTP-Seinäjoen vierailu ruotsinkieliselle rannikkoseudulle tuotti taas yhden tasapelin. Peli oli väsynyttä, mutta se ei suinkaan tarkoita, etteikö yritystä olisi ollut. Näyttää pahasti siltä, että joukkue ei saa itsestään sitä osaamista irti, mitä sillä on. Ajatusmallin vahvisti myös joukkueen valmentaja, Esa Haanpää.”Fyysiset rajat ovat nyt kyllä ihan selvästi tulleet vastaan. Me emme pysty vetämään kolmea ottelua viikossa. Kyllä kaverit yrittävät ihan tosissaan ja taitoa löytyy, mutta jotakin puuttuu. Kaikkihan sen näkevät, että joukkue on aika lailla puhki tässä ottelurumbassa. Jotakin radikaalia tässä on nyt tehtävä”, tiivisti Haanpää tunnelmat.Kotijoukkue KoFF-PeIK ei vakuuttanut pelaamisellaan, mutta loi kuitenkin muutamia vaarallisia paikkoja vastaiskuilla. Pelissä TP-Seinäjoki piti palloa selvästi isäntiä enemmän luoden kuitenkin harvakseltaan todella vaarallisia paikkoja.Vaikka ensimmäisellä puoliajalla vierailla oli kuusi kulmuriakin, ei niitä kyetty hyödyntämään maalin muodossa.Vieraat siirtyivät kuitenkin ottelussa johtoon nuoren Jaakko Vähäpesolan maalin turvin ottelun 22. minuutilla. ”Vähis” nousi hyvin saatuaan nopean sivurajaheiton Timo Rauhalalta ja tulitti pallon ohi Sergei Mynkan. Siinä vaiheessa vaikutti vahvasti siltä, että peli repeää vieraiden eduksi kotijoukkueen pelaajien oltua melko uupuneen oloisia.Toisin kuitenkin kävi, sillä vain kolme minuuttia myöhemmin isännät tasoittivat pelin sivurajaheiton jälkitilanteesta. Maalivahti Niclas Sandelin torjui Tobias Maarsin ensimmäisen laukauksen, mutta puolustuskalusto ei ollut maisemissa putsaamassa palloa hornan tuuttiin, vaan Maars iski reboundista tasoituksen.Vaikka siinä olivatkin kaikki ottelun osumat, oli kummallakin vielä tekopaikkoja. Pari minuuttia edellisestä Olli Rintamäki pääsi laukomaan hyvin, mutta maalivahti onnistui torjumaan tilanteen jaloillaan kulmuriksi.Toisen puoliajan vaarallisimmat tilanteet nähtiin viimeisten kolmen minuutin aikana. Pelikellon hiivittyä jo 89. minuutille Niclas Sandelinin purkupallo ajautui suoraan isäntien hyökkääjälle, joka laukoi avopaikasta tolppaan. Maali näytti täysin selvältä, mutta tällä kertaa onni oli oranssin puolella. Heti seuraavasta hyökkäyksestä pääsivät vierailijat myllyttämään vastustajan luukulla, mutta maalivahdin yli nostetun pallon onnistui pakki siivoamaan pois maaliviivalta.Yhtään sen paremmin ei ollut sihti kohdallaan Ville Pakkalalla, joka ehti jo kiertää maalivahti Sergei Mynkan. Hyvä laukauskin lähti, mutta kulma oli pieni, eikä pallo osunut maalikehikkoon.Tasapeli oli kai vähintä, mitä vieraskentältä saattoi odottaa. Tasureilla ei kuitenkaan kuuden sakkiin tulla menemään, joten voittoja tässä kaivataan.Kuorma on joukkueella edelleen huikea, sillä edessä on A-junioreiden Ykköstä sunnuntaina, Nelosta tiistaina ja torstaina ja A-junnujen Ykköstä jälleen lauantaina, eli peräti neljä ottelua viikon sisällä.Joukkueesta esiintyivät edukseen ryhmän nuorimmat pelimiehet, eli BSM-ryhmästä avuiksi saadut Jaakko Vähäpesola, sekä vaihdosta sisään tulleet Saku Koskinen ja Juho Pajula. TP-Seinäjoki: Niclas Sandelin, Ilpo Tuulari, Janne Kotamäki, Vesa Kivimäki, Jaakko Vähäpesola, Anssi Syrjämäki (v), Sami El-Bash, Juho Mäki-Maunus (60. Saku Koskinen), Timo Rauhala (68. Karri Hiirikoski), Ville Pakkala, Olli Rintamäki (76. Juho Pajula)
Takaisin uutisiin
Toistamiseen tulessa
Toistamiseen tulessa TP-Seinäjoen edustusjoukkue on toistamiseen tulessa tällä viikolla. Tiistaina joukkue kohtasi kotonaan Kaskö IK:n ja nyt mennään sitten fuusiojoukkue Korsnäs FF-Petalax IK:n vieraaksi ruotsinkieliselle rannikkoseudulle.Kumpaakin joukkuetta vastaan on kyllä vuosikymmenten saatossa pelattu, mutta yhdistelmänä ei vielä toistaiseksi ole otettu ryhmästä mittaa.Taisi olla armon vuosi 1986, jolloin TP-55 vieraili Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa Korsnäsissä voittaen ottelun selvästi 12-0 (5-0). Vieraiden tahtipuikkoa ottelussa heilutti englantilainen David Wintersgill latoen ottelussa kuusi osumaa. Maalin mieheen tekivät Les Tibbott, Veli-Matti Latosaari, Kari Hietamäki ja Juha Salonen Juha Latvalan maalattua kahdesti.Petalax IK puolestaan on viimeksi kohdattu kaudella 1984, jolloin joukkueet pelasivat Kolmosen Lohko 8:ssa. Vieraissa TP-55 kärsi sarjassa kakkoseksi tulleelle PeIK:lle 2-1 tappion Veli-Matti Latosaaren onnistuttua pilkulta. Kotona kävi hassummin, sillä PeIK voitti selvästi 3-0.Ottelu on TP-Seinäjoelle kauden viides Nelosessa. Myös KoFF-PeIK pelaa nyt viidennen ottelunsa. Neljästä ensimmäisestä matsistaan joukkue on hankkinut tililleen yhden voiton myötä kolme pistettä. Ainoan voittonsa KoFF-PeIK on ottanut kaadettuaan TP-Seinäjoen murjoneen ABC:n kotonaan 1-0. Sen sijaan vieraissa joukkue on hävinnyt Sisulle 4-1 ja tiistaina Seinäjoella vierailleelle KaIK:lle 5-0. Kauden toisessa kotiottelussaan KoFF-PeIK hävisi Sundom IF:lle 2-1.TP-Seinäjoen neljä ensimmäistä Nelosen ottelua ovat sujuneet vaihtelevasti. Kauden avauksessa Maalahdessa pelattiin pienellä hiekkakentällä maalittomasti Malax IF:n kanssa. Sen jälkeen Sisu sai kyytiä Jouppilanvuoren Tekonurmella peräti 7-0. Tuota ottelua seurasi perusteellinen romahdus Vaasassa vieläkin pienemmällä hiekkakentällä ABC:n kynsissä numeroin 4-1. Tiistaina Prunttimäen loistokuntoisella viheriöllä vieraili sarjan varsin hurjasti aloittanut Kaskö IK, joka sai olla varsin tyytyväinen mukaansa saamaan pisteeseen. Ottelu päättyi 1-1 Anssi Syrjämäen tasoitettua kamppailun noin vartti ennen loppua.Tasapeli pudotti kuitenkin TP-Seinäjoen pois tuosta kuuden joukkueen sakista, joka etenee kauden päätteeksi pelaamaan noususta Kolmoseen, eli voittoja on tultava nopeasti.Nyt on erinomainen tilaisuus iskeä Koff-PeIK:n kimppuun. Ottelu pelataan Petolahdessa nurmella torstai-iltana klo 19.00.
Mustat ysivitoset voitokkaina
Mustat ysivitoset voitokkaina
Kotijoukkueena Ysivitosten II divisioonaottelussa esiintynyt Sepsi-78 sai kylmää kyytiä illalla TP-Seinäjoen Mustalta joukkueelta. Vieraat ottivat sarjapisteet numeroin 4-0 (2-0).Ensimmäinen maali syntyi Petteri Puumalan laukauksen jälkeen, joka meni pakin kautta omiin ottelun 24. minuutilla. Vain pari minuuttia myöhemmin Tuomo Alarinta lisäsi johdon kahteen maaliin Saku Salon syötöstä.Viimeiset kaksi osumaa viimeisteli Salo. Ensimmäinen kahdesta syntyi 50. minuutilla Puumalan tolppalaukauksen jälkeen ja jälkimmäinen viisi minuuttia myöhemmin Tuomas Saikkosen esityöstä.
Mustat ysivitoset voitokkaina
Kotijoukkueena Ysivitosten II divisioonaottelussa esiintynyt Sepsi-78 sai kylmää kyytiä illalla TP-Seinäjoen Mustalta joukkueelta. Vieraat ottivat sarjapisteet numeroin 4-0 (2-0).Ensimmäinen maali syntyi Petteri Puumalan laukauksen jälkeen, joka meni pakin kautta omiin ottelun 24. minuutilla. Vain pari minuuttia myöhemmin Tuomo Alarinta lisäsi johdon kahteen maaliin Saku Salon syötöstä.Viimeiset kaksi osumaa viimeisteli Salo. Ensimmäinen kahdesta syntyi 50. minuutilla Puumalan tolppalaukauksen jälkeen ja jälkimmäinen viisi minuuttia myöhemmin Tuomas Saikkosen esityöstä.
Neljä ysikolmosta leirille
Neljä ysikolmosta leirille Vaasan Piirin Pohjola Cupiin valmistautuva P15-joukkue leireilee keskiviikkona 4. kesäkuuta Koivulahden kentällä Mustasaaressa. Miltei kaikki piirijoukkueen leirithän on pidetty joko Vaasassa, Mustasaaressa tai Vöyrillä tähänkin saakka.Valmentajat Keijo Karvonen ja Max Peltonen ovat kelpuuttaneet mukaan neljä TP-Seinäjoen pelaajaa. B-junioreiden SM-sarjajoukkueesta mahtuivat mukaan Henri Huilla, Sami Viljanen, Jesse Jääskeläinen ja Tuomas Karjanlahti.Eniten poikia leirillä on B-junnujen Ykköstä pelaavasta VIFK:sta, kymmenen kappaletta. Kraftista ja VPS-junioreista mukana on kaksi poikaa kummastakin.
Vuosien Saatossa Osa IV vol. 2
Vuosien Saatossa Osa IV vol. 2 Kaskö IK:n saapuessa illalla vierailulle Prunttimäen ikuisen tuulen stadionille, on se kahdeksas kerta kun TP-Seinäjoki tai kuten seuran oikea nimi kuuluu, Törnävän Pallo -55, on pelannut tänä kyseisenä päivänä vuosien saatossa.Kerran on kohdattu myös KaIK toukokuun 27. päivänä. Tuolloin vuosi oli 1984 ja silloin TP-55 voitti kotiottelunsa Kolmosessa selvästi 6-0 (2-0). Maaleista vastasivat hattutempun paukuttanut Jari Mäki, kahdesti osunut Matti-Pekka ”Massi” Niemi ja kertaalleen maalasi nyt edustusjoukkuetta ja seuran A-junioreita valmentava Esa Haanpää. Kyseisen kauden päätteeksi TP-Seinäjoki sijoittui lohko 8:ssa neljänneksi ABK-48:n, Petalax IK:n ja VIFK:n jälkeen. Eroa yläpuolella olevaan VIFK:n ryhmään oli vaivainen piste. ABK-48 sen sijaan voitti sarjan helposti kymmenen pisteen erolla PeIK:iin. Kaskö IK sijoittui sarjassa turvallisesti keskivaiheille ollen seitsemäs. KaIK keräsi 20 pistettä, eli kuusi pinnaa vähemmän kuin TP-55.Viimeksi on pelattu 27. toukokuuta kaudella 2001. Silloin Asko Ristimäen valmentama nuori joukkue vieraili Ykkösen ottelussa nykyisinkin samaa sarjaa pelaavan TP-47:n vieraana Pohjan Stadionilla Torniossa ja haki sieltä maalittoman tasapelin. TP-47 vilisi jo silloin ulkomaanapuja, sillä viisi miestä avauksesta oli itäisiltä mailta. Toki myös pruukilaisten riveissä pelasivat Betinho, Chris Cleaver ja Jason Thomas. Sarjataulukossa TP-Seinäjoki oli komeasti kolmas jäätyään kesähelteillä Veikkausliigaan nousseiden FC Hämeenlinnan ja FF Jaron kyydistä. TP-47 puolestaan sijoittui seitsemänneksi.Myös kaudella 2000 pelattiin Ykkösen ottelu samana päivänä. Tuolloin Pyry Nokia kävi Keskuskentällä hakemassa pisteet mukaansa 2-0 –voitolla. Maalit syntyivät sittemmin TP-Seinäjokeakin edustaneen Jussi Kotilahden ja Jussi Jokisen tekeminä jo ensimmäisellä puoliajalla. Nykyisin TP-Seinäjoen E10-junioreita valmentava Mika Hiekka nähtiin kehissä tuossa ottelussa monen muun tutun kasvon kanssa. Joukkueesta pelaavat nykyisin Veikkausliigassa Jani Luukkonen, Chris Cleaver, Jyri Hietaharju ja Toni Lehtinen. Sarjassa kummatkin jäivät alempaan loppusarjaan, jonka TP-Seinäjoki voitti. Pyry Nokia puolestaan putosi Kakkoseen jäätyään toiseksi viimeiseksi.Kolmena vuonna peräkkäin oli pelipäivä 27. toukokuuta, eli näin siis myös kaudella 1999. Tuolloinkin TP-Seinäjoki sai pelata kotona ja vieraaksi oli tullut tuttu taistelukumppani Närpes Kraft. Ottelu oli kihelmöivän tiukka ja kerrostalon kokoinen Marko Vesanen aiheutti päänvaivaa isännille läpi ottelun. Silti oranssipaidat voittivat kamppailun 2-1 Marcelo Nunesin ja Mikael Muurimäen osumilla. Maalit syntyivät toisella puoliajalla 13 minuutissa Vesasen tasoitettua kahden TP:n maalin välissä. Sarjataulukossa Hannu ”Köppä” Rajaniemen valmentama ryhmä pääsi ylempään loppusarjaan sijoittuen siinä kuitenkin vasta yhdeksänneksi. Kaudella 1990 TP-Seinäjoki pelasi myös Ykkösessä ja vieraaksi oli saapunut Kemin Palloseura. Kotijoukkueesta löytyi todellinen Batman ja Robin –kaksikko, sillä Mark Farthing tulitti knallitempun ja Tuomo Lundell täydensi iltapuhteen kahdella maalilla 5-0 –voitossa. Kotijoukkueen riveistä löytyi tuossa ottelussa koko joukko tuttuja kasvoja. Maalissa pelasi edelleen valmentava Asko Ristimäki ja alakerrassa IK:n voimakaksikko Mika Koivumäki-Kari Hietamäki. B-junnujen toisena koutsina vaikuttava Ismo Koskela, komean hallin Seinäjoelle pystyyn pistävä Raimo Sarajärvi ja FC Viikinkejä Veikkausliigaa kohti luotsaava Toni Korkeakunnas olivat kaikki kehissä. Sarjassa TP-Seinäjoki sijoittui kuudenneksi kerättyään 23 pinnaa. Samoilla pisteillä olivat TP-Seinäjoen yläpuolella MyPa ja Kuopion Elo. KePS puolestaan keräsi vain kaksi pistettä vähemmän ja oli kahdeksas.Edelliset toukokuun 27. päivän ottelut löytyvätkin sitten vuosikymmenien takaa. Kaudella 1975 TP-55 vieraili Lapualla kaataen Nelosen ottelussa Lapuan Palloseuran selvästi 4-0. Kaudella 1963 nuoret pruukilaiset puolestaan hakivat Maakuntasarjan ottelusta vierasvoiton kaadettuaan Meteorin Vaasassa 5-2.TP-Seinäjoki on historiansa aikana pelannut toukokuun 27. päivänä neljä kertaa kotona ja kolme kertaa vieraissa ennen illan ottelua. Kotisaldo on kolme voittoa ja yksi tappio maalierolla 13-3. Vierasotteluiden saldo on kaksi voittoa ja tasapeli maalierolla 9-2. Yhteensä siis voittoja on tullut viisi, tappioita yksi ja kertaalleen on nuhjattu maaliton tasuri. Maaliero kaikista seitsemästä ottelusta on TP-Seinäjoen eduksi melko hulppea 22-5. Mikään ei tietenkään olisi sen miellyttävämpää kuin kohentaa sekä voitto, että maalisaraketta tänäänkin. Helppoa se ei todellakaan tule olemaan, sillä Kaskö IK on aloittanut sarjan erittäin vakuuttavasti.
Mustille ysikolmosille tappio
Mustille ysikolmosille tappio TP-Seinäjoen ysikolmosten Musta ryhmä kohtasi tiistai-iltana Kärjen estradilla Lapuan Virkiän P15 I divisioonan matsissa. Vieraat olivat sen verran terävämpi. että veivät pisteet mennessään numeroin 2-1 (0-0).Maalinteon aloitti kotijoukkueen Saku Kimpimäki ottelun 45. minuutilla, mutta vieraiden Huhtala tasoitti ottelun 58. minuutilla ja Rintasalo viimeisteli voittoon riittäneen osuman 61. minuutilla. Mustilla on nyt takanaan kolme ottelua, joista saldo on voitto ja kaksi tappiota. Seuraavan kerran joukkue pelaa tiistaina 3. kesäkuuta Alavudella APV:n vieraana.