Uutiset

Uutiset

Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.

TP:n järjestyksenvalvojat koulutuksessa

TP-Seinäjoki ja Sisu järjestivät yhteistyössä järjestyksenvalvojakoulutusta omille järkkäreilleen viime lauantaina.Tilaisuus oli nimenomaan tarkoitettu sellaisille järjestyksenvalvojille, joiden jv-kortti vanhenee tämän kevään aikana.Kertauskoulutuksen vetäjänä toimi, tuttu mies, eli Timo Ristimäki, jolla on viranomaisen lupa järkkärikurssien vetämiseen. Timppahan on kokenut mies järjestyksenvalvonnassa ja on vastannut useita vuosia mm. Provinssirockin festivaalialueen jv-toiminnasta ja on mukana myös monissa muissa Suomen tapahtumajärjestelyissä. Tätä Timppa tekee siis työkseen.Tilaisuuteen osallistui parikymmentä jv-kortin omaavaan kertaajaa, TP:stä oli mukana 17.Kahdeksan tuntia kestävällä kurssilla kerrattiin mm. järjestyksenvalvojan tehtäviä, toimialuetta, tunnuksia, oikeuksia ja velvollisuuksia. Lisäksi harjoiteltiin turvatarkastuksia, kerrattiin voimakeinojen käyttötietoa sekä käsiteltiin ja keskusteltiin muutenkin ongelmatilanteista ja niiden ratkaisemisesta.Antoisan päivän päätteksi jokainen sai todistuksen kertauskurssin suorittamisesta ja voi hakea järjestyksenvalvojakorttiin lisävirtaa viideksi vuodeksi poliisilaitokselta.TP-Seinäjoki tarvitsee järjestyksenvalvojia etenkin Provinssirockin aikana TP:n leirintäalueille. Pääasiassa kortilliset järkkärit toimivat jv-päällikköinä tai esimiehinä ja muu seuran väki hyväksytetään väliaikaisiksi järjestyksenvalvojiksi rockin ajaksi. Kaikkiaan seura tarvitsee yli 400 järjestyksenvalvojaa 16.-21.6. väliseksi ajaksi ensi kesänä.Kaikki TP-läiset rekrytoidaan mukaan, mutta myös muiden seurojen toimijoita otetaan vastaan kuten aikaisempinakin vuosina. Kaikista tehdyistä jv-vuoroista seura maksaa reilun korvauksen.

Ysiysit Kokkolassa

TP-Seinäjoen E11 – juniorit pitivät sunnuntaina pitkän leiripäivän ensin Wallsportissa ja sitten Kokkolassa. Päivä alkoi tunnin harjoituksilla Wallsportissa, jonka jälkeen siiryttiin talon tarjoamien ruokien ääreen. Tarjolle oli Wallsportin toimesta laitettu perunamuusia ja lihakastiketta, joka näytti hyvin maistuvan nuorille pelimanneille. Siitä kiitokset Wallsportiin Sipelle ja Erkulle. Ruoan jälkeen ehdittiin hetki seuraamaan SJK – RoPS peliä, jonka jälkeen siirryttiin bussille ja kohti Kokkolaa. Kokkolassa oli ohjelmassa kaksi peliä. Ensimmäisessä ottelussa kohdattiin KPV valkoinen. Ottelu oli tasaista vääntöä ja TP pystyi onnekkaasti voittamaan pelin maalein 2-1, Toni Ketolan ja Emil Pannulan maaleilla. Koko TP:n porukka taisteli hienosti ja osoitti, että ysiysien pelaajamateriaalista löytyy myös leveyttä tarvittaessa. Toisessa pelissä TP:n taitokoulujoukkue kohtasi KPV vihreän. Jostain syystä TP ei saanut itsestään mitään irti ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, joko jalat olivat jääneet bussiin tai sitten mielessä painoi vielä edellisen viikonlopun hyvin mennyt vuotta vanhempien turnaus. Peli oli joka tapauksessa kaikkea muuta mitä pojat osaavat ja seurauksena olikin varsinainen musta kymmennen minuuttinen, jona aikana KPV meni 3 – 0 johtoon. TP:n joukkuekin tästä alkoi pikkuhiljaa pelaamaan ja pääsemään peliin mukaan. Jussi Vähäpesolan kahdella maalilla tilanteeksi kavennettiin jo 3-2, mutta toisen jakson puolivälissä KPV iski vielä kerran voittaen ottelun ansaitusti maalein 4-2."Kokonaisuutena pitkä ja antoisa päivä. Erityisen ilahduttavaa oli meidän ensimmäisessä ottelussa pelanneen joukkueen esitys. Pojat taistelivat hienosti ja peli oli ajoittain todella hyvännäköistä. Matkan opettavainen osuus tulikin sitten toisen pelin alussa. KPV on hyvä joukkue, joka pelasi hyvillä syötöillä ja nopeilla kosketuksilla sekä tilanteen niin vaatiessa vielä hoiti kaksinkamppailutkin aina voitokseen. Toivottavasti meidän miehet oppivat tuosta edes sen, kuinka peliin tulee lähteä, sen verran läheltä porukalla katseltiin vastustajan hyviä otteita. Toki parannettiin peliä loppua kohti, mutta ei oikein päästy omalle tasolle. Opettavainen reissu kaikinpuolin ja saatiin viettää pitkä aika joukkueen kanssa valmistautuen tulevaan kauteen", sanaili Petteri Kokko, joukkueen vastuuvalmentaja.Ysiysien pelit jatkuvat sunnuntaina 18.4 Wallsportissa, jolloin vastaan asettuu aina rakas paikallisvastustaja Sepsi-78.

BSM ja Jaro tasasivat

TP-Seinäjoki – FF Jaro 3-3 (0-216 min 0 – 1 Antti Palohuhta26 min 0 – 2 Antti Palohuhta58 min 1 – 2 Joonas Kuivalainen61 min 2 – 2 Erno Ruismäki69 min 3 – 2 Veli-Pekka Pajula76 min 3 – 3 Lukas OhlsTP-Seinäjoen ja pietarsaarelaisen FF Jaron B-junioreiden SM-karsintasarjaan valmistautuvat joukkueet kohtasivat sunnuntain iltapäiväottelussa Wallsport Areenassa. Lopputulos 3-3 (0-2) kuvaa aika hyvin ottelun voimasuhteita.Kotijoukkue aloitti ottelun vaisusti ja jotenkin haluttomasti. Vastustaja vei kaksinkamppailut puhtaasti hyväkseen ja esimerkiksi pääpalloissa hävittiin järjestään kentän molemmissa päissä. Jaron pojat pystyivät pelaamaan järjestelmällisemmin. Peli oli maltillisempaa ja pallo kiersi paremmin kuin oranssipaitaisilla pelimiehillä. TP:n puolustus oli jatkuvasti helisemässä kookkaan ja taitavan Jaro-hyökkääjän Antti Palohuhdan kanssa. Ripaus kovuutta lisää olisi ollut kovasti tarpeen. Oma hyökkäyspeli yskähteli, kun punapaidat hallitsivat keskikenttääkin.Jaro maalasi avausjaksolla kahdesti. Ensin yhdeksännellä peliminuutilla ja uudelleen 26. minuutilla. Molemmista maaleista vastasi juuri Palohuhta. Kumpaakaan maalia ei voi laittaa maalivahti Tuomas Karjanlahden piikkiin, sillä oman joukkueen puolustuspeli oli noissa maalitilanteissa pahasti vastustajaa jäljessä.Toiselle jaksolle TP sai heti paremman draivin päälle. Syöttöpeli parantui ja palloja alettiin voittaa omalle joukkueelle. Vaihdotkin tuntuivat piristävän peliä. Vastustaja saattoi jopa väsähtää, kun avausjaksolla säästeliäästi pelanneet pruukilaiset painoivat pelin mukavasti vastustajan kenttäpäätyyn. Tilanteita alkoi tulla ja vihdoin 58. peliminuutilla Joonas Kuivalainen täräytti pallon pesään maalin edestä saatuaan hienon syötön hyvässä pelivireessä olleelta Veli-Pekka ”Vemmu” Pajulalta. Vain neljä minuuttia myöhemmin peli oli jo tasoissa, kun viime kauden SM-sarjan maalinsylkijäihme Erno Ruismäki onnistui maalinteossa saatuaan luukulle syötön Vemmu Pajulalta. Vemmu otti laidalla pitkän avauksen hienosti rinnalla alas ja pienen spurtin jälkeen laittoi pallon tarkasti Ernolle.Tasoitusmaalin jälkeen peli kääntyi hetkeksi täydellisesti isäntien hallintaan ja 70. peliminuutilla Vemmu Pajula kruunasi päivänsä viemällä TP:n 3-2 johtoon pienestä kulmasta onnistuneella vedollaan. Maaliinsa Vemmu sai hienon syötön Aleksi Ahteelta. Muutoinkin hyökkäys oli komean syöttöpelin tulos. Tässä vaiheessa olisi kovasti toivonut TP:n onnistuvan sen verran jäädyttämään peliä, että arvokas päänahka olisi saatu heilahtelemaan lanteille. Harmillisesti se jäi vain haaveeksi, sillä vain neljä minuuttia ennen loppua (76. min) vastustaja päästettiin keskikentältä alkaneeseen voimakkaaseen läpijuoksuun, jonka päätteeksi pallo lillui toisella jaksolla maaliin vaihdetun Tuomas Tuomaalan takana maaliverkoissa. ”Tuppu” ei voinut maalille mitään. Ottelun jälkeen TP-Seinäjoen valmennuskaksikko Ismo Koskela & Jukka Metsä-Ketelä oli kohtuullisen kaksijakoisissa mietteissä. Sarja-avaukseen on toki neljä viikkoa aikaa, mutta tämänkin ottelun perusteella on vielä paljon hiottavaa, jotta sarjassa pelattaisiin sen tason mukaista peliä. Valmentajat totesivat, että kolme vastustajan verkkoon tehtyä maalia on toki hyvä suoritus, mutta SM-tasolla ei ole varaa antaa vastustajalle kolmea maalia. Virheistä vastustajan maalit yleensä tulevat ja Jaro –ottelussa pari maalia tuli aivan vain omista virheistä. Virheiden minimointi on siis hyvä tavoite jatkossa. Ehkäpä se toteutuu vain sillä, että otteista saadaan häivytettyä se Ismo Koskelaa kovasti harmittanut flegmaattisuus, jota ensimmäisen jakson pelissä oli ikävästi nähtävissä.– Positiivista oli se, että noustiin 0-2 -tappioasemasta 3-2 johtoon, mutta kyllä toisaalta lopun johtoasema olisi pitänyt pystyä pitämään, eikä päästää vastustajan kaveria keskialueelta karkumatkalle ja tasoittamaan peliä. Toinen jakso oli parempaa peliä. Ekalla puoliajalla etäisyydet olivat liian suuret. Peli oli levotonta, kun pakka ei pysynyt tiiviinä. ”Iikori” Koskela nosti aiheellisesti muutaman nimen esille muuten niin tasaisen harmaahkosta ryhmästä.– Kyllä Pajulan ”Vemmu” oli kentän kunkku. Aleksi Ahde tuli toiselle jaksolle hyvin sisään vaihdosta. Raitt Peltojaa kokeiltiin B-junnuissa ensimmäistä kertaa vasempana pakkina ja hän onnistui hyvin. Myös Sami Viljanen onnistui omalla paikallaan.TP-Seinäjoen BSM –joukkueen seuraava tasonmittaus tapahtuu ensi viikonvaihteessa Vantaalla, jossa pelataan kova, viime kauden SM-sarjan kahdeksan parhaan joukkueen Young Talents Cup.TP-Seinäjoki: Tuomas Karjanlahti, Matti Rajala, Henri Huilla, Antti Viita, Pekka Rousu, Sami Viljanen, Jesse Jääskeläinen, Akseli Metsä-Ketelä, Veli-Pekka Pajula, Erno Ruismäki, Joonas Kuivalainen. Vaihdosta: Tuomas Tuomaala, Raitt Peltoja, Aleksi Ahde ja Pekka Jaskari.
kuvagalleriaan.

Ysiseiskat kaatoi VPS:n

TP-Seinäjoen ysiseiskat jatkoi harjoitusotteluiden sarjaa lauantaina Wallsport-areenassa pelatussa ottelussa VPS:n -96-ikäluokan joukkuetta vastaan. Molemmilta joukkueilta puuttui erinäisten syiden takia muutamia pelaajia, mutta hyvä harjoitusottelu saatiin kuitenkin pelattua.Hyvin tuominneen erotuomari Antti Viidan loppuvihellyksen kaikuessa oli taululla kotijoukue TP ysiseiskojen voittolukemat 3-1. Ottelu oli normaalia peliä pidempi, sillä siinä peliaika oli 3×30 min. Nuoret futaajat saivat haistella, miltä se miesten peleissä käytävä 90 min peliaika tuntuu. Ja hyvinhän tuo näytti molemmilta joukkueilta menevän.Ensimmäinen pelijakso oli alkuvihellyksestä lähtien ysiseiskojen hallinnasa, tilanteita luotiin tasaisin väliajoin VPS:n maalille, mutta maaliin asti ei palloa saatua. VPS:n maalivahti pelasi loistavasti torjuen mm. rangaistuspotkun, muutamia läpiajoja ja monia laukauksia. Ja niin kuin pelissä monta kertaa käy, jos et itse tee niin toinen tekee……eli ensimmäinen kunnollinen kaukolaukaus ottelun 20 min ja peli VPS:lle 0-1. Muita maalintekotilanteita ei kotijoukkueen maalilla juuri ollutkaan. Tämä jäikin tulokseksi ekan jakson jälkeen. Toinen jakso alkoi hieman sekavissa merkeissä, mutta pikkuhiljaa kotijoukkue otti taas pelin hallinnan itsellensä ja kun jaksoa oli pelattu 5 min niin Teemu Seppelvirta ajoi laidalta rohkeasti sisään ja veti hienosti takakulmaan. Syötön "Temelle" antoi Tommi Luopajärvi. Ja kun jaksoa oli pelattu 12 min siirtyi ysiseiskat 2-1 johtoon. Iiro Kiviluoma voitti kaiksinkamppailun , pieni kuljetus, syöttö Palomäen Antille ja Antilta hieno kaukolaukaus aivan riman alle. Hienosti pelattu tilanne kaiken kaikkiaan, joka alkoi jo hyvästä prässistä vastustajan kenttäpuoliskolla. Toisen 30 minuuttisen jälkeen oli peli 2-1 TP:lle. Kolmas 30 min käynnistyi samoissa merkeissä kun kaksi aiempaakin eli TP piti palloa enemmän ja oli kentällä dominoivampi osapuoli. Mutta VPS taisteli hyvin ja muutamista hyvistä maalipaikoista huolimatta palloa ei Vepsun maaliin saatu toimitettua. Kun kolmatta jaksoa oli pelattu 23 min pelattiin Joonas Lepistö vasemmalta läpi ja Joonas keskitti maalille, siitä pallo kimposi takaisin Joonakselle ja samalla VPS:n pelaaja tuli takapäin jaloille ja pallo pilkulle.Nyt pallon taakse Antti Palomäki ja varma sijoitus maaliin ja peli 3-1. Nämä siis jäivät myös pelin loppunumeroiksi.Ottelussa oli paljon onnistujia. Koko puolustus ja keskikenttä pelasi hyvän ottelun ja kärkimiehet tekivät kaikki kolme maalia. Voidaan siis olla koko joukkueen esitykseen tyytyväisiä. Kaikkiaan 16 pelaajaa oli tässä ottelussa paikalla. Tämä harjoitusottelu palveli hyvin TP ysiseiskojen joukkuetta. VPS:n pelaajat olivat selkeästi isokokoisempia ja fyysisesti vahvempia. Tällaiset pelit ovat hyviä harjoitustapahtumia pojille. Pitää uskaltaa ottaa vastuuta tilanteissa ja rohkeasti on mentävä runkoon kiinni, vaikka "päätä lyhyempiä ollaankin". Tilaa ja aikaa on vähemmän ja pitää pystyä tekemään oikeita ratkaisuja nopeammin. Ensi perjantaina mennään Vaasaan VIFK:n -97 vieraaksi Botniahallin viereiselle tekonurmelle ja sitten onkin 8 pv:n Espanjan harjoitusleirin vuoro pääsiäisen aikoihin. Sitä odotellassa harjoitellaan vielä ahkerasti, koska sarjakauden alkuun ei ole enää kuin reilu 1,5

Tylyä kyytiä Virkiälle

SJK A – Virkiä 6-0 (1-0)32 min 1-0 Saku Koskinen47 min 2-0 Saku Koskinen73 min 3-0 Jesse Jääskeläinen78 min 4-0 Kalle Taimi81 min 5-0 Saku Koskinen90 min 6-0 Jarno TakamäkiSeinäjoen Jalkapallokerhon A-juniorit antoivat vielä viime kaudella Kakkosessa pelanneelle Lapuan Virkiälle oppitunnin jalkapallon pelaamisessa. Toki ensimmäisellä puoliajalla vieraat roikkuivat jollakin tavalla pelissä mukana, mutta ainoastaan numeroin valossa. Pelillisesti kotijoukkue vei vieraitaan 100-0.Ensimmäisen tekopaikan kotijoukkue sai jo ottelun toisella minuutilla Ville Luomapuron päästyä nokikkain Raine Katteluksen kanssa. Tällä erää Kattelus vielä veti pidemmän korren torjuen muutenkin pari kertaa ihan kelvollisesti. Vastapainoksi Kattelus kyllä hörppäsi parikin maalia, mutta loput olivatkin sitten sellaisia, ettei hänellä ollut mitään sanottavaa niihin.Kymmenen minuutin pelin jälkeen Teemu Penninkangas kajautti pystypuuhun ja maalia jouduttiinkin odottamaan yli puoli tuntia. Reilun puolen tunnin pelin jälkeen Saku Koskinen yllätti melko löysällä, mutta tarkalla vedolla Raine Katteluksen vieden isännät taukojohtoon.Virkiän ottelun paras paikka osui Jussi Laapiolle kolmisen minuuttia ennen ennen avausmaalia, mutta Toni Koivusaari selvitti jalkatorjunnalla pallon kulmuriksi.Heti toisen puoliajan aluksi Saku Koskinen tuplasi maalisaldonsa laukomalla pallon puolustajan kautta kimmokkeena ohi Raine Katteluksen ja sen jälkeen kotijoukkue meni täydellisesti vieraiden marjanpoimintamatkaa muistuttaneeseen kävelyyn mukaan. Ei Virkiä paikkoja kyennyt luomaan, eikä pelinrakentelusta ollut tietoakaan, mutta samaan vauhtiin sortui myös Kerho.Viimeisen reilun vartin aikana kotijoukkue sai jälleen peliään kuosiin nöyryyttäen vieraitaan oikein olan takaa.Ensin Jesse Jääskeläinen tykitti huikean vedon aivan yläkulmaan ja viitisen minuuttia myöhemmin tarjoili Kalle Taimi samanlaisen pommin. Eipä riittänyt sekään, vaan Saku Koskinen täydensi hattutenmppunsa leppoisalla pomppuvedolla ohi Katteluksen.Vielä ottelun viimeisellä minuutilla Miika Korpela petasi Jarno Takamäelle avopaikan, josta "Jarski" kiitti sinetöimällä loppunumerot.Jos jäi toinen Kolmosen joukkue, Ilmajoen Kisailijat, aiemmin Kerhon junnujen jalkoihin, aivan samoin kävi nyt Virkiälle. Molemmat Kolmosen porukat putosivat totaalisesti Esa Haanpään suojattien kyydistä otteluiden päätösjaksoilla. Nähdyn perusteella Virkiän pelaaja-valmentajalla, Topias Tervasmäellä, on melkoinen työsarka omiensa kanssa. Toisaalta ei Kerhon A-junnujen tarvitse lainkaan häpeillä näiden Kolmosen joukkueiden kanssa. Peli oli paikoitellen hyvää ja koko ajan kontrollissa. Kokonaisuutena Virkiällä ei ottelussa ollut mitään mahdollisuuksi.Kerhon alakerta pelasi läpi ottelun varmasti Niko Nauholzin ja Juho Pajulan johdettua puolustuksen keskustaa varmasti. Jos oikein etsii vieraista suurin piirtein puhtain paperein selvinnyttä pelaajaa, lienee se keskikentän keskellä pelannut, aiemmin TP-Seinäjoen A-junnujen kanssa SM-sarjassa pelannut Ilpo Tuulari.SJK: Toni Koivusaari, Kalle Taimi, Niko Nauholz, Juho Pajula, Eero Rantanen, Ville Luomapuro, Jesse Jääskeläinen, Saku Koskinen, Miika Korpela, Teemu Penninkangas, Jarno TakamäkiVaihdosta: Santtu Kimpimäki, Juuso Koskela
Muutama kuva löytyy .

Saman lipun alle

Vuosikymmen tai kaksi sitten ei kukaan olisi uskaltanut kuvitella, että TP-Seinäjoen ja Seinäjoen Sisun pomomiehet istuvat saman pöydän ääressä kertomassa innostuneina yhteisestä edustusjoukkueesta. Ei todellakaan. Berliinin muurin kaatuminen oli pikkujuttu verrattuna siihen, mitä on tapahtunut viimeisten parin vuoden aikana seinäjokelaisessa jalkapallossa.- Tähän päädyttiin perinteitä kunnioittaen ja tulevaisuuteen tähdäten, tiivisti yhteen lauseeseen tilanteen varsin osuvasti Sisun puuhamies Jarkko Tenkula, josta leivottiin uuden seuran, Seinäjoen Sisu-Pallon, puheenjohtaja.- Tiedettiin, että tuleva kausi on meille erittäin haasteellinen. Näytti siltä, että emme saa jalkeille iskukykyistä joukkuetta Neloseen ja silloin nousi esille tällainen ratkaisu. Lähinnä tässä on yhteinen iso huoli oman kaupungin pelaajista, joka meidät lopulta sai tällaiseen ratkaisuun päätymään, sanaili puolestaan uuden seuran varapuheenjohtajaksi istutettu TP-Seinäjoen toiminnanjohtaja Hannu Huilla.Viime kauden lopuksi Sisu putosi Vitoseen ja TP-Seinäjoki jäi toistamiseen lehdellä soittelemaan sen sijaan, että nousua Kolmoseen olisi päästy juhlimaan.- Mielestäni viime kaudella tilanne oli se, että kyllä meillä oli pelaajia, muttei meillä ollut joukkuetta. Ei ollut sitoutumista. Nyt tuntuisi, että porukka, joka tähän lähtee on myös sitoutunut tekemään parhaansa. Meillä on lähes 50 B-junioria tällä hetkellä ja huoli siitä, mihin A- ja B-junnuista ulos kasvavat pelaajat suuntaavat, on suuri. Emme halua, että pelaaminen lopetetaan. Se on olut ongelmana, että meillä ei ole ollut oikein sopivaa joukkuetta tarjota vanheneville pelaajille. Kaikkien paukut eivät riitä SJK:n menoon, Huilla selvitti tilannetta.- Molemmat seurat luovuttavat tässä sarjapaikkansa uudelle seuralle. TP-Seinäjoen paikka Nelosesta ja Sisun paikka Vitosesta ovat nyt uuden seuran käytössä. Lisäksi teemme yhteistyösopimuksen TP-Seinäjoen kanssa, jolloin myös B-junnuille saadaan lisää pelejä, kertoi Tenkula.- Tämä on ollut ihan jumalattoman mukavaa ja haastavaa laittaa hommaa käyntiin. Aika monta lounasta syötiin, että saatiin kaikki asiat tälle mallille, naurahti Tenkula.Sisu-pallo ei missään vaiheessa lähde haastamaan kaupungin lippulaivaa, Seinäjoen Jalkapallokerhoa, vaan kuten Tenkula osuvasti sanoo:- Sisu-Pallon sarjatason pitäisi tulevaisuudessa olla SJK -1. Silloin homma toimisi kaupungissa parhaalla mahdollisella tavalla. Silloin tilanteen edut olisivat kaikkiin suuntiin positiivisia.Sisu-Palloa valmentaa sekä TP-Seinäjoen, että Seinäjoen Sisun väreissä pelannut Veli-Matti Latosaari.- Niin korkealle mennään kuin taso riittää. Kaikki lähtee kuitenkin pelaajien kehittämisestä. Mielenkiinnolla lähden tähän hommaan. Me emme missään nimessä lähde pelkästään turvaamaan Nelosen paikkaa, vaan kyllä me ylöspäin pyrimme. TP-Seinäjoesta tähän ryhmään tulevat nuoret pelaajat ovat todella taitavia ja sopivat hyvin nippuun. Viikossa treenataan noin kolme kertaa ja vielä tässä kevään mittaan pelataan muutama matsi ennen sarjojen alkua. enimmillään pelaajia on ollut harjoituksissa 23, eikä siinä ole edes vielä kaikki mukana, jotka tulevat tähän joukkueeseen, painottaa Latosaari.Taloudellisesti uutta seuraa tukevat sekä TP-Seinäjoki, että Sisu. Sen lisäksi pelaajat pistävät omasta pussistaan joko ihan riihikuivaa rahaa tai talkootunteja homman pyörittämisen takaamiseksi.Uuden seuran ykkösasu tulee olemaan kokonaan valkoinen. Kakkosasuun kuuluu oranssi paita. Seuran kakkosjoukkue puolestaan pelaa punaisissa, eli perustajaseurojen värejä ei matkan varrella ole kadotettu.- Voihan se olla, että kummankin seuran edesmenneet puheenjohtajat pikkuisen kieriskelevät haudoissaan kun näin on tapahtunut, mutta me näemme, että tämä on ainoa oikea suunta seinäjokelaiselle jalkapallolle, vakuuttavat Tenkula ja Huilla kuin yhdestä suusta. Eittämättä näin on.

Kärde koulutti koutseja

Seinäjoen Jalkapallokerhon vastuuvalmentaja, Tomi Kärkkäinen, koulutti Wallsport Areenassa TP-Seinäjoen isomman pään valmentajia, joita paikalla olikin ilahduttavasti kaikista ikäluokista yhteensä 16 kappaletta.Ysiseiskojen vetämä malliharjoitus oli oikein onnistunut rupeama niin pojilta kuin valmentajiltakin. Koulutuksessa käytiin läpi "Kärden" laatima Aluepuolustuksen Aakkoset -setti.Koulutuksen yhteydessä käytiin hyvää ja rakentavaa keskustelua tekemisestä, jonka tavoitteena on luoda yhtenäinen linja pelaamiseen.Homma jatkuu huhti-toukokuussa pelinavaamiseen ja -rakenteluun keskityvällä sessiolla.
kuviin.

Jaro BSM:n vieraaksi

TP-Seinäjoen B-junioreiden SM-sarjajoukkue hakee sunnuntaina revanssia saadessaan vieraakseen pietarsaarelaisen Veikkausliigajoukkueen, FF Jaron, jälkikasvun Wallsport Areenaan.BSM-ryhmän talvikausi on sujunut hieman nihkeästi, mutta koko ajan on menty eteenpäin.Nyt kun joukkue on nimetty ja saanut sen muodon, jolla sarjaan lähdetään, ei kenenkään pitäisi ainakaan enää jännittää.Viikon kuluttua joukkue matkustaa kovatasoiseen turnaukseen Vantaalle, joten nyt olisi erinomainen tilaisuus hioa kuviot sellaisiksi, että sielläkin menestytään.FF Jaro nousi SM-sarjaan syyskierroksella ja on jo ehtinyt osoittaa vaarallisuutensa. Tellushallissa punakone oli TP-Seinäjokea parempi numeroin 2-1 (1-1).Vierasjoukkue avasi tuossa kamppailussa maalinteon Joonas Kuivalaisen vietyä TP-Seinäjoen johtoon noin kymmenen minuutin pelin jälkeen.Ottelun 24. minuutilla kotijoukkueen Mats Pettersson tasoitti ottelun ja toisella puoliajalla pelikellon ehdittyä 67. minuutille, teki 2-1 -maalin taitava Simon Skrabb.Nyt Ismo Koskelan suojatit lähtevät hakemaan siis paitsi revanssia, myös hyvää kokonaisuutta. Matsi alkaa Seinäjoen Jalkapallokerhon RoPS -ottelun jälkeen Wallsport Areenassa noin klo 14.00.

A-junnuilla Virkiä vastassa

Seinäjoen Jalkapallokerho A-juniorit kohtaavat lauantai-iltana vielä viime kaudella Kakkosessa pelanneen Lapuan Virkiän.Viime viikonloppuna Kakkosessa pelaava jyväskyläläinen FCJ Blackbird oli liian vahva Kerhon A-junnuille voittaen Wallsport Areenassa 4-1 (3-0). Isäntien ainokaisen ottelussa viimeisteli Teemu Penninkangas.Virkiää valmentaa aiemmin myös TP-Seinäjoen väriessä esiintynyt Topias Tervasmäki, joka on johdattanut joukkueensa jo Suomen Cupissa toiselle kierroksella joukkueen murskattua FC Kuffenin 10-0. Toisella kierroksella Virkiän vastustaja on Ilmajoen Kisailijat.Esa Haanpään valmentama kotijoukkue hakee näillä kovilla otteluillaan miesjoukkueita vastaan tarvittavaa rutiinitasoa ja hyviä pelejä valmistautuessaan Ykkösen otteluihinsa.Tavoitteena Kerholla on nostaa jälkikasvunsa SM-sarjaan mahdollisimman nopealla aikataululla tarjotakseen myös B-junioreista vanheneville pelimiehille uuden haasteen ennen harppaamista miesten peleihin.Ottelu alkaa Wallsport Areenassa klo 19.30.

Yhteinen edustus Neloseen

TP-Seinäjoki ja Seinäjoen Sisu perustivat yhteisen edustusjoukkueen jatkamaan kahden perinteikkään seuran edesottamuksia sarjapalloilun parissa.Uuden seura nimeksi siunaantui Seinäjoen Sisu-Pallo, joka siis perii TP-Seinäjoen paikan Nelosessa ja Sisun paikan Vitosessa.Nelosessa pelavan yhteisen edustusjoukkueen valmentajana toimii kummassakin seurassa aiemmin valmentanut Veli-Matti Latosaaari.Uuden seuran puheenjohtajaksi valittiin usein lounaspalaverien päätteeksi Sisun monitoimimies Jarkko Tenkula ja varapuheenjohtajaksi TP-Seinäjoen toiminnanjohtaka Hannu Huilla.Tavallaan tämän yhteistyöprojektin myötä Sisu tulee samalla mukaan Seinäjoen edustusjalkapallon toimintaan, eli yhteisen edustusjoukkueen, SJK:n, perheeseen.Kummankin seuran halu ja tavoite oli säilyttää ja turvata Nelosen paikka, joka oli TP-Seinäjoella. Samaan aikaan Vitoseen viime kauden päätteeksi pudonnut Sisu antaa oman sarjapaikkansa uuden seuran kakkosjoukkueelle.Edustusjoukkue pelaa pääsääntöisesti koko valkoisessa. Kakkosjoukkueen pelipaita on punainen ja edustuksen kakkospaita oranssi. Näin kummankin seuran värit jäävät edelleen elämään.Sisu-Pallo tulee tarjoamaan seinäjokelaiseen palloiluelämään todella erinomaisen vaihtoehdon A- ja B-junioreista vanhentuville pelaajille, joilla ei ole halua sitoutua vakavaan tekemiseen SJK:n tasolla, eli Kakkosessa tai junnupuolen SM-sarjajoukkueissa.Sekä TP-Seinäjoki, että Sisu avustavat uutta kombinaatiota taloudellisesti, joskin myös pelaajien oma panos tarvitaan sekä taloudellisesti, että urheilullisesti.