Uutiset

Uutiset

Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.

MuSa putosi lopussa kyydistä

MuSa putosi lopussa kyydistä TP-Seinäjoki lähti pääsiäisen viettoon voitokkaissa merkeissä, kun Kakkosen länsilohkon MuSa kaatui Törnävällä loppuhetkien maalikimaran ansiosta 3-0 (0-0)."Pääasia oli, ettei hölmöilty omassa päässä ja saatiin onnistumisia myös maalipaikoissa", valmentaja Jari Kujala näki ottelun tärkeimpänä antina.Alussa vierasjoukkue oli terävämpi ja jo ensimmäisen vartin aikana sillä oli 2-3 hyvää tekopaikkaa. Jatkossa peli tasaantui ja mitä pidemmälle ottelu eteni, sen hallitsevampi oli kotijoukkue. Silti pitkään näytti siltä, että useista maalintekopaikoista huolimatta osumat saattavat jäädä kokonaan näkemättä.Vammoistaan pikku hiljaa toipunut Tiitus Lehtinen tuli vaihdosta ottelun loppupuolella eikä ehtinyt olla kentällä kuin muutaman minuutin ennen kuin sijoitti Ville Pekkasen reboundista 1-0. Kauaa ei kulunut tästä kun Lehtinen puolestaan teki esityön, jonka jälkeen Matti Lampi huiputti porilaisten alakertaa laittamalla pallon lopulta käytännössä tyhjiin. Vielä ennen loppuvihellystä Niklas Leppänen roikotti tyylikkäästi oranssipaitojen kolmannen osuman Jani Asuintuvan syötöstä.TP-Seinäjoki: Hakala (Ristimäki), Vattulainen (Saranpää), Kivimäki, Kangastupa, Sariola, Lampi, Mäki-Maunus (Lehtinen), Ylinen, Asuintupa, Luoma (Leppänen), Pekkanen

VIFK otti revanssin Törnävällä

VIFK otti revanssin Törnävällä Pari viikkoa sitten katkerasti TP-Seinäjoelle hävinnyt Vaasan IFK haki lauantaina hyvityksen tapahtuneelle ja voitti oranssipaidat Törnävän hiekalla 1-4 (0-2)."Omasta tekemisestä puuttui huolellisuus ja siinä oli suurin syy tappioon", TP:n valmentaja Jari Kujala kiteytti asian.Jo viiden peliminuutin kohdalla Marko Vesanen pääsi rokottamaan kotijoukkuetta huonosta purkupallosta. 0-2 syntyi saman miehen puskettua yläkulmaan hienosti pelatun vaparikuvion jälkeen.Toisen jakson alussa TP:n alakerta hölmöili palautuspallon maalivahdin käsiin ja Peter Åkerholm laukoi seuranneesta vapaapotkusta vieraat jo kolmen maalin johtoon.TP:llä oli varsinkin toisella puoliajalla sekä otetta että paikkoja, mutta maalia kohti suuntautuneita vetoja ei saatu aikaan. Matti Lampi toi pientä lohtua oranssipaidoille upottamalla pilkulta joukkueen ainokaisen. Benny Sjölind sinetöi vielä lopussa karkumatkansa päätteeksi ottelun loppunumerot.TP-Seinäjoki: Ristimäki (Hakala), Mäki-Maunus, Nuojua (Kangastupa), Niemi, Kivimäki (Vattulainen), Lampi, Ylinen, Leppänen, Asuintupa, Huttu (Eteläaho), Pekkanen (Luoma)

Kolmen maalin takaa voittoon

Kolmen maalin takaa voittoon TP-Seinäjoki esitti huiman nousun Kakkoscupissa VIFK:n vieraana Botniahallissa ja voitti ottelun 3-4 (2-0) oltuaan toisella jaksolla jo kolme maalia tappiolla!"Ensimmäinen jakso oltiin ihan pihalla kuten Raumallakin, mutta samalla tavalla katosi VIFK:n ote toisella puoliajalla. Taisivat ajatella, että peli on ratkennut", TP:n valmentaja Jari Kujala ihmetteli käänteitä.Avausosuma syntyi pilkulta Tony Björkin toimesta, kun ensimmäistä kertaa TP:n avauksessa laitapakkina ollut Timo Vattulainen teki alueella rikkeen. Jatkossa Benny Sjölind vei kahdella maalillaan kotijoukkueen jo varmalta näyttäneeseen johtoon.TP tuli rinnalle ja meni lopulta ohi suurelta osin lapualaisvoimin eli Jyrki Saranpään ja Juha Eteläahon hääriessä kapellimestareina. Saranpää keskitti ensin laidasta maalinedustalle, jossa Jari-Pekka Luoma ohjasi onnekkaasti polvella pallon sisään.Toinen kavennusosuma oli Juha Eteläahon komea vaparitykki paristakympistä."Vain minä ja Ristimäen Asko olisimme ottaneet vedon kiinni", Kujala naureskeli.Myös tasoitus oli Eteläahon käsialaa, tällä kertaa laukaus upposi pelitilanteessa. Täydellisen takaa-ajon kruunasi viime sekuntien voitto-osuma, jonka Saranpää iski vastahyökkäyksestä loistavan taustanousun jälkeen.Maalien lisäksi pallo kävi ottelussa kolme kertaa vaasalaisten ylärimassa, joten aivan ansaitsematon TP:n voitto ei ollut. Oranssipaitojen tilannetta helpotti myös VIFK:n maalivahdin ulosajo ottelun loppupuolella.Matti Lampi, Jarkko Mäki-Maunus ja Timo Kangastupa puuttuivat lauantaina TP:n kokoonpanosta. Sepsin kirjoissa olevan Marko Hutun tilanne ei ole ratkennut, ja saattaakin olla ettei miestä nähdä oranssipaidassa tällä kaudella."Seuran hallitus on tehnyt periaatepäätöksen, että Kakkosen tasolla emme maksa pelaajista muille seuroille. Pelaajille sen sijaan voimme pientä korvausta meillä pelaamisesta maksaa", TP:n urheilutoimenjohtaja Asko Ristimäki selvittää asiaa.Kakkoscupin mahdollinen jatko on TP:n osalta vielä epäselvä, mutta lohkovoiton jo aiemmin varmistanut FC Korsholm tuskin ainakaan voi cupissa jatkaa saatuaan paikan Ykköseen. Lauantain voitolla TP nousi lohkon lopulliseksi kakkoseksi.TP-Seinäjoki: Ristimäki (Hakala), Kivimäki, Nuojua (Sariola), Niemi, Vattulainen, Saranpää, Ylinen (Eteläaho), Leppänen, Asuintupa, Luoma (Pekkanen), Ylihärsilä (Luoma)

Jarkko Vesapuisto Irlanti-maaotteluihin

Jarkko Vesapuisto Irlanti-maaotteluihin TP-Seinäjoen Jarkko Vesapuisto matkustaa huhtikuussa alle 15-vuotiaiden maajoukkueen kanssa Irlantiin kaksoismaaotteluihin.Timo Liekosken suojatit kohtaavat Irlannin Dublinissa tiistaina 8.4. ja torstaina 10.4. Molemmat ottelut alkavat klo 21.30 Suomen aikaa.

Saranpää ratkaisi Raumalla

Saranpää ratkaisi Raumalla TP-Seinäjoki nousi vaisun avausjakson jälkeen 0-1 (0-0) -vierasvoittoon Rauman Pallo-Iiroja vastaan. Jyrki Saranpää pääsi Matti Lammen antaman kulmapotkun jälkimainingeissa siirtämään pallon verkkoon Petri Niemenkin oltua tilanteessa hyvin mukana."Ensimmäinen puoliaika oltiin aika kuutamolla, mutta toisella päästiin lähemmäs omaa tasoa. Pelialusta ja olosuhteet olivat kyllä loistavat", TP:n valmentaja Jari Kujala kehui uutta ns. kolmannen sukupolven tekonurmea, jolla ottelu pelattiin.Kotijoukkueella oli avausjaksolla hyviä tilanteita, mutta Kimmo Ristimäki piti maalillaan oranssipaitoja pystyssä. Toisella puoliajalla TP:n esitys parani huomattavasti eikä Pallo-Iiroilla enää sen jälkeen ollut maalintekopaikkoja.

Kakkosen pohjoislohko pelataan vajaana

Kakkosen pohjoislohko pelataan vajaana FC Korsholman saatua HIFK:n paikan Ykkösessä pelataan Kakkosen pohjoislohko Palloliiton päätöksellä 11 joukkueella.Runkosarjassa on näin ollen vain 20 kierrosta ja ainoastaan sarjan viimeinen putoaa suoraan Kolmoseen.

Hyvä tasuri Pietarsaaressa

Hyvä tasuri Pietarsaaressa TP-Seinäjoki pisti vieraskentällä tiukasti kampoihin Kakkosen pohjoislohkon ennakkosuosikkeihin kuuluvalle JBK:lle, lopulta pisteet jaettiinkin Tellushallissa maalein 2-2 (2-1)."JBK on vahva fyysinen porukka, mutta hyvin pystyttiin vastaamaan", valmentaja Jari Kujala kiitteli joukkojaan.Varsinkin ensimmäisellä jaksolla oli vauhtia päästä päähän. TP siirtyi Matti Lammen rangaistuspotkulla johtoon, kun alueelle väkevästi rynninyt Petri Niemi kaadettiin. Fredrik Söderman tasoitti hyvän pystyjuoksun jälkeen ja vielä ennen puoliaikaa Robert Kaitfors vei kotijoukkueen kierteisellä vedolla johtoon.Toisen jakson puolivälissä Jyrki Saranpää antoi matalan vapaapotkun kaikkien odottaessa korkeaa keskitystä ja lopulta Mikko Ylihärsilä sai tyrkättyä maalinedustalta pallon verkkoon Ville Pekkasen avustaessa tilanteessa.Tuomo Nuojua pelasi harjoituskauden parhaan pelinsä oranssipaitojen takalinjoilla. Ville Ylinen ja Marko Huttu puuttuivat sunnuntaina TP:n kokoonpanosta.

Jarkko Vesapuisto maajoukkueleirille

Jarkko Vesapuisto maajoukkueleirille TP-Seinäjoen Jarkko Vesapuisto on kutsuttu alle 15-vuotiaiden maajoukkue-ehdokasleirille Eerikkilään 18.-20.3. Joukkuetta valmentaa Timo Liekoski.Toinen TP:n C88-edustaja Ville Pajula valittiin varalle. Molemmat ovat jo ehtineet hakea tuntumaa myös seuran edustusjoukkueen harjoituksissa.

Kunniallinen tappio VPS:lle

Kunniallinen tappio VPS:lle TP-Seinäjoki koki Areena-kauden päätteeksi ehkäpä odotetun tappion Ykkösen suosikkeihin kuuluvalle Vaasan Palloseuralle 1-2 (1-2). Oranssipaitojen esitys oli kuitenkin kokonaisuutena positiivinen ja tuo taas lisää uskoa omaan tekemiseen.Heti alussa kävi selväksi, että VPS on luokkaa edellisiä vastustajia kovempi joukkue. TP:llä ei ollut aikaa eikä tilaa kuten yleensä, mutta puolustuspeli toimi kurinalaisesti ja pystyi pitämään vaasalaiset Rami Louken tolppalaukausta lukuunottamatta poissa maalintekopaikoilta.Kun verkko sitten soi, palloa kaivettiinkin yllättäen raitapaitojen maalista. Jani Asuintupa taisteli pelivälineen itselleen laidassa ja jatkoi Juha Eteläaholle, jonka keskitys löysi vapaana olleen Matti Lammen. Lampi tykitti vasurilla puolivolleysta tyylikkäästi ylös 1-0. Kotijoukkueen ensimmäinen kunnon hyökkäys tuotti tulosta!Kauaa ei TP kuitenkaan ehtinyt johtoasemasta nauttia, sillä Ville Laakkonen ampui harmittavasti Jyrki Saranpään jalan kautta tasoituksen. Kimmo Ristimäki ei voinut maalillaan mitään suuntaa muuttaneelle vedolle. Vain muutama minuutti tästä ja kovapyssyinen Toni Hevonkorpi puolestaan laukoi lähes 30 metristä komean putoavan lehden yli Ristimäen.Nopeat takaiskut näyttivät hivenen masentaneen oranssipaitoja, sillä oman pelaamisen taso putosi joksikin aikaa. Ottelun loppupuolella kotijoukkue löysi vielä uuden vaihteen ja jopa ajoittain hallitsi tapahtumia, todellisiin maalipaikkoihin asti ei kuitenkaan päästy. VPS:llä sen sijaan oli pari tilaisuutta lisäosumiin.TP:llä oli sunnuntaina käytössä paras miehistö, josta Tuomo Nuojua nousi keskuspuolustuksessa esiin rauhallisilla ja varmoilla otteillaan. Nuoremmat pelaajat sen sijaan välillä kunnioittivat nimekästä ja kohtuullisen kovaa pelannutta vastustajaa. VPS:n riveistä puuttui hyökkäyspään avainpelaaja Henri Scheweleff.

Hakan A kaatui rutiiniesityksellä

Hakan A kaatui rutiiniesityksellä FC Hakan A-juniorit sparrasivat TP-Seinäjoen edustusjoukkuetta lauantaina Areenassa, lopputuloksena oli oranssipaitojen 2-0 (2-0) -voitto rutiininomaisella suorituksella."Ei mikään klassikko-ottelu. Niskan päällä oltiin kuitenkin sen verran, että homma hoitui. Sunnuntain VPS-ottelussa taso mitataan", TP-luotsi Jari Kujala totesi.Lauantain harjoitusottelu ratkesi melko nopeasti ensimmäisellä puoliajalla. TP prässäsi Hakaa ylhäältä ja hallitsi tapahtumia. Jyrki Saranpää iski ensimmäisen osuman Jari-Pekka Luoman tarjoilusta, toisen puolestaan sijoitti tolpan juureen Marko Huttu Ville Pekkasen ja Ville Ylisen esityöstä.Jatkossa peli tasaantui ja tasokin samalla hieman laski. TP:n maali ei silti ollut juuri uhattuna, mutta ei kunnon tekopaikkoja hyökkäyspäässäkään montaa siunaantunut. Muutama nautittava kuvio kuitenkin nähtiin osoituksena siitä, että potentiaalia löytyy.GBK:n testissä tammi-helmikuussa ollut Mikko Ylihärsilä tuli vaihdosta oranssipaitojen kärkeen toiselle jaksolle. Hyökkääjän mahdollisesta sopimuksesta neuvotellaan ensi viikolla.TP:n runkopelaajista Tuomo Nuojua ja Matti Lampi eivät olleet lauantaina kokoonpanossa. Juha Eteläaho loukkasi torstain harjoituksissa takareittään ja oli niin ikään sivussa.