Reissun viimeinen pelipäivä
Päivä 6 – Watford
Perinteinen englantilainen aamiainen pistää kenet hyvänsä liikkeelle, satoi vettä tai ei. No, nyt vettä satoi, mutta aamusta heti Watfordiin. Ottelu nimittäin alkoi klo 12.00 paikallista aikaa.
– Watfordissa on tullut ennenkin käytyä niin ottelussa kuin Harry Potter Warner Bros. Studio Tourilla. Ja liittyhän myös Elton John Watfordiin. Tosin asustelee nykyään taksikuskimme mukaan USA:ssa ja vetää kahden vuoden Farewell Touria, joka ei valitettavasti ulotu Suomeen saakka. Aamulla jo nousi niskakarvat pystyyn kun tarkistin meidän noutolippupaperia. Näytti siltä, että noudossa on vain yksi 36 punnan lippu. Näinhän siinä kävi mutta saimme muutettua tuon lipun kahdeksi halvemman paikan lipuksi. ja ne olivat todella halvempia paikkoja… sananmukaisesti ruohonjuuritasolla… bunkkerissa… Kun kotona tarkistin niin kaksi lippua olin maksanut mutta jossakin virhe oli tapahtunut. Nou roplem. Yläpuolellamme oli tyhjiä paikkoja ja ystävällinen järkkäri kertoi, että kaikki vapaat paikat ovat käytettävissänne, Jukka selvittelee sunnuntain epistolaa.
– Hienoa oli nähdä TV:stä tuttuja pyörimässä parin metrin päässä. Erotuomari Jon Moss, Jamie Vardy, Troy Deeney jne. Liverpoolin ottelussa Watfordia vastaan Gerard Deulofeu sai vihellyskonsertin aina koskiessaan palloon johtuen ehkä hänen Everton taustastaan mutta myös hänen amatöörimaisista näyttelijänlahjoistaan…
Ottelu oli toinen Leicesterille Brendan Rodgersin alaisuudessa ja niinhän siinä lopulta kävi, että vaihdosta tullut Andre Gray tuikkasi Watfordille aivan ottelun lopussa kolme pinnaa. Ja noin vain se sadekin oli sitten jo loppunut matsin aikana.
Aina on pikkuisen hämmentänyt se, että Watford FC:n logossa on joku sarvipää, mutta silti seuran lempinimi on Hornets, eli herhiläiset. Itse asiassa tuo herhiläinen muuten taisi olla logossa joskus kymmeniä vuosia sitten kun asiaa tarkemmin ajattelee (ja vilkaisee wanhoja käsiohjelmia).
Kuten jo aiemmin Jukka tuossa mainitsi, Sir elton John liittyy olennaisena osana seuran historiaan. Nykyisin hän on enää kunniapuheenjohtaja omistuksen siirryttyä italialaisiin käsiin. Kotikenttänä on kuitenkin pysynyt Vicarage Road jo vuodesta 1922. Kentän omisti kuitenkin aina vuoteen 2001 saakka Benskins Brewery, jolta seura osti sen. Watfordin taloudellinen tilanne kuitenkin heikkeni ja kenttä myytiin stadioninsa kuudella miljoonalla punnalla tehden samalla sopimukseen klausuulin, jonka myötä se sai ostaa tulevaisuudessa, joka oli lopulta 2004, kenttänsä takaisin seitsemällä miljoonalla. Kapasiteettia stadionilla on Valioliigaan hiukan vähäiset 21 977.
Heti reissun viimeisen ottelun päätyttyä mentiin n. vartti kävellen Watford Junctioniin, josta junalla Eustoniin ja sitten katsomaan Everton – Liverpool-ottelua. O`Neillsìn monet screenit tarjosivat Liverpoolin paikallisottelun useasta eri näkökulmasta mutta eivät pystyneet muuttamaan tosiasiaa: paska peli… Onneksi chicken wingsiä hyvillä mausteilla oli riittävästi… No, haettiin lohtua Camdenin Blues Kitchenin jameista ja Dublin Castlen grammarista. Pari pariskuntaa olivat innostuneita The Who-yhtyeestä eikä sitten oikeen mitään muuta kuultukaan. Saarikon Kalle olisi ollut tyytyväinen tähän iltaan…
Doubledeckerillä Eustoniin ja unta palloon haaveksien seuraavan aamun englantilaisesta breakfastista… The Dublin Castle puolestaan tunnetaan aikakirjoissa ainakin yhden sortin urbaanin legendan mukaan legendaarisen The Madness -orkesterin läpilyöntipaikkana.
03.03.2019 Kuvagalleria Watford etc.